lauantai 24. joulukuuta 2011

Vaihtarimietintöjä ennen hakujen alkua

Mitä muuta tekemistä rotalla voisi olla kuin haaveilla seuraavasta reissusta näin jouluaattona? No ei mitään!

Ajattelin kertoa jotain taustoja jos tänne vaikka ihan aikuisten oikeasti eksyy joku muu kuin M lukemaan tekstejä.

Olen siis 24,5-vuotias vanhapiika Tampereelta ja opiskelen Tamkissa liiketaloutta. Opiskelut alkoivat peräti viime syksynä eli onhan tässä sen 4kk pakerrettu jo hiki hatussa. Vaihtoon haluaisin lähteä erään ihanaisen luokkakaverini kanssa jo ensi syksynä ja kohteeksemme olemme valinneet Bangkokin, tuon syntisten houkutusten tyyssijan. Tammikuun jälkeen alkavat koulussa haut ja ihan mielenkiinnolla odotan sitä hetkeä kun joku keksii, ettei tokana vuonna voikaan lähteä. Tällä hetkellä on meinaan valmentajamme jo sanonut, ettei silloin yleensä lähdetä vaan vasta kolmosella. Voimme kaikki hiljentyä hetkeksi miettimään, pitääkö tuo yleensä-sana sisällään jonkinlaisen Tamkin sääntöpolitiikan pikkupikkupäätöksen, ettei näin vain tehdä vai meinaako se vaan sitä, ettei noita opettajia ny jaksa kiinnostaa lähteä selvittelemään innokkaiden ekaluokkalaisten vaihtojuttuja. Tästä hakuprosessista kirjottelen tarkemmin jahka saan itsellenikin ne oikeat faktat naaman eteen.

Se on jo tiedossa, että Tamkilla on useita yhteistyöyliopistoja BKK:ssa eli jos ei tärppää ekaan paikkaan, voi aina toivoa, että siellä on joku sellanen torakkaluola minne muut ei halua, niin me voidaan si joviaalisti ottaa ne opiskelupaikat vastaan. Jos koulun kautta ei tärppää niin on onneksi aina vaihtoehtona AE, eli Asia Exchange, jossa vippaamalla muutaman tonnin pääsee Thaimaalaisen koulumaailman sisälle ilman sen suurempia huslailuja. Se, miksi koulun paikat kiinnostaa, on tottakai opiskelijan köyhässä arjessa niin suurta roolia näyttelevä RAHA, $$$, eli Tamkin kautta vaihtoon menevät saavat koululta tukirahaa 250e/kk mikä on noilla huudeilla kuitenkin jo aika hyvä lisä budjettiin.

Suunnitelma on siis seuraava:
1.Haku koulun kautta jokaiseen BKK:ssa olevaan yliopistoon ja mielikuvalampaiden uhrailua jumalille jotta onni potkisi
2.Jos tämä ei onnistu (tästä on aika varma fiilis) niin mietintää siitä, että mennäänkö AE:n kautta ja se tärkein, että KOSKA mennään?
3. Tämä on kenties myös osa 2.vaihetta, eli mulla saattaisi olla mahdollisuus työharjoittelupaikkaan Thaimaassa niin lähden sitten selvittämään sitä mahdollisuutta, että opiskelisi kesän AE:n kautta BKK:ssa ja sitten olisi töissä marraskuusta-toukokuuhun muualla Thaimaassa.

Koska oikeastaan jokainen noista vaiheista on täynnä miljoona jos, kenties, ehkä, ei kuitenkaan- mahdollisuutta niin nyt ei kannata hermoilla (yritys on ainakin kova) oikeastaan mistään vaan oottelee rauhassa sitä hakuajan aukeamista. Sen jälkeen lähtee ne rattaat pyörimään. Toivottavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!