maanantai 9. huhtikuuta 2012

cause i'm leavin on a jet plane, don't know if i'll be back again

Pieni tarina mun ekasta reppumatkasta tammikuussa 2008, matkasta josta jäi traumat muutamaks vuodeks ja jonka takia aattelin, että reppureissailu ei vaan oo mun juttu. No ei se vieläkään oo sanan varsinaisessa merkityksessä, mä en meinaan ikinä enää suostu kantamaan rinkkaa missään vaikka se kuinka olisi kaikista fiksuin vaihtoehto. Lisäksi sellanen järjetön pennin venyttäminen, kun kyseessä on oikeesti joku euron neljännesosasäästöä voi mun puolestani imeä paskaa. Porukka säästää 2 euroa ja on niin vitun polleena eikä tajua, että puolet päivästä on mennyt hukkaan halvinta paskaa etsiessä. Mä maksan ja mun elämä on helppoo.
Eli muuten paikasta toiseen ravailu, uusien mestojen tutkailu ja uusiin tyyppeihin tutustuminen on tosi jees.




Multa on ihan turha kysyä, että mikä hitto sai mut haluamaan Intiaan. Varsinkin kun nyt mä ennemmin puren käteni irti kun lähden sinne uudestaan. Tiedän, homma on myös omasta asenteesta kiinni ja tiedän, mun asenne ei ollut paras mahdollinen JA tiedän myös ihmisiä kenen mielestä Intia oli kiva paikka mut se ei vaan iskenyt muhun millään tasolla. Yhtään. Ihmiset oli ovelia pikku kusipäitä, jopa kerjäläiset tuntu olevan niin vitun koppavia. Erkkikään ei ottanut selvää niiden pään pyörittämisestä, oliko se kyllä vai ei, ihan sama mitä kysyi niin aina vaan pyöriteltiin päätä. Kaikkialla oli ihan vitun paskasta, PASKAA oli joka puolella. Ne oli kuin pieniä eläimiä paskoessaan juna-asemalla raiteille vaikka muut ihmiset näki. Likaa, likaa, likaa silmänkantamattomiin. Erään hotellin lattian pesu koostui siitä, että sellaista paskasta risukasaa kasteltiin paskaseen veteen ja sen jälkeen pyöriteltiin lattialla niin, että lika vaan levisi laajemmalle alueelle.



Junalippua varten sun piti jonottaa kolmessa eri jonossa, täyttää viisi eri hakemusta ja sen jälkeen tajuta, että oot vittu väärällä asemalla. Melkein itkin onnesta kun Kochissa törmäsi Subwayhin. Lonely Planetin Intia-kirjan voi polttaa roviolla, mikään ei ollut siellä missä sen kuului olla. Kun meni katsomaan "nähtävyyksiä" niin monen tunnin jälkeen löysi ränsistyneen temppelialueen täynnä lehmänpaskaa. Wau. Mistään ei tullut sellaista oloa, että jee, onko kuinka upeeta??! Ainoo suuri ihmetyksen aihe on se, kuinka yli kilometrin mittainen juna selvis Kochista Mumbaihin ilman suurempia kommervenkkejä 41 tunnin rapsakalla matkalla 3. luokassa.





Oliko kulttuurishokki? NO OLIKO???!! Koko matka ihan järkyttävää vitutusta. Osa omaa syytä kun ei vaan voinut asioiden antaa olla ja hermostui kaikesta. Osa matkaseuran, jonka idioottimaisuus ja hällä väliä asenne sai veren kiehumaan. Osa ainaisen nälän ja ruuan puutteen sillä en voinut syödä siellä paljon mitään kiitos tulisuuden ja ripulilta näyttävän kulinaristiherkkujen. Muutamia päiviä mentiin vaan mehua juoden ja maailmaa kiroten. Kuten tekstistä ehkä hieman kuultaa läpi, oon aika puolueellinen tässä. Johtuu siitä, että tolloin olin ihmisenä vielä ihan saakelin ehdoton ja kaikki mikä ei mennyt oman suunnitelman mukaan oli suora sodanjulistus mun persoonaa kohtaan. Lisäksi en osannut kenties käsitellä pettymystä, että Intia ei ollutkaan sellainen paikka kuin luulin eli aloin vihaamaan kaikkea siellä olevaa.




