lauantai 2. maaliskuuta 2013

Diippiä shittiä vol. 2

Koska täällä suunnalla ei tapahdu mitään jännää minkään suhteen, aattelin liittää tänne taas kaikkien kiusaksi yhden esseen jonka ripuloin kesällä avoimen yliopiston matkailun historia-kurssille. Tuotti tuskaa ja vaivaa saada tämä aikaiseksi kun ei amiskorkeassa harrasteta muuta kuin aivosoluja tappavaa referaattia ja mulla meni kauan sisäistää esseen olemus ja mitä sillä haetaan. Sain allaolevasta tekstistä 4 eli jotain oli mennyt oikein! Tämä on ehkä myös tälläinen itsesäälin yksi ilmenemiskeino, oon juuri kirjoittamassa Aasian-kurssille esseetä ja jotenkin tuntuu, että sen suhteen nyt heitellään siellä pohjamutien porukoilla. Voin sitten ainakin kiillotella tuota nelosta jos uusi essee matkaa penkin alle.

Muutenkin jos vaan aina jaksaisi, voisi enemmänkin kirjoittaa sellaisia pohdiskelevia kannanottoja erilaisiin itseä kiinnostaviin aiheisiin (jotka nyt melkenpä aina liittyy matkustamiseen jollain lailla) eikä vaan selittää, mitä söi aamulla ja minkäväriset verkkarit sitä tuli heitettyä tällä kertaa jalkoihin. 
Enjoy!

-------------------------------------------------------------------------------------***------------------------------------------------------------------------------------

OPPIMISEN AJATUS MATKAILUN HISTORIASSA:
GRAND TOUR – PERINNE JATKUU NYKYPÄIVÄNÄ

Itselleni matkustamisessa on aina ollut tärkeää omatoimisuus ja elämyksellisyys. Matkareitin suunnittelu, tiedonhaku ja matkakertomusten lukeminen on yksi osa matkaa, joka toteutuu jo ennen kuin edes astuu ovesta ulos. Matkustaessa on ihanaa, jos aikataulu ei ole liian tiukka vaan on mahdollisuus nauttia niistä yllättävistä kokemuksista, jotka tulevat eteen sattumalta. Vieraaseen kulttuuriin ja paikalliseen väestöön tutustuminen, hiljentyminen ja luonnosta nauttiminen sekä oma henkinen kasvu matkan aikana ovat itselleni ja luultavasti monelle muulle samanikäiselle matkustajalle tärkeitä kriteereitä miksi matkalle ylipäätään lähdetään. 

Nykyään hyvin monet nuoret aikuiset lähtevät pidemmille, vähintään kuukauden kestäville reissuille joko interreilaamaan Eurooppaan tai kiertelemään muuta maailmaa rinkka selässä. Lukiessani kirjasta Matkailijan ihmeellinen maailma Grand touria käsittelevää lukua, en voinut olla pohtimatta yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia 1700-luvun Grand tour- opintomatkan ja nykyaikaisen itsenäisen matkustamisen välillä. Kuten kirja toteaa, erot ovat huomattavat nykyisyyden ja menneisyyden välillä, kun matkustaminen ei ole enää sidottu tiettyihin sosiaaliluokkiin, liikennevälineet ja teknologia ovat kehittyneet ja matkustusajat lyhentyneet. Mieleeni tulee kuitenkin myös monia yhtäläisyyksiä ja nykyajan vastineita entisajan grand tour- matkailutyypin tunnuspiirteille joiden perusteella myös nyt tapahtuvaa yksilöllistä matkailua voidaan pitää eräänlaisena nuoren aikuisen opintomatkana. 

Haluan pohtia omien kokemusteni ja tietojeni kautta voidaanko nykyään tehtäviä matkoja pitää grand tour -matkoina ja kuinka grand tour – henkisyys esiintyy 2000- luvulla. Minkä tyylinen matka voisi olla ”suurenmoinen matka” ja mitä se pitäisi sisällään?

Matkailijan ihmeellisessä maailmassa todetaan, että grand tour on ennen kaikkea matkailutyyppi, ei niinkään aikakausi. Se on useimmiten sijoitettu 1700-luvulle, mutta vastaavanlaista matkailua on esiintynyt 1500-luvulta aina 1800-luvun ensi vuosikymmeniin saakka. Matkailussa korostuivat opetuksellisuus ja järkiperäisyys sekä myöhemmässä vaiheessa romantiikka, jolloin matkustajat alkoivat hakea tunteita. Matkan kesto oli noin vuosi ja reitit olivat vakiintuneita matkustajien keskuudessa. 

