lauantai 22. syyskuuta 2012

...and that´s who I am, bitches!

Matkin nyt Sannan tekemää postausta kun se vaikutti niin kivalta (ja terapeuttiselta). Kuvat on pöllitty Täältä ja täytyy sanoa, taisin olla masentuneiden kuvien hyökyaallon aikaan selaamassa kuvia, sillä nämä omani (jotka ovat kaikki vähän sellasia negailumaisia) olivat sieltä kivoimmastä päästä kaikkien bulimia- ja vihaan itseäni- kertomuksien joukosta. Tässä sitä mennään:
Me ollaan täysin eri universumeista kotoisin. Nyt vanhemmiten homma toimii paremmin kun näämme harvakseltaan, mutta vieläkin tulee tilanteita (kuten tänään remppailessa) jolloin ite taantuu taas 5-vuotiaan kiukuttelijan tasolle eikä mikään ole hyvin. Musta tuntuu, että vuosien saatossa vanhemmat ovat muuttuneet enemmän meidän kaltaiseksi kuin toistepäin ja siksi välillä aurinko onnistuu paistamaan jopa tähän risukasaan. Meillä on sellaiset "bisnestuttava"-välit: kaikki on loistavaa siihen saakka kunnes mennään henkilökohtaisuuksiin ja sitten lentääkin jo kebabit seinään.


Siis mähän oon yks hermoheikki! On hermoilu laantunut onneksi jonkin verran kun on onnistunut vain antamaan joidenkin asioiden olla, mutta heti kun tulee tilanne jossa tuntee olevansa hukassa niin ahdistus alkaa. Jos oon hyvin hyvin ahdistunut, en pysty toimimaan ennenkuin tilanne on selvitetty. Siksi tykkäänkin kirjoittaa paljon, joko päiväkirjaa, kavereille postia tai niitä ihania listoja, koska ne kaikki auttaa mua käsittelemään asioita ja saamaan sekasorto pois päästä.
Pienenä ja teininä halusin kovasti olla Suomalainen, koska silloin olin vain Venäläinen. Nyt olen tajunnut, etten koskaan voi olla ainoastaan Suomalainen, sillä juuret ja oma "dna" on Venäjältä eikä niitä voi (eikä saa) hinkattua itestään pois vaikka voin kyllä kertoa, että kyllä silloin 90-luvulla yritys oli kova. En osaa kuitenkaan sanoa määritelmää sille, paljonko olen mitäkin, joskus vain ajatuksissa tai teoissa huomaa selkeän eron siinä, onko se suomalaista vai venäläistä alkuperää. Sanoisin, että olen vielä hahmottamassa omaa identiteettiä tämän asian suhteen ja saattaa mennä vuosia ennenkuin osaan määritellä oman kansalaisuuteni pääkoppani sisällä.
Yritän olla aina mahdollisimman reilu ja totuudenmukainen ihmisille ja varsinkin ystäville. On monia asioita mistä ihmiset pelkää tai häpeilee puhua ja nooh, mun seurassa ei tätä ongelmaa ole sillä minähän en häpeile enää mitään! Nykyään koitan ajatella asioita monelta eri kantilta enkä turhaan leimata tai vihata ketään. En tykkää myöskään pelata mitään parisuhdepelejä vaan musta on kivaa, jos siinäkin tilanteessa voi olla oma itsensä ja antaa toisen myös rauhassa ilmaista itseään ilman pelkoja tuomioista ja ilkeistä katseista.
Jersey Shore, Project Runway... Mä en osaa seurata mitään enää tv:stä kun on niin kiireinen ELÄMÄ tässä elettävänä... Eli katson siis maratoonina aina jotain tv-sarjoja joko DVD:ltä tai netistä, siinä menee mukavasti kokonainen päiväkin kun pyöräyttää yhden kauden alusta loppuun.
18-vuotiaana olin puoli vuotta syömättä punaista lihaa ja sekin päättyi sitten metwurstin sulotuoksuun. Lihaa, lihaa, lihaa! Eniten syön kanaa ja kalaa enkä edes lähtisi harkitsemaan elämää pelkillä kasviksilla tai ehhehehee, vuosisadan läpällä eli soijanakeilla. Kaikki merenelävätkin on hyviä paitsi mustekalan lonkeron imukupit. Nam nam!
Säilytän kaikki kortit jotka tulee ulkomailta ja pakotankin aina kaverit lähettämään mulle kortin reissuiltaan. Joskus miljoonan vuoden päästä kun mulla on aikaa, voi nämäkin järjestellä johonkin kansioon ja muistella sitten vanhana mummona menneitä. Arvostan myös oikeita kirjeitä yli kaiken ja mun mielestä on harmi, että nykyaikana on niin hankala saada pitkäaikaista kirjekaveria. Ei kaikki voi olla vain koneella, pakko olla myös jotain konkreettista jota voi koskea!
Aaah, kirjat! Hyvä kirja on kuin monta monta tuntia kestävä elokuva. Oma maailmansa jonne pääsee sukeltamaan ja unohtamaan kaikki omat tyhmät arkimurheet hetkeksi. Mulla on aika paljon kirjoja. Pakkasin juuri kaikki säilytystä varten ja tuli 16 kaljakorin kokoista laatikkoa täyteen. Tykkään fantasiasta, sci-fistä, vampyyrikirjoista (jooh, buhuu!), 1800-luvun epookkikirjallisuudesta ja muista historiallisista siirappitarinoista sekä omana pikku erikoisuutena: pornografiset ja eroottiset teokset :D Siitä on muodostunut vuosien saatossa eräänlainen keräilykohde ja nappaan aina härskiltä kuulostavat kirjat mukaani.
Tää nyt on vähän itsestäänselvyys nyt kun lähdön hetki kohta koittaa. Itellä meni työ-, elämä- ja rahatilanteen kuntoon saamisessa sen verran, että aloitin kunnolla matkustelun vasta 22-vuotiaana. Mutta sen jälkeen... Jokaisen reissun jälkeen on tullut vaan suurempi hinku lähteä taas jonnekin. Jos mä joskus tuun löytämään sen unelmieni miehen ja saamaan jopa kakaran niin sitten seikkailen näiden kera. Ihmiset rakentaa itselleen liikaa esteitä (tiedostaen tai tiedostamatta), joilla he estää itseään saamasta haluamiaan asioita. Mun mielestä on mahdollista saada kaikki. Se on itsestä kiinni sekä siitä, kuinka hyvin pystyy ja on halukas järkkäilemään asioitaan. Ja voidaan vielä ajatella asiaa niin päin, että ei kenenkään tarvitse lähteä merten taakse kokemaan jotain uutta. Tämäkin on itsestä kiinni. Elämä voi olla seikkailua ihan siellä tutussa ja turvallisessa kotikolossa, kun vaan jaksaa keksiä puuhaa ja hauskoja juttuja itselleen.
Musta ei ole tullut mitään lihapullaa (vielä), mutta parin viimeisen vuoden aikana on ollut pakko nöyrtyä maailman menoon ja siihen, että vanhenee eikä voi enää mässäillä niin paljon kuin ennen. Tää on itellä kyllä ehkä enemmän sellainen "Yritän pysyä kunnossa"- homma, mutta myönnän, että haluaisin pari kiloa pois, koska oon vakuuttunut, että silloin mun reidet eivät olisi niin palleroiset enää :D Hankalaa hommasta tekee se, että oon niin perso roskaruualle. En oo karkkia syönyt pitkään aikaan, mutta mäkkäri, kebabit ja pizzat: every day, every week. OMNOMNOOOM.

