torstai 15. maaliskuuta 2012

I couldn't wait for success, so I went ahead without it

Nyt puhutaan ekstraopiskelusta. Kyllä, koulu on niin saatanan kivaa, että pitää haalia lisää juttuja joita päntätä ja joista seota.

Kyseessä ovat siis ne Aasian opinnot
a) joista saisi ekstrapisteen vaihto-opiskelupaikkaa hakiessa
b) jotka tulevat muutenkin tarpeellisiksi, sillä aion suuntautua kansainvälisyyteen ja nimenomaan Aasiaan.
Sekä
c) Matkailuun liittyviä kursseja joita haluan suorittaa vapaasti valittaviin

Olen nyt kaksi iltaa käyttänyt netissä seikkailuun koittaessani etsiä kaikkia mahdollisia kursseja joista olisi itselle hyötyä. Nyt on vähän huono hetki olla liikkeellä (yllättäen taas sitä ollaan myöhässä ja pahasti), sillä melkein kaikkiin on pitänyt ilmoittautua joko viime vuoden lopussa tai tämän vuoden alussa. Kesän kursseja ei esim. Treen avoimessa yliopistossa ole vielä julkaistu, samoin virtuaalikurssit syksylle julkaistaan myöhemmin.

Meille ei ole kukaan koulussa esitelmöinyt pahemmin mahdollisuudesta suorittaa opintopisteitä avoimessa omin päin joten tieto on pitänyt nyt haalia vaihteen vuoksi omin päin.

Tässä lyhyttä infoa aiheesta siten, miten olen sen nyt itse ymmärtänyt:
Avoimessa voi opiskella mitä vaan ja missä vaan, joissakin yliopiston aineopinnoissa lukee, että pitää olla jotain tiettyä suoritettuna ennen kyseistä kurssia joten sinne ei varmaan ole pääsyä tyhjin käsin. Maksut menevät niin, että 1op maksaa 10e ja kurssit ovat laajuudestaan riippuen 20-60 e hintaisia.  Verkkokursseja on yllättävän paljon, niissä suoritustapana on netissä annettavien tehtävien teko, esseet ja moodletentit.

VirtuaaliAMK:n kautta hakiessa voi kurssiin saada TAMKin tukea eli silloin Tamk maksaa kurssimaksun opiskelijan puolesta. Kurssi ei saa olla sellainen, mitä tarjotaan Tamkissa perusopinnoissa. Tuen saaminen on taas sellaista lottopeliä, jos Tamkilla on rahaa niin tuki myönnetään, jos ei niin buhuu, maksa itse. Lisäksi tuen hakemis-prosessi on ihan pimennon peitossa VAIKKA yritin koulutuspäälliköltä siitä kysellä. Nyt olen saanut toisen hlön nimen keltä voi apua kerjätä, katsotaan miten menee (veikkaan, että oma tili tyhjenee).

Kursseja voi etsiskellä täältä:



Tamkin oman avoimen korkeakoulun kurssit löytyvät:
Mutta kuten valikoimasta huomaa, aika köyhää on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!