Nykypäivänä tyypillisin grand tour- henkinen matka on interrail-matka Euroopassa. Interrail on Euroopan rautatieliikenneyhtiöiden yhteinen lippujärjestelmä josta matkustaja voi ostaa lippuja kaikkiin järjestelmään kuuluviin juniin erilaisilla voimassaoloajoilla. Myös reilaajille on muodostunut hyväksi havaittuja ja suosittuja reittejä Euroopassa joita seuraamalla näkee ”ne tärkeimmät” nähtävyydet ja paikat. Kyseiset matkat ovat erityisesti opiskelijoiden suosiossa ja Suomesta ostetaan edelleen tuhansia lippuja vuodessa. 

Interrailin pituus on vain murto-osa entisajan Grand tourin pituudesta; maksimissaan voi ostaa 30 päivän lipun. Riippuen matkareitistä, yhdessä paikassa viivytään muutamasta tunnista pariin päivään, joten käytettävissä oleva aika on rajoitettua ja haluttuihin nähtävyyksiin tutustutaan nopeasti eikä aikaa jää kohteessa asumiseen ja elämänmenoon tutustumiseen. Rikkaiden aatelisnuorukaisten opintomatkasta poiketen interrailaajat ovat useimmiten tiukalla budjetilla matkustelevia nuoria, jotka viettävät päivät matkakohteessa ja matkustavat öisin nukkuen junissa. 

Toinen grand touria muistuttava matkustustyyppi on reppureissaaminen kaukomaissa niin yksin kuin ystäväporukassa. Mielestäni tämä matkustaminen muistuttaa erityisesti yllä mainittua romantiikan valtavirtausta jolloin matkailijat muuttivat matkustusreittejään niin, että aikaa käytettiin myös katselemiseen ja luonnonkauneuden ihailuun. 2000-luvun backpackerit hakeutuvat usein paikkoihin, joissa suuret matkustajamassat eivät vielä ole käyneet ja heidän on mahdollista tutusta alkuperäiseen kulttuuriin ja luontoon. Internetin aikana maailma on pienentynyt entisestään ja ihmisten on mahdollista matkustaa todella syrjäisiinkin paikkoihin helpommin kuin koskaan. Tällainen matkailu on eräänlaista eskapismia, hakeutumista täysin omasta maailmasta poikkeavaan paikkaan.

Kolmas matkustustyyppi on opiskelijoiden opintoihin liittyvä työharjoittelu/vaihto-opiskelu ulkomailla. Tämä ei periaatteessa ole matkustustyyppi, sillä opiskelija muuttaa asumaan kohteeseen eikä ole enää näin matkustaja sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta koska ulkomailla vietetty aika on rajallista, voidaan tämä mielestäni mieltää tavallista pitkäkestoisemmaksi matkaksi. Opiskelija ei ulkomailla ollessaan ole vain koulussa tai töissä vaan yleensä paikan päällä järjestetään pienempiä matkoja, juhlia ja kulttuuriin tutustumista paikallisten puolesta. Tällaisella matkaajalla on mahdollisuus tutustua rauhassa asumansa maan kulttuuriin ja ihmisiin, luoda suhteita ja kontakteja, oppia ja avartaa maailmankuvaansa ja saada unohtumattoman kokemuksen. 

Alkuperäinen grand tour- matka kesti vuodesta kolmeen vuoteen. 1800-luvulle tultaessa ja keskiluokan mukaantulon jälkeen matka-ajat lyhenivät alle vuoden mittaisiksi ja saattoivat kestää enää vain muutamia kuukausia. Kuten aiemmin on mainittu, matka-ajat ovat 2000-luvulla lyhentyneet huomattavasti, esimerkiksi interrailin ollessa vain muutaman viikon mittainen matka. Vaihto-opiskelun tai työharjoittelun ollessa kyseessä on matka-aika kuitenkin pidempi, kolmesta kuukaudesta aina vuoteen saakka jolloin päästään jo 1700-luvun matkojen pituuteen. Hyvänä esimerkkinä on myös Australiaan tehtävä working on holiday -matka jolle työskentelyviisumin saavat alle 30-vuotiaat. Viisumin avulla voi matkustaa ja olla töissä Australiassa ja näin osaksi kustantaa omalla työllään matkakustannuksia. Jotkut nuoret, epätietoisina omasta tulevaisuudesta, pitävät välivuoden opiskeluistaan ja viettävät sen ulkomailla matkustellen tai työskennellen. Parikymppiset tytöt menevät usein Eurooppaan au paireiksi, eli lastenhoitajiksi osaksi suomenkieliseen perheeseen.