Jos jotain positiivista pitää sanoa niin Goa oli suht samantyyppinen hippilomailukohde kuin Thaimaan pikkusaaret. Eli byebye kaikki uskottavuus rankkana backpackerina. Ainoa mesta mikä tuntui siedettävältä oli Intian turistihelvetti piripäineen ja vapaine viinoineen. Muuten kaikki kaupungit oli ihan samannäköisiä; likaisia, haisevia ja sekaisia. Kun yhden nähtävyyden etsimiseen oli mennyt 3h +40 asteen lämmössä, ei enää jaksanut tehdä mitään. Goalla oli sentään ranta, palmuja, sininen taivas ja hyviä ravintoloita. Shoppailu nyt oli mitä oli, mähän kun oon tällänen truehippi niin eipä paljoo jaksanu kiinnostaa liehupaidat ja norsulaukut. Kangaskaupat oli tosi jees kun sellasiin eksyi markkinoiden tiimellyksessä ja mulla on vieläkin kankaita, pitsejä ja muita härpäkkäitä venailemassa inspiraatiota ja aikaa.



Mulla jo puolessa välissä iski armoton koti-ikävä ja halu päästä normaalin elämän sekaan. Se päämäärätön haahuilu Intian kaupungeissa oli hiton puuduttavaa kun mikään ei kiinnostanut. Mä koitan kaivella mun matkapäiväkirjasta meidän reittiä, sillä oon jo unohtanut kaupunkien nimet.
Homma alkoi Mumbaista josta me lähdettiin ihanalla yöbussilla sisämaahan Aurangabadiin. Sieltä Goalle Palolem beachille ja 8.matkapäivänä Anjuna beachille (siis nää nimet ei sano mulle mitään enää..) jossa vuokrattiin mopedi ja käytiin muilla rannoilla sekä Goan pääkaupungissa Panjimissa (joka oli täynnä katolilaisia kirkkoja, kuinka helmee?).



21.matkapäivänä rullailtiin Mangaloreen, joka sijaitsee Karnatakassa. Neljän päivän jälkeen Kochiin Keralaan ja sieltä vihdoinkin kotia kohti 12.2.2008. Tähän kohtaan tuli se ihana 41 tunnin junamatka Kochista Mumbaihin (piti käydä välissä itärannikolla voi jumalauta!), jonka jälkeen riisuin kaikki vaatteeni, heitin ne roskikseen ja hinkkasin itteni vereslihalle suihkussa kaiken sen paskan jälkeen. Koitappa sihtailla kustas junan vessana toimivaan reikään kun a) juna heiluu ja nykii pahemmin kuin epileptikko ja b) kusta ja paskaa vyöryää sun päälle lattiasta, seinistä ja katosta. Ei ihan ollu nappisuoritus mulla ja reissun päätteeksi haisin pahemmalle kuin keskustorilla pyörivät puliveijarit.





Vietettiin Mumbaissa yksi päivä ennen lentokentälle haahuilua ja tuhlattiin vikat rahat turhiin tuliaisiin. Mumbaissa näkyi jo sellasta ihan kivaa tavaraa, yksi clutchi on vieläkin käytössä. Ettei vaan sitä ainaista aurinkopaljeteilla koristeltuja napatanssihuiveja...
Kenelle Intia sopii? No ei ainakaan mulle, se on tullut jo selväksi. Kun viime vuoden maaliskuussa oli lähtö Thaimaaseen ekan kerran mä en odottanut liikoja. Olin varma, että paikka on samanlainen ja valmistauduin henksiesti jo siihen, että mikään ei toimisi. No, yllätys oli aika kova kun perille pääsi; maat oli mulle kuin yö ja päivä. Vaikka suurinpiirtein samoissa lähtökodissa ollaan niin voiko erilaisempaa olla? Ja siksi Thaimaa vei mun sydämen.

