torstai 19. syyskuuta 2013

SHANGHAI 1. PÄIVÄ : Nanking road ja the Bund



Shanghai. Tervetuloa Shanghaihin, täällä raha haisee, pilvenpiirtäjät kiiltävät ja ylittäessä suojatietä voi törmätä suolien, tassujen ja korvien sotkuun, joka joskus aikoinaan (kenties 10 minuuttia sitten) oli vielä ollut elävä Chihuahua. Täällä nähtävästi monet paikalliset eivät pidä koiriaan talutushihnoissa ja kun omien kokemuksien mukaan liikenne on hyvin agressiivista, kaikki jyrätään jos on mahdollista, ei pienellä Fi-Fillä ole ollut mitään mahkuja selvitä itsekseen tien yli. Hyvä kun meillä oli! (Vrt. Vietnamin hulluakin hullumpi liikenne jossa silti edes varotaan ajamasta kenenkään päälle).




Ensimmäisen päivän suunnitelmaksi muodostui rahan, kaiken ytimen pälyily. To the Bund! Bundi on Shanghaita halkovan joen vartta seuraavien katujen alue jonne on kaikki business keskittänyt pahuuden voimansa. Länsipuolella on nähtävillä vanhoja, 1800-luvun rakennuksia (joista monet rempassa) ja rannan toisella puolella siintävät lukuisat pilvenpiirtäjät ja avaruussukkulalta näyttävä Oriental Pearl Tower. 




Kun kuvat oli saatu näpsäistyä Helmitornista (edestä ja takaa, sivusta ja alhaalta), ei rannan alueella ollut paljon muuta tekemistä. Kävelimme Nanking Roadia takaisin People´s Squarelle räpsien lisää kuvia megalomaanisista ostoskeskuksista ja neonvalokylteistä. Kun oman reissun tarkoitus ei ole rahan tuhlaaminen kiiltävään paskaan niin, että päivän päätteeksi valuu vaahtoa suusta, oli homma pikaisesti nähty. Lisäksi 4 tuntia suorassa auringonpaisteessa (tai saasteen siivittämässä savupilvessä) vastaa melkeinpä 10 tunnin työpäivää (ainakin mulle) on hotellille päästessä vain maattava hetki paikoillaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!