tiistai 4. joulukuuta 2012

Matka mielen syövereihin

Nämä tietynlaiset itsetuntemuksen aiheet ja pohdiskelut ovat pyörineet mun mielessä nyt jonkin aikaa kiitos nykyisen tilanteeni ihmissuhteiden viidakossa ja koska musta tuntuu, että kavereille valittaminen ei ole vieläkään vienyt mun ahdistukselta sitä suurinta terää (vaikka Paulis onkin tehnyt hyvää työtä kuunnellessaan mun itkuja) niin ripuloin tänne mieleni syvimmät kätköt. He, joita tälläinen itkumuurin rakentaminen ei kiinnosta, voivat skipata tekstin, sillä luvassa on itsesäälissä myörimistä ja ranteiden viiltelyä. No ei nyt ihan, mutta diippiä shittiä kuiteskin.

Ihmisillä on katsokaas erilaisia tunnelukkoja ja aiheesta on mahdollista tehdä testi ihan netissäkin (Testaa tunnelukkosi) ja ennenkuin joku hörähtää nauramaan, että samallahan voi testata, että "minä vuonna tulee kuolemaan", niin kannattaa huvikseen käydä tekemässä ja ihmettelemässä niitä tuloksia. Hymy saattaa hyytyä kun totuus iskeytyy moukarin lailla naamalle. Tottakai jos on onnekas persoona, eikä mitään traumoja ole kerinnyt syntymään elämän aikana niin onnittelen vilpittömästi ja olen vähän kateellinen.

Tein kyseisen testin about 1,5 vuotta sitten kun oma henkinen ahdinko oli jo sietämättömällä tasolla ja hankin myös aiheesta kirjan (jonka meinaan käydä hakemassa porukoiltani asap ja syvennyn siihen uusiksi ennennäkemättömällä raivolla). Oman käytöksen tajuaminen (sekä mahdollisia syitä sille) avasi tien ongelmien tunnistukseen sekä mahdollisuuteen ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä asioille jotain. Tai siis tehdä, ja tehdä, enemmän se oli sellaista ajatustyötä ja tiedon prosessointia, mutta uskon, että tuolla tilanteella (ja kaikella sillä paskalla, joka johti tohon pisteeseen, kiitos vaan henkilölle x) oli aika merkittävä osuus siitä, että ns. kehitykseni ihmisenä alkoi ja oma itsetuntemus kasvoi (ja sehän ei ole koskaan huono asia!). 

Syy miksi tämä homma on jälleen ajankohtaista omassa surkeassa elämässäni, on se, että tässä ollaan taas ottamassa sitä suurinta leap of faithia ja avautumassa toiselle ihmiselle sekä jopa luottamassa siihen. Sen päivänselvän syyn lisäksi (kaikki tapaamani miehet omistivat joko aaltopahvin persoonallisuuden tai saivat sekaisilla kuvitelmilla omasta jumalaisesta olemuksesta  vitutuskäyrät kattoon) miksi olen antaumuksella vanhapiikaillut tässä 2 vuotta on ollut pelko siitä, että se vanha pandoran lipas aukeaa sepposen selälleen ja kaikki vanhat kuviot toistuu uudelleen ja uudelleen. Pahempaahan vielä olisi se, että nyt jopa tietäisi mitä tapahtuu, mutta sitten vaan seisoisi ja katsoisi rekan tuloa lamaantuneena pystymättä tekemään asialle mitään. Oh glory!

Ja kuinka tässä on käynyt? No juuri niin kuin olen tässä paskat housuissa ootellut ja pelännyt. Sieltä ne vanhat tutut fiilikset on hiipinyt mieleen musertaen kaiken järjen valon alleen. Vaihtoehtoina on aika lailla se, että joko oikeesti repii sen oman perseen verille ja koittaa voittaa oman järjettömän mielen skitsofreeniset pelot tai voi alkaa etsimään huutonetistä sopivaa keinutuolia ahterinsa alle sillä hullun yksinäisen kissamummon pesti olis avoinna.

