sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Syyskuussa räjähtää!

Kaikkihan on jo hetken aikaa tutisseet housuissaan mun jännien vihjailujen vuoksi tulevasta. Nyt kun vaihtoaika on suht. varmaa, on mahdollista lyödä muita asioita lukkoon, jotka ovat roikkuneet ilmassa jo hyvät puoli vuotta ellei pidempäänkin.

Mun yksi unelma on ollut Trans-Mongolian junareissu ja aloin haaveilemaan siitä joskus 4 vuotta sitten. Homma on pitkittynyt kun matkaseuraa ei ole tuntunut löytyvän, luonnollisesti tähän matkaan on pakko varata enemmän aikaa ja masukkaa eikä noi horoskoopin tähdet oo vaan ollu hirveen suosiollisia tälle hommalle. Viime kesänä/alkusyksynä eksyin pallontallaajien sivuille tutkimaan matkaseuraa-ilmoituksia ja bongasin erään tytön kirjoituksen maalis/huhtikuussa tapahtuvasta junareissusta. Jotenkin siinä yön pimeinä hetkinä koin valaistuksen ja tiesin, että se on siinä. Naputtelin sormet kuumana viestiä tytölle ja muutamien kirjoittelujen jälkeen homma tuntui entistä paremmalta ja varmemmalta.

Alkuperäinen suunnitelma oli se, että oman työharjoitteluni jälkeen maaliskuun lopussa 2013 lentäisin Moskovaan josta hyppäisimme samaan junaan Katan kanssa. Juna veisi meidän halki Siperian Mongoliaan, josta matka jatkuisi Pekingin kautta Shanghaihin, lautalla Osakaan ja siitä aina Tokioon saakka. Cool as shit!

Kaikki suunnitelmat tussahti siihen kun pakkasin laukkuni ja lähdin vetämään harjoittelupaikastani vain 1,5 vkoa töiden alottamisen jälkeen. Koko hommassahan tämä junareissun peruuntuminen ärsytti eniten silloin :D Meillä oli kuitenkin niin hyvä yhteisymmärrys löytynyt, että kehitin heti plan B:n. Uusi suunnitelma oli lähteä junailemaan ennen vaihtoani. 

Tähän saakka piti odottaa varmistusta koulustani ja vaihtomaastani, hillitä omia haluja tutkia hotelleja, nähtävyyksiä ja kaikkea muuta mielenkiintoista mitä saattaisi tän aivan uskomattoman matkan aikana kohdata. Mutta nyt se on vihdoinkin mahdollista ja myös aika perkeleen virallista!!

Eli 1.9 (okei, pieni varaus vielä jotain pommia varten on) starttaa meidän elämämme huikein matka Helsingin juna-asemalta. Kokoonpano on tällä hetkellä minä, Kata Lahdesta sekä vanha veijari Sipe. Reittinä on Helsinki - Moskova - Irkutsk (Baikal-järvi) - Ulan Bator - Peking - Shanghai - Osaka - Kioto - Tokio. Tämän jälkeen on suunnitelmat vielä auki, tuohon alkupätkään on varattuna 5 viikkoa tiukkaa seikkailua ja mulla pitäisi olla tuossa kohtaa vielä muutama viikko aikaa ennen koulun alkamista eli voi olla, että eksyn sellaisiin paikkoihin kuin Hong Kong, Macao ja Taiwan ennen anaalin rullaamista Enkelten kaupunkiin. 

Nyt ehkä ihmiset paremmin ymmärtää mun nykyistä intoa kuluttaa aikaa töissä. Mistään sniiduilusta ei voi edes puhua koska en koe luopuvani nykyhetkellä muusta kuin hieman vapaa-ajastani. Ei mua kiinnosta shoppailla kaupoissa kun kirpparilla voi käydä vaikkapa kerran kuussa. Kebab ei paljoa maksa ja se mahtuu mun 60 euron viikkoruokabudjettiin. Mun vaihtosemesteristä tulee aivan helvetin siisti kokemus ja tämä reissu on piste i:n päälle koko hommassa, tai kenties se iso ALKUKIRJAN mut ymmärräte pointion. Se on nyt tai ei koskaan ja ei koskaan ole vaihtoehtona!

