tiistai 10. tammikuuta 2012

Happopäissään saattaa nähdä harhoja

Eli heti perään toista päivitystä.

Kävin vilkaisemassa tuota meidän vaihtokoululistaa. Vähän sillä mielellä, että jospa sitä sit hakiessaan laittais ees läpällä pari muuta koulua muualta Aasiasta, eihän sitä koskaan tiedä.
Niin mitä tapahtui kun pääsin Thaimaan kohdalle?

SINNE OLI ILMESTYNYT TOINEN KOULU listalle ja sinne on mahdollista mennä liiketalouden puolelta vaihtoon. Sweet Jesus Christ! Nyt oikeesti alkaa jo epäilyttään, et näänkö jo jotain harhoja...
Mutta siellä se koulu killuu. Kerta toisensa jälkeen.

Eli nyt on mahdollisuus mennä vaihtoon koulun kautta Thaimaassa näihin paikkoihin:




Wohoo! Lisää mahollisuuksia! Lisää tuhoutuneita suunnitelmia, unettomia öitä ja pettymyksiä!

Sitten voi vielä avautua yhdestä asiaan liittyvästä seikasta. 
Koulussa eräs luokkakaveri kyseli myös sitä, että miksi juuri Thaimaa? Että se tuntuu olevan jo melkeimpä pakkomielle. Mitä jos se opetus ei ookkaan hyvän tasoista?

Niin mitä jos lehmät lentääkin ja kuu onkin juustoa? 
Toiset tykkää tyttärestä, toiset äidistä. Mitä siihen nyt voi sanoa? No jos mä tykkään paikasta ja mulla on mukava olla siellä. Jos mä nään mahdollisuuden erilaiseen elämään ja kyseinen maa on keskeisessä asemassa siinä? Voiko enää mikään hätkähdyttää Tamkin opetuksen tason jälkeen?

Jaa, Suomen paras korkeakoulu on sun mielestä paska.

Kyllä, kyllä KYLLÄ!! Kyllä! Mua kyrpii tää paikka ja eniten mua kyrpii tällaiset tilastot! Missä suhteessa Tamk on paras? Siinä, että siellä on suurin hakijaprosentti ja suurin valmistumisprosentti? Vetovoimasin korkakoulu kertoo vain sen, että Tampere on sijainniltaan sen verran loistavassa paikassa, että täällä kannattaa opiskella. Täällä on mahdollisuuksia moneen muuhun opiskelun ohella, kuten esim. työhön ja harrastuksiin. Täällä ei myöskään ole vielä niin järkyttävän kallista kuin Hesassa. Eli kaikki torakat ryömii sinne missä on eniten mutusteltavaa. Vau, keksimme pyörän uudestaan. Valmistumisprosentti taas kertoo juuri sen mistä mä tässä hajoilen koko ajan. Eli täällä halutaan vaan saada oppilaat ulos tietyssä ajassa kiinnostumatta tarkemmin yksilöihin. Me ollaan karjaa, johon ollaan tyytyväisiä kun me tehdään mitä käsketään ja jota koitetaan pelotella mahdollisilla rangaistuksilla jos me ei totella. Tärkeintä on, että luvut näyttävät hyvältä ja massia sataa Opetusministeriöltä valmistuneista oppilaista.
Eli en millään muotoa koe olevani missään spesiaalipaikassa. En koe olevani viisaampi, hienompi tai etuoikeutetumpi saadessani opiskella täällä. Tällä hetkellä tämä laitos ei tarjoa mulle muuta kuin tuskaa ja murhetta. Eikä mulla ole mitään vaaleanpunaisia kuvitelmia ruusuisesta tulevaisuudesta. Että tällä tutkinnon paperilla saisi automaattisesti paikan Taivaasta.

Fakta on se, että tradenomi tienaa sen saman rahasumman 3,5 vuoden hikoilulla minkä mä tienaan nyt töistä varastossa. Nollan tunnin koulutuksella. Tekemällä suh. helppoa työtä loppujen lopuksi helvetin hyvillä eduilla.
En ole kiittämätön. Enkä ole pessimisti. Tämä on elämää.


Enkä mä sano, etteikö tuolla 3,5 vuoden kidutuksella olisi mitään hyötyä. Miksi edes sitten olisin siellä hankkimassa itelleni jo nurkan takana kurkkivaa hermoromahdusta? Mutta se hyöty mikä tuosta koulusta tulee on täysin oman työpanoksen armoilla. Siellä ei kukaan ojenna sulle avaimia auvoiseen tulevaisuuteen. Koulu antaa puitteet, mutta työn joutuu tekemään itse. Ja tässä vituttaa nimenomaan se, että tukemisen sijaan sitä heitellään lisää kapuloita rattaisiin koulun taholta.

Takaisin Thaimaaseen, mun pakkomielteeseen. Jos ei jaksa kuunnella mun juttuja, voi sanoa, että turpa kiinni. Yritän, varsinkin koulussa olla puhumatta noista hirveästi koska tiedän, ettei se kosketa kaikkia. Mutta kun aina joku kysyy jotain. Niin kyllä mä vastaan. Totuudenmukaisesti.

Ja tekeekö se aiheesta pakkomielteen jos mulle sanotaan "Ei onnistu" ja mä jatkan silti yrittämästä. Pitäisikö vain kiltisti lopettaa niin ei saa hihhulin leimaa otsaansa kun en osaa olla aloillani? Ja uu, se matkustaa sinne taas, mikä sitä vaivaa




Mähän en luovuta! Universumi on nyt kääntänyt karvaisen perseensä mulle tän asian tiimoilta, mutta mä, ahkeran torkan tavoin löydän sen pienen rakosen josta pääsee vapauteen. Mä todistan sen, että asiat ovat toteutettavissa kun panostaa niihin, tekee helvetisti töitä eikä luovuta ikinä. Että niin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!