Tässä pieni lainaus hylkäämisen pelosta ja voin allekirjoittaa jokaisen lauseen tästä tekstistä. Been there done that: "Pelkäät jääväsi yksin ja luultavasti takerrut läheisiin ihmisiisi, mutta samalla karkotat heidät luotasi - pahin pelkosi on kuin itseään toteuttava ennuste. Menettämisen pelkoa seuraa luottamuksen puute joka tulee usein ilmi kontrollointina, omistushaluisuutena ja mustasukkaisuutena. Riippuvuudet voivat olla selviytymiskeinosi, joilla yksinolon aiheuttama ahdistus tuntuu siedettävämmältä. Koet suhteisiin kuuluvat tavalliset erotilanteet ahdistaviksi etkä luota siihen että suhde kestäisi erot. Tulkitset herkästi toisen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä eroaikeiksi ja saatat ylireagoida niihin, vaikkapa siihen kun toinen ei vastaa puheluusi tai tekstiviestiisi. Vaikka suhde olisi vakaa, se luultavasti tuntuu vain väliaikaiselta - ikään kuin se olisi koko ajan vaakalaudalla. Saatat itse epätoivoissasi uhata erolla, ikään kuin testataksesi odotustasi - joko suhde nyt päättyy."
Se henkinen pahoinvointi mihin itsensä ajaa tällä hommalla on sanoinkuvaamattoman ahdistavaa ja vaikuttaa tottakai kaikkeen muuhunkin tekemiseen, koska perinteisen ämmän tavoin märehdin asiaa enkä osaa sitten nauttia mistään muustakaan. Henkilölle, joka ei omaksi onnekseen kärsi tästä mielen vajavuudesta, kuulostaa joku kännykän tuijottelu ja tuntien laskeminen aivan vitun tyhmältä (ja kyllä, myös munkin mielestä), mutta kun se sama tyhmä asia saa sitten pahimmillaan paniikkikohtauksen päälle niin siinä kohtaa ei paljoa naurata. Kun jokin hyvin pieni asia tai ele lamaannuttaa täysin ja kuluu jopa pari päivää, että vaan makaa sängyssä tai saa selittämättömiä itkukohtauksia yksin ollessa niin alkaa henkisesti voimaan niin pahoin, että ne asioiden mittasuhteet hämärtyy lopullisesti.

Nyt kun ongelma on tunnistettu ja ääneen lausuttu niin haluaisin niin kovin mielelläni löytää jonkinlaisen ratkaisun siihen, että pystyn rauhoittamaan itteni (ilman, että siihen sisältyy lääkitystä tai itsensä puuhun sitomista) kun ahdistus aivan järkyttävän pienestä ja vähäpätöisestä asiasta ottaa vallan ja muuttuu elämän ja kuoleman väliseksi kamppailuksi pääni sisällä.  

Ja niin, välillä tuntuu kyllä vähän vammaselta, että muuten niin "vahva, rohkea ja oman arvon tunteva" minä oon sitten tässä asiassa polvillani musertuen ahdinkoni alle kykenemättä ymmärtämään tai kokemaan niinkin yksinkertaista ja ilahduttavaa asiaa kuin parisuhde. Kaippa sitä jokaisen pitää olla huono jossakin asiassa (ehhehehee) ja tämä on sitten oma kompastuskiveni tässä elämässä.

Ce La Vie.

9 kommenttia:

  1. Voi, en osaa sanoa mitään järkevää (niin kun en yleensäkään), mut toivottavasti tilanne helpottuu pian :(

    Tein kans ton testin, vaikka aattelin että "no ei mulla mitään tunnelukkoja ole", mut sit ku sain tulokset niin ihan järkeenkäypää. vahvimmat tunnelukot oli riittämätön itsekontrolli("Olet impulsiivinen, annat mielijohteiden ohjata elämääsi.Sinun on vaikea keskittyä mihinkään pitkäksi aikaa"), mikä on ihan totta, ja toinen oli alistuminen ("Et halua olla hankala vaan kiltti ja mukava"), ja mä usein oonkin sellanen, et haluisin et kaikki tykkäis musta ja en todellakaan halua koskaan riidellä kenenkään kanssa, ja saatan miettiä sanomisiani sen mukaan, ettei kellekään tule paha mieli vaikka oikeesti oisin ihan toista mieltä asiasta kun mitä suustani päästän. Sama on vähän ton blogin kans, oon aika arka kirjottaan sinne mitään mielipidejuttuja, koska pelkään että pahoitan jonkun mielen tai mikä pahempaa, että joku ei oiskaan samaa mieltä mun kans. Oon kyl nyt tän syksyn aikana ihan tiedostanut ton jälkimmäisen asian ja koittanut opetella pitään puoliani ja sanoon omat mielipiteet ääneen. Kai se siitä sitten joskus..

    kiva kun linkkasit, tuli itsekin vähän mietittyä noita juttuja!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista ja tsemppauksista! :) Oikeastaan heti kun ton sai kirjotettua niin tuli jo sellainen sisäinen rauha asian suhteen. Ainakin hetkeks! :D Eikä noi omat fiilikset nyt onneks koko ajan vedä tollasta draamaa, mutta pahimmillaan se on ollut juuri tuota tekstissä kuvailtua paskaa (joskus jopa mietin et voiko pillerit aiheuttaa noi mielenliikkeet, mutta kun en yksinäni saa mitään noin hulluja kohtauksia niin pakko liittyä siihen parisuhteiluun) ja nyt on tottakai pienet jännät housuissa.

