sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

HighTech-varusteiden orgiat alkakoon!

Olen muutaman edellisen viikon aikana niellyt ylpeyteni ja hartiat lysyssä todennut, että se rinkka on ostettava. Tiukaksi kriteeriksi nostin kuitenkin sen, että rinkan pitää olla fiksu (niin fiksu kuin rinkka nyt ikinä voi olla...), kätevä ja tärkeimpänä mahdollisimman vähän vitutusta aiheuttavan oloinen. Samalla kun on netissä seikkailut kaikilla mahdollisilla rinkkasivustoilla, olen tehnyt syväanalyysia päässäni siitä, mikä meni edellisen rinkan kanssa vikaan. Kuinka tämän sydäntäsärkevän suhteen jälkeen olisi mahdollista aloittaa haparoiova tutustuminen uuteen rinkkaan ilman pettymyksiä ja riipaisevaa tuskaa?

Sieltä sekalaisesta rinkkojen mallien, merkkien, kokojen ja värien seasta alkoi yksi pikkuhiljaa loistamaan hiljaista hohdettaan ja kiinnitti huomioni. Perjantaina käytiin Juuson kanssa toteamassa kyseisen yksilön toimivuus mun selälle ja kuten yleensä, en turhia jahkaile jos palikat loksahtaa kohdalleen, ostin tämän veijarin itselleni kohtuulliseen (koitan aivopestä itseni uskomaan, että hinta ei ole niin paha. EIPÄ) 179 euron hintaan. Alennusta rinkalla oli 20% ja tämä oli suurin tekijä, miksi rinkka lähti jo nyt kotiin. Tavallisesti se maksaisi 250e ja se on jo ihan överihinta REPUSTA, jota en villeimmissä unissanikaan suostuisi maksamaan. 
 
Tämä Herra X on oikealta nimeltään Deuter Traveller 55 + 10L SL ja ostin sen Tampereen partiovarusteesta, Hämeenpuistosta. Suurin hienous siinä on mukana tuleva pikkureppu, jonka saa vetoketjuista kiinni rinkan päälle. Reissussa tämä muuntuu helposti päivärepuksi. Toinen ehdoton tekijä tässä on matkalaukkumainen aukeaminen/rinkan täyttö. Itse en muuta niin suuresti vihannut vanhan rinkan aikaan, kun sitä peräreijän tyylistä suuaukkoa jonne piti tiputella tavarat pienissä nyssyköissä. Kylläpä siinä nopeasti saatiin 60 L rinkasta 30 litran säkki, kun tavaroiden väliin jäi älyttömiä ilmataskuja. Ja kiireessä kun koitti kaivaa tiettyä vaatetta esille, niin et ikinä, toistan ET IKINÄ löytänyt sieltä mustasta aukosta yhtään mitään! Deuter ratkaisee tämän hiuksia repivän ongelman, tekemällä rinkasta matkalaukun ja perinteisen rinkan hybridin. Kyllä sielu lepää kun pakkaaminen sujuu eikä kaikki ole hukassa ja rutussa.
 
Rinkka on myös naisten ja muiden kääpiöiden tarpeisiin suunniteltu eli siinä on hyvät säätömahdollisuudet istuvuuden takaamiseksi. Lisäksi olkahihnat menevät tissien vierestä, ei tavallisen rinkan tapaan niiden päältä. Tässä tuotteessa on varmasti miljoona muuta hienoa ominaisuutta ja vempelettä joista en edes tiedä, mutta yllä luetellut olivat itselleni ne tärkeimmät tekijät. Vaikka sydän vuotaa verta kyseisen summan hävittyä tililtäni, tiedän, että se on pieni hinta siitä, että vältyn 5 viikon mittaisesta molosta ottassa.
 
Voisi myöhemmin koittaa kasata listaa kaikista mahdollisista varusteista mitä tuolle erämatkalle pitää ottaa mukaan. Seuraavaksi ostoslistalla olisivat merinovilla-aluskerrasto sekä vetoketjulliset cargopantsit. Tääkin on tällainen juttu, että harvoin missään blogeissakaan ihan täysin eritellä mitä on matkalle otettu mukaan. Ja mun mielestä se olisi ehdottoman tärkeää! Vaikka olisi kuinka hienoja kuvia ja tarinoita niin pitää myös se basic olla kunnossa. Täytetään sitten itse tätä aukkoa sivistyksessä parhaan mahdollisen taidon ja tietämyksen avulla.
 
