maanantai 12. marraskuuta 2012

Long Sơn Pagoda, Nha Trang

Kaiken löysäilyn, datailun ja makoilun lomassa saatiin yksi päivä ittemme liikkeelle Nha Trangissa ja lähdettiin etsimään nukkuvaa Buddhaa joka sijaitsi kaupungin kukkulalla. Googlemapsin mukaan sinne oli meijän hotellilta n. 3 km matka, mutta itelle se tuntui paljon pidemmältä (illalla selvisikin, että oli kuumetta kiitos ilmastoinnin). 

Temppelialueelle päästyämme hyökkää heti muutama paikallinen nainen kimppuun ja yrittää selittää, että koska temppelille ei ole sisäänpääsymaksua täytyy kaikkien valkonaamojen ostaa heiltä postikortit. Sellaiset jo 90-luvulla haalistuneet 200 000 Dongilla eli 7 eurolla! Meitähän ei turhaan Cambodiassa tuupattu anaaliin joka käänteessä, joten nyt oltiin tarkkana ja todettiin vaan viileesti, että ei osteta ja lähetään sitten meneen. Korttien hinta tippui puoleen ja kun oltiin edelleen tekemässä lähtöä niin yks muijista totesi, että menkää vaan. Opittiin sitten oikealta temppelin oppaalta/työntekijältä, että Buddhalaiset nähtävyydet ovat aina ilmaisia ja kaikki muu on kusetusta. Ei siis kannata maksaa!

Temppelissä päästiin heiluttelemaan suitsukkeita, tavattiin paikan vanhin munkki (94-v) jota myös Dalai Lama oli käynyt moikkaamassa ja kiivettiin 150 porrasta (ei ollut edes oikeasti paha) katsomaan nukkuvaa ja istuvaa Buddhaa. Istuvan Buddhan ympärillä oli laatoilla koristellut muurit ja tarkemmin niitä tutkittuamme tajuttiin, että ne on hautoja: moniin oli upotettu vainajan kuva laatan keskelle.

Rannalla löhöilyn lisäksi tämä taisi olla ainoa nähtävyys jota päästiin katsomaan Nha Trangissa. Kyllä laiskottelu oli mukavaa! Jäi snorklausreissut ja mutakylvyt eikä night market-alueellekaan koskaan päästy :D Mutta ei se 5 päivää oo loppujen lopuksi yhtään mitään.

2 kommenttia:

  1. Voi Vietnam <3
    NT:ssä ei kyl kauheesti noita nähtävyyksiä edes ole :D Ton Long sonin lisäks lähinnä cham towersit, siinä keskustassa siis. temppeleitä ja muita löytyy sit kyllä kauempaakin. Mut siis kävelittekö te tonne pagodalle? :D

    Hei sut on haastettu! (käy kattoon mun blogia)

    VastaaPoista
  2. KÄVELTIIN!!! Ei ihmekkä et kuume nousi si illalla xD Mut toisaalta oli ihan jees urheilla kun muuten vaan makoiltiin :)

    Ja käyn vilkaseen! Toiv on kyse tuosta matkailijaprofiilista kun sellanen ilmesty sun ja yhteen toiseen blogiin. Hmm hmm! :D

    VastaaPoista

Nyt sitä kommenttia!