    Noi skeemat on siitä "kivoja", että eihän noi ole mitään ns. tiloja niinkuin esim. masennus, mutta oon aika varma, että kaikilla ihmisillä on joku oma käyttäytymismalli jonka tiedostamalla voi parantaa niin omaa kuin muiden lähellä olevien elämänlaatua. Niin on noita kyllä valaisevaa miettiä ja pyöritellä aina välillä mielessä.

    Toi hylkääminen oli itellä kaikista vahvimpana (oli siellä kaikkee muutakin kivaa niinkuin tuo samainen kontrollin puute xD jota en muuten pidä täysin pahana asiana koska luulen että se osaltaan liittyy omaan seikkailunhaluun ja matkusteluun (ja joo, kyllähän se joidenkin ihmisten mielestä ON huono asia, mut pah ja pyh)), mutta verrattuna niihin ekoihin tuloksiin 1,5 vuotta niin ero oli jo huomattava! Silloin olin meinaan niin ehdoton ihminen kaikkien asioiden suhteen, että huh huh. Nyt osaa jo antaa muille ja itelleen anteeks ihmisyyden heikot puolet :P

    VastaaPoista
  3. Joo mä en kans näe itse tota kontrollin puutetta mitenkään huonona asiana, koska jos oisin kauheen järkevä ja miettisin asioita vähän enemmän niin en ois tässä nyt, enkä ois samanlainen kun mitä nyt oon. Ja toisaalta toi keskittyminen; tottakai on vaikee keskittyä johki asiaan jos ei siitä täysillä nauti. En oo vielä löytänyt sitä unelmatyöpaikkaa esimerkiks, mikä ois niin hyvä, että sen takia kannttais jättää vaikka reissaaminen vähemmälle. Oikeestaan ahistun ajatuksestakin että ois vakityö ja neljän viikon kesäloma.. Ehkä se tulee aikanaan sekin vaihe, mut nyt on hyvä mennä näin eteenpäin. Ja mää kyllä ihan tykkään itsestäni näin, mut toi liika kiltteys kyllä aiheuttaa välillä ongelmia. Pitäis opetella sanomaan ei, ainakin ens alkuun. :)

    Pitää laittaa toi sivu talteen ja tehdä kans ite uudestaan vaikka vuoden päästä tms, ja kattoo että mitä on tapahtunut :D Tollaset asiat on jotenkin tosi mielenkiintoisia. Vallankin tässä vaiheessa kun on ite vielä vähän hukassa, ja kuitenkin tilanne on sellanen, että pitäis kaiketi olla jo "löytänyt itsensä". Kun kai nää haahuilut yleensä ihmisillä ajoittuu aikaan ennen omia lapsia kuitenkin, mut mä oon sinnikkäästi jatkanut haahuilujen tiellä kaikesta huolimatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöh! Kyllä mun mielestä monet ihmiset haahuilee jossain sumussa liiemmin miettimättä läpi elämänkin! Itelle tuli jo silloin 23-vuotiaana eka tosi paha mieli siitä et miks on näin hukassa ihmisenä, mutta oikeesti jotkut kohtaa ne omat "demoninsa" vasta esim. keski-iässä kun tulee joku burn outti tai sit vaan paetaan viinan sekaan esim. Niin kyllä jos jo parikymppisenä jaksaa vähän miettiä syntyjä syviä niin se on jo tosi hyvä :)

      Ei se 8-16 työ kyllä itselläkään saa muuta kuin niskakarvat pystyyn xD Pelottaa hieman et kun valmistuu et mitäs sitten :D

      Poista
  4. Ootko miettinyt mistä toi johtuu, missä koko homman juuret on? Mä seurustelin viimeksi 4 vuotta sitten ja koko suhde oli yhtä henkistä tasapainoilua. Mä kun TIEDÄN että mua tullaan satuttamaan ja mut jätetään joka tapauksessa joskus, niin eihän siinä ihmissuhteella kovin hyviä onnistumismahdollisuuksia ole. Mä ymmärsin sen että, niin diipadaabalta kuin se kuulostaakin, se että mun isä jätti meidät pienenä on varmasti vaikuttanut siihen miten näen miehet noin yleensä. Kaikki jättää tai vähintään pettää.