Vaihtohärdellien seassa kirjoittelen myös matkasuunnittelmista ja etukäteisjärjestelyistä. Tää on kuitenkin jo sen luokan homma, että gearit pitää todellakin olla kunnossa. Se meinaa siis inhokkiasiaa numero 1 eli rinkkaa sekä kovinta seksintappajaa cargopants lenkkarit-yhdistelmää. Luvassa on paljon pohdintaa matkavarusteista sekä kaiken tarpeellisuudesta. 5,5 kuukautta on aikaa hoitaa homma kotiin :)

Moskova
Baikal
Mongolia
Peking
Shanghai
Osaka
Kioto
Tokio
Kuvat hommattu reilusti Googlen kuvahaulla.


11 kommenttia:

  1. Jes!! Täähän tarkottaa jo aika varmaa, ku uskalsit julkistaa tiedon. :D Kohta mennääääään!!!

    VastaaPoista
  2. Joo mä aattelin et jos vielä iskeytyy paskaa tuulettimeen niin ne on sit jo sen tason juttuja, että ne vaan runnoo läpi ja LÄHTEE VAIKKA PÄÄ KAINALOSSA :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan!! Nyt on jo ollu niin paljo kaikkee mikä on haukkaillu paskaa, et täs nyt enää mitkä'ä pikku pommit muuta mitään!! :D

      Poista
  3. \o/ jei!!
    -Vanha Veijari

    VastaaPoista
  4. kuin siistiä!! :) oon kyl nyt vähän kade, heh :D mä niin tahtoisin lähteä uudelleen tuolle junareissulle, mutta nyt ei perheen pienimmän kärsivällisyys vielä riitä joten pitää kattoo muutaman vuoden päästä uudestaan. baikal-järvi on upee, kannattaa mennä sinne olkhonin saarelle ehdottomasti ja siihen kandee varata aikaa :) samoin mongolia on jotenkin ihmeellinen paikka, oi että!

    VastaaPoista
  5. Sulla on onneks jo yks reissu pohjalla niin pystyy muistelemaan sen kokemuksia :)

    Mulle mongolia on se eniten haluttu paikka, oon jotenkin himoinnu sinne pääsemistä ja sitä pienyyden tunnetta joka varmasti syntyy kun niillä aroilla ratsastelee eikä minnekään ole kiire. Vaikka eka aattelee, että 5 viikkoa on hyvä aika niin kyllä senkin kanssa pitää tehdä jo jotain kompromisseja, mutta tärkeintä on, että vihdoinkin pääsee lähtemään ^^

    VastaaPoista
  6. aaaaah, vitsin siistii!!
    toi junareissu on varmana kyl ihan sairaanks makee homma!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllläääää!! Tätä on niin kauan ootettu ja himottu niin ihanaa kun sen vihdoinkin pääsi ymppäämään omaan aikatauluun :)

      Poista
  7. Löysin ihan vahingossa sun blogin, ja ai hitsi :D mulla oli tää ihan sama suunnitelma alunperin oman lähestyvän vaihdon kanssa!! Et ois junaillut paikalle. Mut aika ei sit riitäkkään :( Liityin seuraajaksi ja jään innolla odottamaan matkapulinoita ;)

    VastaaPoista
  8. Hei siiistiiää!!! :)
    Minne päin itse lähdet vaihtoon, mistä päin lähdet ja mihin aikaan? Ja mitä opiskelemaan? :D

    Ja ääh, harmillista jos junailu ei sovi aikatauluun! :/ Loppujen lopuksi junaan menee joku ehkä 7 päivää, mutta kun sinne lähtee niin olishan se kiva myös nähdä paikkoja :D Siksi meilläkin tuo 5 vkoa, joka tuntuu sekin aivan liian lyhyeltä ajalta! Vaikka koittaa itellekin toitottaa, että voi sitä sit myöhemmin nähdä jotkut jutut niin sisäinen ääni huutaa "EI VOI!!"

    VastaaPoista

Nyt sitä kommenttia!