Jos oot hippi, et hermostu ikinä mistään (tai oot vaan syönyt liikaa sieniä) ja ylimääräinen säätäminen on kivaa niin Intia on varmaan oikee paikka sulle. Ei, mä en osaa sanoa kenelle Intia sopii, jonkun sellasen joka on kauhee fani pitäis kertoa Intian hyviä puolia, mä en siihen pysty.

Ja vaikka nyt tiedostankin sen, että osa paskasta johtu ihan omasta ittestäni niin en siltikään ole halukas lähtemään sinne uusiksi. Why to push? Raahailen mun ennakkoluuloista persettäni mielummin paikkoihin, joissa on mukavaa olla näin kapitalistisen rotan ja riistäjän silmin.

4 kommenttia:

  1. ahahahahahahahaha ha nauroin tälle sun paskakertomukselle eli kertomukselle paskasta. huhhuh. :D kyl thaimaa voittaa intian.

    VastaaPoista
  2. PASKAAAAA!!!! Ilo on mun puolella :-)

    VastaaPoista
  3. Täytyy tunntustaa, etten haluaisi matkustaa Intiaan. En siis ole siellä käynyt, mutta ei vain kiinnosta pätkän vertaa ja voin sen rehellisesti myöntää. On ilmeisesti olemassa kahdenlaisia ihmisiä, niitä, jotka ehdottomasti haluavat lähteä etsimään itseään sieltä Intiasta ja sitten meitä, jotka löytävät itsensä ilman Intiaakin, tai ei vain halua etsiä itseään Intiasta asti. Ei kiinnosta, ei sitten ythään ja tää sun teksti sai vain itseni vakuuttuneemmaksi, ettei ole minun paikka. Haaremihousutkin on nakattu Aasian jälkeen roskikseen... Haluaisin kyllä Nepaliin, mutta sinne pitäisi mennä Intian kautta, joten varmaankin joskus pitää astella myös tuonne Intian maaperälle. En odota innolla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! :D~~

      Mä en tiedä mitä mulle on tapahtumassa, mutta mä oon näin 6 vuoden sulattelun jälkeen alkanut miettiä, että pitäiskö... pitäiskö sittenkin... PALATA Intiaan?
      Tiedän kyllä sen, että nää samat asiat sais mut taas tolalta/raivon partaalle/rasvaamaan köyttä/sättimään itseäni, joten ei hajuakaan millaselle viiden tähden brittikolonialistiretkelle sitä pitäis osallistua, että näkisi vain ne mielenkiintoiset Intia-jutut ja se kaikki muu häslinki sitten jäisi pois :P

      En sitten tiedä olisiko Pohjois-Intia jotenkin "siedettävämpi", onhan niiden ruokakin itsestäni jo hyvää! Tuo eteläinen Intia missä liikuin oli kuitenkin pääasiassa muslimialuetta eikä Hindujen hoodeja ja tällä saattaa olla suurikin syy kaikkeen (köh köh, ennakkoluuloja, köh käh).

      Nepalin lisäksi tuo Bhutan olisi kauhean jännä ja siinäkin pitäisi ensin laskeutua Intian kamaralle ennen muita peliliikkeitä.

      Oot kyllä oikeassa tuosta, että Intia jakaa ihmisiä! Jotkut vaan hehkuttaa paikkaa ja meikä pyörittelee silmiä epäuskoisena miettien, että missä Intiassa mä kävin, mutta sitten taas törmää ihmisiin ketkä on esim. töiden takia "joutuneet" olemaan Intiassa ja he taas kiroavat paikan syvimpään onkaloon.

      Jos Intiaan matkustaisikin otsa kurtussa, odottaen sitä kaikkein pahinta ja varautuen piinaaviin hetkiin. Ja sit yllättyisikin kun se ei oli NIIIIN kauheaa :D

      Poista

Nyt sitä kommenttia!