Tässä kuvastreamia rinkan hienoista ominaisuuksista kera erähenkisen bambityynyn.

4 kommenttia:

  1. näyttää ja kuulostaa hyvältä! eikä toi vajaa 200 oo paha hinta laaturinkasta kuitenkaan :) katselin itse tätä samaa mallia sillon rinkkaa ostaessa, mut ei ollut missään kaupassa tyrkyllä niin et ois voinut sovittaa ni päädyin sit air contactiin. Millon teillä nyt tuleekaan se lähtö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon tosi tyytyväinen siihen, että toi löyty Tampereelta sillä en olisi uskaltanut ostaa ilman kokeilua ja myyjän apua.

      Lähtö olisi 1.9, mutta siis koulusta ei ole vielä kuulunut mitään mikä hivenen jännittää :D laitoin nyt mailia kv-toimistolle ja samalla kysyin onko kaikki ok :) Tulisipa koulun hakupaperit jo niin ei niitten suhteen tarvitsisi ressata.

      Poista
  2. hei älä stressaa niiden koulun hakupapereiden kanssa, mun muistaakseni ne tuli jotenkin tosi myöhäsessä vaiheessa, siis tyyliin toukokuussa tms! Ja sen "virallisen vahvistuksen" sai joskus heinäkuussa muistaakseni.

    Rinkat on kyl sinällään käteviä, kun niitä ei tartte roudata vaan ne menee suht huomaamattomasti selässä (siis jos se on hyvä ja säädöt kohdillaan) ja sisälle mahtuu rajallinen määrä tavaraa. mä huomaan et nyt kun on viimeiset vuodet matkustellut matkalaukun kanssa, niin sitä tavaraa tulee pakattua jo ihan eri lailla matkaan kun tilaa on, ja sit ne laukut painaa kun synti ja niitä pitäis jaksaa nostella tms. mut lucaksen syntymän jälkeen oli pakko ryhtyä matkalaukkuturistiks, koska kun me yleensä kuitenkin ollaan reissussa pidempi aika niin on ihan kiva sit et on tarpeeks vaihtovaatetta ja muuta kamaa mukana itse kullekin. vaik shoppailusta tykkään niin pakon edessä kun ei koskaan löydä mitään! ;D ja muutenkin matkalaukut nyt on sopinut tähän elämäntilanteeseen, kun ei me mitään kiertomatkoja olla harrastettu, missä sitä laukkua pitäis jatkuvasti roudata matkassa.

    mun eka rinkka oli joku "merkitön halppis", sen valintaperuste oli se et se oli punanen ja keskikokoinen :D Sitä en kyl koskaan käyttänytkään kun jossain partioreissuilla joissa sitä ei nyt ihan hirveesti joutunut roudaamaan, joten ei sillä niin ollut väliäkään. mut se oli silti yllättävän hyvä ja tallella edelleen. trans-siperiaa varten ostin sitten haltin rinkan, ja olin siihen kyl ihan tyytyväinen. jos markkinoilla olis ollut tommosia sivusta avattavia (tai ehkä saatto olla mut en ees älynnyt etsiä), niin oisin ehkä ostanut sellasen koska rinkan paskin puoli on ehdottomasti just se, että se piti täyttää "ylhäältäpäin". joka helvetin kerta kun oli pysähdys, niin se piti purkaa jos halus saada jotain vaihtovaatetta tai vaikka hammasharjan, ja sit tietty pakata uudestaan jos halus et ne tavarat vielä mahtuu sinne. Raivostuttavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kiitos tuosta hakupaperitiedosta!

      Mähän oon niin vannonut matkalaukun nimeen ja harkitsin sitä jopa tuonne junamatkalle, mut sitten järki voitti.

      Toi päältätäytettävyys on mun mielestä siis niin vammasta ettei mitään järkeä! Kaikki myllääntyy kun sieltä koittaa onkia jotain pohjalta koska TOTTAKAI on pakannut niin, että kaikki turha on päällä.

      Poista

Nyt sitä kommenttia!