6 kommenttia:

  1. Mun piti tehdä vähän "silotellumpi" versio, kun mun vanhemmat ja osa sukulaisista lukee tuota mun blogia. Ei voi ihan kaikkee paljastaa :D

    mut siis oon niin samaa mieltä tosta lapsen kanssa matkustamisesta, tai ylipäätään siitä että on mahdollista saada kaikki! Mä ainakin oon tähän mennessä saanut ja pystynyt tehdä lähes kaiken mitä oon halunnut, ja aion jatkaa samaa rataa jatkossakin :D Moni ihmettelee sitä että a) miten me uskalletaan ja b) miten meil on rahaa reissata kun on pieni lapsi, toinen yrittäjä pienillä tuloilla ja toinen opiskelija. Ei se oo mistään pois, lucas on saanut kaiken mitä tarvitsee mut kyllä sitä silti saa pienistäkin tuloista säästettyä reissurahat, jos vaan on se halu lähtee. mä mielellään karsin vähän omista kuluista, esim. shoppailusta, jos tiedän et muutaman satasen kuussa säästämällä pääsee puoleks vuodeks pois :D

    Mut ehkä se on siitä kiinni että uskaltaako ottaa ja lähtee. Kyllä mä senkin ymmärrän että lapsen tai lasten kanssa ei oo niin helppoo vaan ottaa ja lähtee reissaamaan, mut toisaalta, kyllä mä luulen että ne ketkä sitä tosissaan tahtoo tehdä niin tekee. Vaatiihan se toki enemmän järjestelyjä, kun että jos yksin lähtee. Mut on se sen arvoista! :)

    mua väsyttää ja ajatus ei kulje, mut ehkä tästä nyt jotain tolkkua sai :D

    VastaaPoista
  2. Siis kyllä! Ollaan niin samoilla linjoilla (vaikka mulla ei sitä lasta nyt olekaan, että mähän huutelen mielipiteitäni täältä tyylikkäästi mututuntuntumalta :D). Mutta mun mielestä just sellainenkin olisi niin absurdia, että oikeasti lopettaa elämisen jos tulee lapsi, "ei me enää sit tehty muuta kuin oltu neljän seinän sisällä kun Paavo syntyi". Vähän kuin laitettaisiin lapsen viaksi, ettei voi enää elää.