Myös matkustusmotiivit ovat muuttuneet ajan kuluessa. Alun perin selkeästi opetukselliset ja kasvatukselliset motiivit menettivät merkitystään keskiluokkaisuuden kasvaessa ja näiden rinnalle tuli uusia motiiveja: liikeasiat, terveyden hoito, uskonto ja politiikka. Nykypäivänä motiivit vaihtelevat matkustajien keskuudessa yhtälailla. Työn ja opiskelun ohella matkustaja haluaa tutustua kulttuuriin ja ihmisiin, katsella nähtävyyksiä ja nauttia luonnosta. Erilaiset kurssit, esimerkiksi urheilun, kielen opiskelun ja ruuanlaiton parissa ovat tulleet entistä suositummiksi. Motiivina voi myös olla massaturismille niin ominainen puhdas hauskanpito ja arjesta poisjättäytyminen.  

Ennen grand tour- matkalle lähtöä aristokraatin pojan oli tehtävä huolellisia valmisteluita. Näissä voitiin hyödyntää aikaisempien matkustajien kokemuksia ja matkakirjallisuutta, josta saatiin tietoa tarjolla olevista majoitusmahdollisuuksista, mahdollisista matkareiteistä ja vierailukohteista. Nykyään Internetin välityksellä on mahdollista suunnitella matkaansa etukäteen, tarkastella eri matkakohteita ja saada hyvinkin ajankohtaista tietoa. Netissä on lukematon määrä erilaisia foorumeita, keskustelupalstoja, blogeja ja matkakuvauksia joista voi jokainen löytää etsimänsä ja paljon enemmän. Aiemmin matkanneet jakavat kokemuksiaan ja antavat vinkkejä matkustamista varten interaktiivisesti. Matkalle lähtijän on mahdollista tiedustella itseään askarruttavista asioista ja saada seikkaperäisen vastauksen jopa minuutissa vaikka keskustelukumppani olisi toisella puolella maapalloa. Tekniikan kehittymisen myötä tiedon määrä on kasvanut valtavasti ja luonut uusia mahdollisuuksia matkustajille. 

Nykyään monet vaihto-opiskelijat alkavat jo matkan aikana kirjoittaa matkakertomustaan, päiväkirjamaista blogia jonne on helppo lisätä myös itse otettuja kuvia. Tämän avulla kotimaahan jäänyt perhe ja ystävät voivat seurata matkustajan tekemisiä ja kommentoida päivityksiä. Matkakertomuksia ei tarvitse enää painattaa kirjan muotoon vaan ne ovat miljoonien ihmisten saatavilla heti Internetissä.

Olennaisena tekijänä grand tour- matkailussa oli tuutori eli opettaja, joka kokeneempana henkilönä opasti koulutettavaansa.  Hän pystyi elämänkokemuksensa ja aiempien matkojensa ansiosta antamaan käytännön neuvoja. Seurueeseen saattoi kuulua myös palvelija, jonka tehtävänä oli kantaa matkatavaroita ja kirjallisuutta. Sanomattakin selvää on, ettei 2000-luvun matkustajalla ei ole palkollisia mukanaan matkoilla eli tämä grand tour- matkan erityispiirre on auttamattomasti jäänyt historiaan. Toisaalta, varsinkin vaihto-opiskelijalla on maassa määrätty oma paikallinen tuutori, jonka tehtävänä on auttaa matkustajaa käytännön asioissa ja uuteen asumispaikkaan tutustumisessa. Tässä tapauksessa tuutori on kylläkin samaa ikäluokkaa opiskelijan kanssa, yleensä samassa koulussa opiskeleva aktiivinen nuori aikuinen. Hänellä ei välttämättä ole sen parempaa kokemusta elämästä tai matkustamisesta kuin tuutorin opastettavalla. 