    Mun mielestä sun olisi hyvä puhua tästä kyseiselle ihmiselle, senkin on helpompi ymmärtää kun tietää. Muuta en sitten tiedä mitä voisi tehdä kuin vain yrittää pienillä askelilla takoa itselleen päähän asioita ja uskoa siihen että voi muuttua. Ja etenkin uskoa siihen, että kaikki ei satuta. Meenkin tästä harjoittelemaan itse samaa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis aikoinaan kun luin ton kirjan niin siinä just oli kans se fakta, että tämä johtuu jostain lapsuuden traumoista, mutta koska oon tässä 2 v vähän huidellut menemään niin oon tyystin unohtanut mitä siinä luki! Meijän koko perhe ja suku on ihan fucked up vaikka porukat on edelleen yhessä ja varmaan suurimmat ongelmat tulee mun ja äidin suhteesta. Pitää tosiaan haalia se kirja käsiin ja alkaa sen kanssa puurtaan ongelmia läpi. Siinä on onneks ihan konkreettisia harjoituksia ja asioita annettu pohdiskeltavaksi ja toivon, että niitä lukemalla ja miettimällä tuun taas ees vähän eteenpäin tän homman kannssa.

      Jooh, siis mä sanoin jo tälle "valitulleni", että pidetään paneelikeskustelu ennenkuin homma muuttuu ihan seurusteluksi, mutta se on vieläkin pitämättä. Koitin viikonloppuna (kun tää paska iski päälle sen läsnäollessa) vähän jotain selittää, mutta musta tuntuu, että mun pitää ihan kirjottaa joku lista, että saan selitettyä kaiken järkevästi niin ettei toinen vaan lähe nopeeta kalppiin :D.

      Se on ihan ehdoton edellytys homman toimimiselle, että se toinen ihminen tietää mitä mä tunnen kun se menee päälle ja se ymmärtää + sillä on voimia jaksaa siinä mukana. EI mitään hys hys ja tyyliin kirjotetaan mulle minuuttiaikataulua sen menemisistä (että mä varmasti tiiän ettei se ole pahoilla teillä) koska se vaan ruokkii tota ennestään, mutta mua auttais jo tosi paljon se, ettei se toinen lähe mukaan siihen lapselliseen naljailuun mukaan.

      Loppu onkin sitten vaan itestä kiinni! On siinä kyllä aikamoista työnsarkaa... Ton hylkäämisen lisäksi itellä on vielä juuri ne muut samaan asiaan liittyvät vammat, eli oon 100% että lähelle pääsevä ihminen satuttaa enkä osaa näyttää omia tunteitani oikein sekä pidän kaikkea hempeilyä toisaalta heikkouden merkkinä... Hoo hoo!

      Poista
  5. Mikä se kirja on? Jos bongaat nimen niin I want one! Mun mielestä on ihanaa, että joku kirjoittaa näin suoraan fiiliksistä julkisesti. Se on jännä että kun yksi ihminen myöntää jotain ääneen niin kymmenen tulee perästä että hei mä niin tiedän miltä toi tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.tunnelukkosi.fi/

      Mulla on tuon vanhempi painos ja maksoi rapeat 30e kun ostin silloin pari vuotta sitten, mutta on kyllä rahan arvoinen. Omani on jo ihan sotkussa kun oon lukiessa tehnyt omia muistiinpanoja ja alleviivannut juttuja niin mulle ei kirjaston kirja oikeen sovi. Ja yks opiskelukaveri kans kiinnostui tästä kirjastosta ja kuulemma omien kotinurkkien kirjastoista kyseinen opus on lainassa vielä pitkää! Että kyllä tätä kaikki lukee onnessaan :D

      Joskus 20-vuotiaana olisin ennemmin viiltäny ranteeni auki kuin myöntänyt, että olisin heikko jossakin suhteessa (tosin silloin en edes pohtinut sellaista vaihtoehtoa, että MUSSA olisi jotain vikaa). Mutta nyt kun pikkuhiljaa alkaa olemaan sinut edes jossain määrin ittensä kanssa niin huomaa, ettei se feikkailu ja asioiden pakoilu hirveesti auta. Samalla myös huomaa miten jotkut toiset ihmiset pitää jotain kauheeta kulissia yllä myöntämättä itselleen mitään ja alkaa vähän ymmärtään heidänkin syitä käyttäytyä tietyllä lailla.

      Kyllä mulla oli jonkin aikaa tosi vainoharhainen olo kun postasin tämän ja mietin vielä myöhemmin teenkö tästä sellaisen, että vain kirjautuneet käyttäjät näkee tekstin, mutta sitten taas, mielestäni teksti on kirjoitettu johdonmukaisesti eikä siinä nyt ole mitään yybertarkkaa kuitenkaan mainittu niin paah ja pyyh. Jos se jotain auttaa oman olon helpotuksessa niin tosi jees! :)

      Poista
    2. Kmento takaisin!

      Se mun kirja onkin ulkkisten kirjottama:
      Avaa tunnelukkosi- avpaudu elämään täydesti
      Jeffrey E. Young ja Janet s. Kiosko

      Mutta siis varmaan samaa shittiä eri paketissa! :)
      Nyt lukemaan -->

      Poista

Nyt sitä kommenttia!