maanantai 30. heinäkuuta 2012

Koh Phangan + Full Moon Party 2011

Ja matka jatkuu! Ao Nangista lähdettiin sitten aamutuimaan eka minibussilla länsirannikolta itärannikolle ja sitten lautalla Koh Phanganille. Kuten alla olevasta kuvasta huomaa, mä ja merimatkat ei tulla toimeen. Oksennusta sai pidätellä ja toivoin vaan, että piina loppuu mahdollisimman pian. Tää siirtyminen ei kyllä alkanut mitenkään hyvissä merkeissä, aamuväsymys + oksuvaara laivalla + tietämättömyys hotellitilanteesta sai hermot kireelle. Los turismokset oli tungettu tonne laivaan kuin teuraalle vietävät siat, porukkaa oli ihan homona. Ja rantaan kun saavuttiin niin kauhee huuto, ettei vapaita huoneita enää todellakaan ole siellä pääbilerannalla, että meijän pitäis vaan kiltisti mennä lavataksilla johki hevon kuuseen.

Purtiin hammasta ja lähdettiin silti päämestoille. Kyllä meillä siinä tunti ainakin meni kun haahuiltiin hotellista toiseen ja kyseltiin huoneita ja rupes jo paniikki leviään takamukseen kun mistään ei löytynyt muuta kuin jotain ylihintasta homeen valtaamaa kellariloukkua. Saija sitten nappas meille erään kivan huoneistohotellin vikan huoneen, johonkin ihan naurettavaan hintaan (800 baht). Miettii, et siellä oli AC ja parveke ja ottaen huomioon, että illalla olis full moon partyt, hotlan pitäjä olis voinu pyytää helposti sen 2000. Mut kerrankin näin päin!

Käytiin päivällä tutkimassa lähiympäristöä, ettimässä siis reitti rannalle, syötiin, ostettiin reivikuteet ja jouduttiin kaatosateen uhriksi. Saija kävi lekurissa, sillä oli tullut jo Krabilla joku tulehdus jalkaan ja täällä se sitten selvisi ringwormiksi. Kuulemma tosi yleinen turisteilla kun öttiäiset puree jalkaan ja sitten kävellään likasessa sadevedessä ja kaikkee paskaa pääsee sisään. Ei vaarallinen, mutta muistaakseni Saija joutui käymään vielä Suomessa hakemassa antibiootteja kun toi ei koskaan parantunut reissussa. Hotellilla nukuttiin virkistävät päikkärit. Mä en ymmärrä miten tuolla toi nihkeys ei paljoa haittaa, heti kun pääsee vaaka-asentoon niin aikalailla kuolee sänkyyn. Päikkärit on siitä hyvät, että niillä saa tuhlattua ne muutamat tunnit iltapäivällä kun aurinko laskee ja kerkiä tulemaan viileämpää. Tämän jälkeen ei sitten muuta kuin partyvermeet niskaan ja menoksi. Kuvista varmaan saa jonkinlaisen käsityksen bileiden suuruudesta. Koh Phanganhan on se eka mesta missä kyseisiä bileitä alettiin järjestämään ja tottakai meidän true backpackereiden oli ihan pakko päästä kokemaan se alkuperäisellä maaperällä. Ranta oli 2-3 km pitkä ja täynnä ihmisiä. Baarit luukutti musiikkia täysillä ja jokainen soitti jotain toisesta poikkeavaa. Juhlijat pystyivät kävelemään rannalla ja jäämään tiettyyn kohtaan tanssimaan. 



Ja kyllä nyt auringon paahtamaa manaattia hemmoteltiin kun kaiken muun herkun lisäksi päästiin matkustamaan ajassa taaksepäin vuoteen 2010! Voivoi, thaimaalaiset, kuinka hankalaa on vaihtaa tosta kyltistä yksi numero? :D Rannalla oli kaikkea oheistoimintaa kuten vesilioukumäkiä baarien katolta sekä tulihyppynarulla hyppimistä. Bucketteja sai kaikista kojuista ja vessana toimi vanha kunnon meri. Joo ei hirveen hehkeetä, mutta tehokasta ja huomaamatonta kun mentiin "vilvoittelemaan" veteen. Niinkuin kaikki muutkin känniläiset...

Olivat kyllä yhdet ikimuistettavimmista bileistä koskaan! Muutenhan meillä ei sitten ole mitään käsitystä millainen paikka Phangan muuten on, mutta sellanen villi veikkaus, että ainakin toi pääranta taitaa olla aina vähän saman tyylinen kuin Phi Phi eli kaikki vaan bilettää 24/7. Aamulla (vaihteen vuoksi) raahauduttiin lähimpään satamaan ja otettiin suunnaksi vieressä oleva Koh Samuin saari ja siellä rauhallisempi Lamai Beach. Tämän jälkeen onkin vuorossa enää Phuket ja Bangkok ennenkuin nokka kääntyi takaisin kylmään Suomeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!