Reppureissaajien matkatessa ryhmässä, on mitä suurimmalla todennäköisyydellä jollakin ryhmän jäsenistä enemmän matkustuskokemusta kuin muilla. Tällöin voi kokeneempi matkaaja sanomattomasta sopimuksesta ”ylentyä” eräänlaisen tuutorin rooliin. Kokemattomat matkaajat saattavat luovuttaa vastuun käytännön asioista tämän hartioille luottaen siihen, että hän matkustettuaan enemmän on kykeneväisempi hoitamaan matkajärjestelyjä kaikkien puolesta. ”Tuutori” saattaa päättää matkareittien valinnasta, yöpymispaikoista ja niiden tasosta ja mitä nähtävyyksiä seurue menee ihastelemaan ja mitkä paikat se kiertää sopimattomina. Kokeneemmalla matkaajalla voi olla hyvinkin suuri vaikutusmahdollisuus muiden mielipiteisiin.

Grand tourin reitti oli hyvin vakiintunut ja siihen kuului pitkähköä oleskelua Ranskassa ja Italiassa sekä matkustamista Sveitsissä, Saksassa ja Alankomaissa. Brittiläinen maantieteilijä John Towner on esittänyt grand tour –matkailukartan, joka on laadittu matkakertomusten perusteella. Matkailijan velvollisuus oli nähdä tiettyjä paikkoja matkallaan ja hänen oletettiin olevan erittäin kiinnostunut kulttuureista.

Myös nykyaikana eri paikoista on laadittu hyväksi havaittuja matkareittejä, joita uudet matkaajat noudattavat. Matkareittien tarkoituksena on säästää aikaa ja edetä johdonmukaisesti niin, ettei matkaaja joudu kulkemaan edestakaisin tai tuhlaamaan aikaa liikenneyhteyksien odottamiseen. Varsinkin kolmansissa maissa matkustettaessa nousevat aiemmin käytetyt matkareitit suureen arvoon infrastruktuurin ollessa vielä kehittymätön ja matkapalveluiden huonosti saatavilla.  Matkustajat joilla on vain tietty aika käytettävissään arvostavat matkareittien olemassaoloa, sillä niiden avulla pääsee maksimoimaan ajan ja hyödyn suhteen matkustaessa tuntemattomilla seuduilla. Kysytyimpiä matkareittejä ovat matkafoorumeilla Kaakkois-Aasiassa tehtävät pidemmät kiertelymatkat Thaimaassa, Kambotzasssa, Vietnamissa ja Laosissa, joista löytyy monenlaisia versioita aina ajasta, budjetista ja matkan tavoitteista riippuen.

Entisaikaan grand tour –matkaajat olivat vain pieni ryhmä kaikista muista matkaajista kun valtaosa oli kauppiaita, ostajia, virkamiehiä, sotilaita tai jopa kiertolaisia. Varallisuutensa vuoksi he olivat kuitenkin hyvin näkyvä matkustajaryhmä ja grand tour –matkailun lisääntyessä alkoivat myös hinnat nousemaan suosituimmissa kohteissa vuodenaikojen mukaan. 

Yllä luetelluissa nykyajan matkustustyypeissä matkustajana on yleensä nuori aikuinen, joka olosuhteiden pakosta tai omasta halustaan matkustaa tietyllä budjetilla, jonka voidaan olettaa olevan tietyssä määrin rajallinen. Asetelma on siis kääntynyt päälaelleen. Omatoimiset reppureissaajat, nykyajan grand tourilaiset, käyttävät rahaa harkiten kun taas valmismatkan kautta liikkuva massaturisti kuluttaa enemmän ja tinkii vähemmän. Reppureissaajat haluavat nykyään välttää high seasonin tuomat hinnannousut ja matkustavat eri vuodenaikoina kuin valmismatkoja käyttävät turistit. He pyrkivät käyttämään myös mahdollisimman paljon paikallisille tarkoitettuja liikennevälineitä joiden hintaan ei ole lisätty ”turistilisää”. Tämän vuoksi joissakin Aasia matkakohteissa backpackerit eivät ole sitä kaikista halutuinta matkustajatyyppiä, sillä he eivät tuo alueelle tarpeeksi rahaa.

Grand tour – perinnettä on arvosteltu siitä, että oppiminen muuttui monesti huvitusten hakemiseksi oppimisajatuksen jäädessä taustalle. Siihen saattoi liittyä myös massaturismille tyypillistä käyttäytymistä, kuten matkamuistojen keräilyä ja juhlimista. 2000-luvulla tilanne on edelleen samanlainen. Matkustajien luonteesta ja omista tavoitteista riippuen kaikki eivät lähde puhtaalle kulttuurimatkalle tuntemattomaan saamaan henkistä ja fyysistä pääomaa tulevaisuuttaan varten vaan hauskanpito on yhtä olennainen osa matkaa. 