    JA mitä oon vaklaillut sun blogista niin säkin vaikutat kunnon kirpparimonsterilta niin sillähän säästää oikeasti vuodessa ihan älyttömästi rahaa, että ostaa vaatteet kirpparilta SEKÄ myös itse käy aina välillä myymässä ylimääräistä pois. Välillä kaupoissa kierrellessä saa melkein sydärin kun joku riepu, jonka ompeluun on mennyt 30 min maksaa 30 e. En varmasti maksa :D

    Taas päästään siihen, että tekosyyt on aika vahva keino estää tekemästä mitään. Aina aatellaan että miksi EI kun pitäisi ajatella Miksei! Ja tottakai jostain pitää aina luopua saadakseen jotain muuta, vaikka olisikin saamassa sen kaiken :P

    Omassa tapauksessa siis, en tuhlaile rahaa kalliisiin vaatteisiin ja meikkeihin vaan säästän matkustelua varten. JOllekin toiselle se tärkeysjärjestys on päinvastainen.

    VastaaPoista
  3. Haha joo ollaan kyllä samoilla linjoilla :D Ja JOO, tykkään kirppareista, sekä siitä myymisestä että ostamisesta :D sieltä tekee aina sellasia löytöjä mitä ei enää kaupasta saa (nimim. taidan kulkea vähän muodista jäljessä :D ), ja paljon halvemmalla :P plus et vihaan sitä et on kaapit täynnä kamaa, niin sit on kiva myydä omia tarpeettomia vaatteita ja tavaroita pois.

    Mä oon kyllä huomannut itessäni vähän ton lapsen myötä tietynlaista "rauhottumista", oon ollut melkonen bilehile ja reissunainen ennen lucasta. mut toisaalta, oon mä vieläkin, ja toisaalta on myös ollut ihan kiva löytää itsestään sellanen rauhallinenkin puoli. Tosin edelleen tekee pahaa ajatella olevansa esim. vuotta pidempään yhessä paikassa, mut onneks ei oo pakko jos ei haluu! :D Ja onneks oon löytänyt sellasen miehen joka jaksaa tämmöstä rauhattomuutta katsella ;) se on tosin ite vähän samanlainen, heh.

    Niinpä, ja omasta tärkeysjärjestyksestähän se on kiinni. Mulla on monta semmosta kaveria jotka aina suunnittelee reissuja mut sit ne jotenkin kaatuu aina, yleensä siihen ettei ookaan rahaa lähtee. Ne ei ymmärrä mun ajatusmaailmaa siitä et pienillä valinnoilla ne rahat saa helposti kasaan, mut ei sen väliä. :P Eihän se mua häiritse, enempi mua häiritsee se et sitten sitä pitää selitellä ettei nyt lähekkään. Ja vallankin jos ollaan yhessä suunniteltu jotain reissua ja sit sillä hetkellä kun pitäs oikeesti varata liput niin tyypit alkaa hannaan.

    Se mua eniten nyppii tossa, kun me nyt reissataan ja TEHDÄÄN ASIOITA lapsen kanssa, et sit jotkut sanoo sitä että ei se lapsi voi olla onnellinen kun sitä riepotellaan paikasta toiseen jne. No hitto, onhan se onnellinen jos se saa olla onnellisten vanhempien kanssa! Se on ihan eri asia nyt noin pienellä muksulla, kun sillä ei oo vielä mitään omaa kaveripiiriä olemassa, tottakai sit kun se menee vaikka kouluun niin se alkaa olla vähän eri asia miten paljon sitä reissataan ja miten sen koulunkäynnin ja kaverisuhteiden käy. sitä katotaan sitten sillon uudestaan, mut siihen on vielä monta vuotta aikaa.

    ps. pliiis accept, mä lisäsin sut fb:ssä kaveriks :D ajattelin et sen kautta on sit helpompi olla siel thaimaassa yhteyksissä jos vaikka treffataan! Mä luulen että me tultais ihan hyvin toimeen ;D

    VastaaPoista
  4. HIhii, vastaan nopsaan vaan ennen luennolle juoksemista, että kiva kyn pyysit kamuks ja hyväksyin! :) Mietin ite jo jonkin aikaa, et pyytäisinkö, mut ei koskaan tiiä, jos jollain onkin kauhean tarkkaa, että siellä on vaan ne tärkeimmät kaverit ja tuleehan siinä suru puseroon itelle jos kaveripyyntö hylätään :,,,,D

    VastaaPoista
  5. Haha no mä ajattelen usein ihan samoin :D Mut nyt rohkaistuin! ;) En mä kyl yleensä hyväksykään kaveriks sellasii keitä en tunne tai oo tavannut mut mä nyt uskon että et sä oo mikääh ihme hyypiö joten päätin ottaa riskin, heh ;) :D

    VastaaPoista
  6. :----D Et kuule tiääkkään minkä virheen teit! :D

    Ei vais, olisi kiva saada tietoon se toinen tyttö joka myös lähtee Tamkin liiketalouden puolelta vaihtoon nyt syksyllä. Ehkä pitää käydä läpi niitä moodlen esittelyjä ja stalkata se sieltä. Tapasin hänet Thai-kielen tunnilla kansalaisopistolla viime keväänä.

    VastaaPoista

Nyt sitä kommenttia!