lauantai 21. syyskuuta 2013

OSAKA

Japani.
Nousevan auringon maa.
Nippon.
Lonkeroiden, pikkuhousujen ja bukkaken luvattu tyyssija.



Olen myyty vaikka ajattelin etten olisikaan. Suurin syy taitaa olla se Japanilaisten kuuluisa esteettisyys ja miten kaikki pienikin on aseteltu niin, että se miellyttää silmää. Yksinkertaisesti sanottuna, täällä on mukavaa vain kulkea ympäriinsä, katsella outoja tuotteita kaupassa ja ihastella kaikkea söpöä ja ihanaa (ja kadehtia vimpan päälle tälläytyneitä japanittaria. Onko toi oikea sana?). On hiljaista, turvallista ja selkeää. Ruoka on niin hyvää, että itkettää kun ei kolmen ruuan lisäksi mahdu enempää vatsaan päivässä. Ruoka on aivan älyttömän hyvää ihan vaan 7elevenin tiskillä!

Okonomiyaki-ravintola


Me saavuttiin hostellille joskus kello 15 aikoihin ja ensimmäiset tunnit vierähti netissä (yllättäen). Illalla ei keretty muuta kuin käymään lähimmäisessä ostoskeskuksessa pyörimässä, mutta oli sekin jatkuvaa ooh! Ja aah! Elämystä. Seuraavana päivänä me jätettiin laukut hostellille ja käytiin vähän kiertelemässä nähtävyyksiä sekä käveltiin ympäri ämpäri tätä meidän majoitusaluetta, joka on tunnettu pienistä deep fried -ruokakojuistaan (kokonainen kortteli täynnä pieniä ruokapaikkojaaah! AR!).




Ihaninta muihin matkakohteisiin verrattuna on ihmisten kohteliaisuus ja ystävällisyys. Ei enää tympeää toljotusta ja kylmää palvelua. Kaikki hymyilevät, toivottavat hyvää päivää, kiittävät, kiittävät toistamiseen, kumartavat ja pyytävät anteeksi jos menu ei miellytäkään meitä. Siinä jotenkin itsekin on hymy huulilla koko ajan kiittämässä ja kumartamassa ja osoittamassa arvostustaan palvelua kohtaan. Arigato gozaimashita! (Ida sitten korjaa jos loppu meni vähän väärin :P)

Hullut pantterikuosiset mummot hyäkkäsivät meidän kimppuun, ottivat sata valokuvaa ja syöttivät meille karkkeja <3


Myös sekin on ollut vekkulia huomata, että vielä muistaa jotain Japanin alkeista ja kunnon kökkö-japanilla pystyy artikuloimaan edes jonkin verran. Se jopa tulee ihan luonnostaan sillä täällä, ehkä ensimmäistä kertaa, ihmiset ovat oikeasti ihan liekeissä siitä, että puhut edes pari sanaa heidän äidinkieltään. Täällä on papat, mummot ja kokit olleet otettuja kun edes muutaman sanan lausuu japania väliin. On oikein syttynyt innostus, että pitäiskös sitä sittenkin… opetella myös japania taas. Sen Thain rinnalla sujuu varmasti kuin tanssi, hah.



Se kuuluisa vessanpönttö.


Kello 16 aikoihin me sitten rullailtiin Umedan asemalle josta pääsi helposti vaihtamaan JR Stationille. Siellä me rekisteröitiin meidät Railpassit erillisellä luukulla, varattiin paikat seuraavasta junasta ja suhastiin kuulkaas Kiotoon puolessa tunnissa. Helppoa kuin mikä!

Pieni sushipuoti jossa safka tilataan lennosta ja kokki tekee ne heti valmiiksi.

Osakan metrolippukone vailla vertaa: laita ensin raha sisään (paljonko?) ja valitse sitten summa (paljonko??). Ihan sama miten menee, sillä määräasemalla joudut kuitenkin maksamaan liikaa.

Pelihalli helvetistä. Melutaso kovempi kuin yökerhossa lauantaiyönä.


Siinä se nyt on! 7 päivää aikaa riepotella 250 e:n arvosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!