Vaihto-opiskelussa ja työharjoittelussa on melkeinpä pakko panostaa opiskeluun, sillä varsinainen koulutuspaikka Suomessa valvoo opintopisteiden suoritusta. Tämä ei kuitenkaan meinaa mitään pakottavaa pänttäämistä päivästä toiseen vaan yleensä koulussa ajatellaan, että vaihdossa suoritetut kurssit ja opintopisteet menevät valinnaisiin kursseihin, jolloin voi ulkomailla ollessa opiskella vaikkapa paikallista ruuanlaittoa. Hyvä esimerkki tästä on erään Tamperelaisen yliopisto-opiskelijan blogista, jossa hän kertoo: ”Niinhän siinä sitten kävi, että valittiin kurssit kivasti niin, että koulua on ruhtinaalliset kaksi päivää viikossa. Valitettavasti tulvien vuoksi thairuoanlaittokurssia ei tässä periodissa voida järjestää ollenkaan :( Jouduttiin siis ottaa useampi ”ihan oikea” kurssi.” Koulussakin jo ymmärretään, että opiskelija haluaa kokea muutakin vaihdon aikana kuin koulun penkillä istumista, joten kouluajan ja vapaa-ajan suhde on hieman vapaampi vaihto-opiskelun aikana.

Matkustettaessa juhlat, lämmin ilmasto ja halvat alkoholijuomat vetävät useaa matkaajaa puoleensa. Monesti vapaalle vaihtaminen meinaa juhlimista aamusta yöhön ja seuraavan päivän tasoittavia. Humalainen individuaalinen reppureissaaja ei tässä kohtaa eroa mitenkään ylenkatsomastaan massaturistista ja aiheuttaa varmasti yhtä paljon paheksuntaa kuin 1700-luvun nautinnonhaluinen nuori aristokraatti matkallaan.

Aivan kuten 1800-luvun alussa alkoi grand tour – matkailu muistuttamaan orastavaa matkailuteollisuutta on nykypäivänä itsenäisen matkailun ja turismin raja häilyvä. Jopa kaikkein harjaantunein eräjorma ei voi olla välttämättä kokonaan matkailuteollisuuden vaikutuksia ja palveluita samoillessaan viidakossa. 

Mielestäni lopuksi voidaan todeta, että grand tour – henkisyys on edelleen voimissaan ja ilmenee eri matkustustyypeissä enemmän tai vähemmän selkeästi myös nykypäivänä. Nuoret aikuiset edelleen hakeutuvat Eurooppaan ja myös muualle maailmaan, joko matkustamaan tai opiskelemaan pidemmäksi aikaa ennen työelämän alkua kotimaassa. Kansainvälinen kokemus opiskelun tai työskentelyn kautta on nykypäivänä hyvin arvostettua ja monikulttuurisessa ympäristössä ihmisen täytyy omata laaja ja avoin maailmankuva. Pidempiaikainen matkustaminen lisää ihmisten kykyä tulla toimeen muiden ihmisten kanssa ja ymmärtää erilaisia kulttuureita. Kuten 1700- luvulla, myös tällä hetkellä matkailun ohella oppiminen on yksi hyvä keino valmistaa henkisesti nuorta aikuista tuleviin tehtäviin.

Huomattaviakin eroja löytyy menneisyyden ja nykyisyyden välillä, mutta täytyy muistaa, että alkuperäisen grand tourin ja nykypäivän väliin mahtuu 300 vuotta historiaa ja kehitystä. Ihmiset tulevat aina tekemään myös pidempiä matkoja ulkomaille, eivätkä nämä matkat ole vain hyvin toimeentulevien etuoikeus vaan hyvin pienelläkin budjetilla voi nykyään matkustaa ja jopa työskentely matkan aikana on mahdollista.
Itse en halua ajatella grand tour – matkaa minään snobimaisena vain harvoille tarkoitettuna matkailuna laadun ja varakkuuden keskellä. Grand tourin ydin on mielestäni oppimisessa eikä avoimeen mieleen ja haluun oppia tarvita rikkauksia. Näin jokaisella matkustajalla on mahdollisuus tehdä oma grand tourinsa haluamaansa paikkaan haluamassaan ajassa.

LÄHTEET
Matkailijan ihmeellinen maailma. 2004. A. Kostiainen, J. Ahtola, L. Koivunen, K. Korpela ja T. Syrjämaa. Saarijärvi.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoiselta kuulostava kirja ja todella hyvin kirjoitettu essee! Oli ilo lukea :)

    VastaaPoista

Nyt sitä kommenttia!