sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kiire ja kiristys

Nimittäin pään kiristys. Nyt on niin kiire, että hyvä kun kerkiää henkeä vetämään välissä. Ja aika syöksyy eteenpäin nopeammin kuin turistiripuli vessanpönttöön. Laskin koulussa, että tämän periodin aikana me suoritetaan 2op/vko eli 54h koulua viikossa. Lisäksi mulla on vielä ne aasian opinnot joista jo ekat tehtävät kaatuu päälle, eikä valmiista tuotoksista tietoakaan. Kyllä on nyt komea kuoppa kaivettu ihan itse ja siellä on maattava vielä ainakin seuraavat 4 viikkoa. Uskon pyhästi siihen, että elämä helpottuu viimeisen periodin aikana. 

Kirsikkana kakun päällä on mun uusi työpaikka Ikeassa! Kyllä, peräänantamattomuus vihdoinkin palkittiin ja pääsin sinne peräti 10h/vko työntekijäksi. Perehdytys on keskiviikkona ja ruokoilen nyt vain, että edes tähän alkuun työsoppari todellakin meinaa max. 2 työpäivää viikossa. Muuten pitää alkaa napsimaan yöunista pois. Jatkan töitä myös varastolla ja kun koulu helpottaa on tarkoitus tappaa itseni työllä. Pakko kerätä rahaa vaihtoa varten. 

On varmaan turha edes kertoa, ettei liikuntaa ole tullut pahemmin harrastettua. Tekosyynä kiire koulun kanssa vaikka varmasti pieni hikoilu lisäisi omaa jaksamista myös sen suhteen. Lihaksille on sanottu näkemiin ja kauan sitten.

Parisuhde voi vallan mainiosti. Ainahan sitä voisi viettää enemmän aikaa yhdessä, mutta yllämainitut asiat estävät täydellisen kuplassa hengailun. Valitettavasti arki painaa päälle ja jopa seurustelu pitää aikatauluttaa omaan kalenteriin. Näillä mennään!

Kirjoittelen vaihtohakuprosessista, aasia-opinnoista ja muista suunnitelmista lisää kunhan tää kiire helpottaa!

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. KIITOS! Mua vähän huvittaa kun koulussa kaikki hamuilee kesätyöpaikkoja pankeista mut meikäläinen on ihan onnesta soikeena kun pääs ikeaan töihin xD Mut makuasioista sanoi koira kun pallejaan nuoli.

      Poista
  2. oot kyl ahkera kun jaksat tehdä kahta duunia! ja vielä koulu siihen päälle. :) jos pitää valita pankin ja ikean välillä niin kyl mäkin kallistuisin jälkimmäiseen ;D

    mä tuskailen kesätöiden kanssa. viime kesän duunipaikasta luvattiin ilmoitella maaliskuussa et miten on, pääseekö sinne, mut kai tässä tarttee alkaa kalastella muitakin hommia jos ei sieltä nappaa. Mun on meinaan pakko saada heti jotain töitä kun tullaan kotiin (samoin tietty steven, mut mulle se on vähän helpompaa), me ollaan nimittäin täysin rahattomia kun täältä palataan :D

    VastaaPoista
  3. Ahkera tai HULLU! :D Ootan vaan innolla sitä, että koulu loppuis toukokuussa, ei se duunin tekeminen vaadi mitään kun homma on jo hanskassa ja tärkeintä on ilmestyä vaan paikalle. Toi koulu kaikkine raportteineen vie liikaa aikaa (josta suurin osa kuluu aineiston etsintään phuuh) ja tunnit vaan vilisee silmissä. Nytkin on kohta jo nukkumaan menoaika (koska oon vauva) ja pitäis vielä jaksaa lukea japanin meiji-kaudesta.

    Toi on kyl mälsää jos ei voi 100% luottaa, että saisi saman paikan. peukut pystyyn, että se sieltä heltiäisi! Ja ei se ainakaan pahitteeks ole niitä hakemuksia kirjotella myös muihin paikkoihin varmuuden vuoksi, tosin aikaa sekin vie ihan julmetusti.

    Ja uskon kyllä, että rahat on finito! xD Paljonkohan sitä itte tulee olemaan miinuksella oman reissun jälkeen... :P Mutta taas kerran, ei niitä kokemuksia voi rahassa mitata ^^

    VastaaPoista
  4. Haha joo mulla oli sama tilanne viime keväänä: koulua ja töitä oli pari kuukautta peräkkäin ja sit piti vielä jostain löytää aikaa lapselle ja miehelle (jälkimmäinen kyllä jäi tosi vähälle huomiolle, koko kevät ja vielä kesäkin meni aikalailla läpystä vaihto-periaatteella, kun se mukula oli siis kotona eikä missään tarhassa. Eli jommankumman meistä tai mun äitin piti olla kotona myös eli me sovittiin sitten menot niin limittäin että ei paljoo nähty)..

    Joo, olin siis kahdessa museossa töissä (samaa firmaa), mut se toinen museo on laajennuksen vuoksi tän kesän kiinni niin en tiedä mikä siellä sit on tarve kesätyöntekijöille. Todennäköisesti ei tarvita, mut toivotaan parasta, oli meinaan paras työpaikka ikinä! Oon kyllä laittanut jo pari hakemusta muuallekin, mut ne alkais vasta kesäkuun alussa joten siihen jäis kuukausi ihan joutilasta aikaa mikä ei kyl tosiaan rahatilanteen vuoks oikein passais.

    No, näitä nyt ehtii vielä miettiä. ;) Ja jooo jotenkin sitä rahaa vaan palaa, vaik on halpaa jne. Mutkun ei täällä malta mitään perusarkea elää, kun on niin paljon tehtävää ja nähtävää. :) Ja todellakin, raha on vaan rahaa (kauhistelin just et miten paljon mulla on opintolainaa - kaikki hassattu yksinomaan matkustamiseen, oho), tuhlattavaksi se on tarkoitettu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noio työjutut kyllä osaa kiristää päätään! Varsinkin kun se prosessi työhakemuksen lähettämisestä töiden saamiseen kestää ihan älyttömästi, kerkee kuolemaan jo nälkään venaillessa :D Ikeassa meni 2kk... Ei ihme, että ne puhelimessa kyselee "haluatko tulla tänen vielä?" kun osa porukasta saattaa olla jo muualla töissä.

      Meillä on nyt vähän jänskä tilanne kans kun voi olla että boyfriendin sopimusta ei jatketa helmikuun lopussa. Hän pääsee sit eleleen mukavasti liiton rahoilla (jotka on isommat kuin mun palkka vakiduunista lol). Meikä sit painaa tuota koulu, 2 työtä + oma yritys-linjaa ja vähän pelottaa, että saattaa tapahtua kateudesta johtuva murha! :D Kyllä varmasti alkaa kiristään kun toisella ei oo mitään xD Mutta kyllä tollasesta "ilmasesta" lomailusta kannattaa ottaa kaikki irti. Valjastan sen sit vaikka kotiapulaisekseni :P

      Opintolaina, paras ystäväni... siellä on jo kaikki nostettu tappiin mikä pankista irtoo kiitos heidän meilenkiintoisen järjestelmän kun opiskelijalla on asuntolainaa :x Nytkin nostin vikat donat tuota vaihtoa aatellen kun en loppuvuodesta voi enää nostaa opintotukea niin on sitten jotain "varalla" :D Ihanaa tää velkasen elämä!

      Poista
  5. Siis piti kirjoittaa että koulua ja töitä oli pari kuukautta PÄÄLLEKKÄIN, ei peräkkäin :D

    VastaaPoista

Nyt sitä kommenttia!