sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Matkailu avartaa vai avartaako?

Terveellistä aamupalaa Bangkokin kentällä
Matkailu avartaa. Niin sanotaan kun ihminen pääsee silloin kosketuksiin eri kulttuurien, ihmisten ja tapojen kanssa. Kuten kaikki muutkin (paitsi ne vaaleanpunaisissa hattaroissa elävät kaikki on ihanaa-tyypit) ovat huomanneet kenties, välillä matkatessa tulee tilanteita jolloin miettii, onko se avarrus nyt kuitenkaan tapahtunut ja jos on, onko se positiivista? Tai sitten sitä on jälleen kerran paatunut ihmisvihaaja kun kehtaan läytää negatiivisia aspekteja matkustamisesta.

Ensimmäinen tilanne jossa tätä on alkanut miettiä, on tämä meidän lentojen ja hotellien puuduttava yhdistelmä kun lennettiin Bangkokista Kuala Lumpuriin, sieltä Makassariin ja sieltä Manadoon. Kun päivä koostuu lennosta, taksilla hotellille ajamisesta, yhdestä yöstä paikalla ja seuravaana päivänä takaisin taksilla kentälle menemisestä, ei tule hirveää kontaktia mihinkään vieraaseen kulttuuriin. On oikeastaan ihan sama missä päin maailmaa on. Tai no, ei nyt ihan jos totta puhutaan, mutta melkeimpä. 

Kun me käveltiin pimeässä Makassarin katuja pitkin hotellin lähellä etsien jotain fiksun oloista ravintolaa (tai oikeastaan ihan mitä tahansa ravintolaa tuossa vaiheessa) sai paikka meidän masentumaan entisestään. Meillä ei ole käsitystä kaupungista kuin tuon yhden kadunpätkän verran, mutta sen perusteella ei ole kyllä mitään fiiliksiä eksyä paikkaan uudestaan. Kontrasti hotellin ja muun maailman välillä oli järkyttävän iso ja itselle tuli sellanen fiilis, että haluaa vain linnoittautua hotellin sisälle ja unohtaa mitä ulkona on, koska ei vaan jaksa kiinnostaa tipan vertaa.

Jos jotain positiivista pitää sanoa (heille jotka kenties eksyvät kaupunkiin meidän lailla, lentojen välissä) niin suosittelen lämpimästi Favor Hotellia, joka oli 26 euron hinnallaan taivaallinen paikka nukahtaa kahden helkkarin raskaan lennon jälkeen. Hintaan sisältyi myös runsas aamupala ja ravintolan vieressä oli uima-allas (jota ei käytetty kun ei haluttu lisätä homeisten vaatteiden määrää laukussa). Lisäksi me saatiin olla huoneessa klo 14 saakka ilmaiseksi, eli kentälle menoon saakka. Ei tarvinnut mennä kadulle nuokkumaan. 

Samalla kadulla oli myös ihan älyttömän hyvä Seafood-ravintola (se oli oikeastaan ainut ravintola siinä lähellä, kun vaan jatkaa matkaa outojen pehmolelukauppojen ohitse) jossa henkilökunta oli myöskin aivan ihanan ystävällistä. He auttoivat meidät valkkaamaan sopivat ruuat paikallisesta ruokalistasta enkä ole ikinä syönyt yhtä hyviä katkarapuja.
Favor Hotel

Favor Hotel

FAvorin uima-allas

Hyvää safkaa Makassarissa


Laatikot ja nyssykät?
Toinen tilanne jossa lähti kyseenalaistamaan matkailun positiivisia vaikutuksia on ne hetket, jolloin on aikansa seurannut tietyn ryhmän/henkilön/väestön/kansanryhmän puuhia ja on vaan pakko todeta, että mitä vittua ne puuhaa? Kyllä, kulttuurieroja, erilaisia käytösmalleja, whatevöör, mutta jos toiminta vaikuttaa vaan puhtaasti vajaalta ja sellaiselta ettei siinä ole mitään järkeä niin siinä ei ole mitään järkeä!

Ensimmäinen meidän järkytys oli Kuala Lumpurin kentälle saapuminen. Suuri kansainvälinen kenttä ja mitä siellä tehdään? Siellä on kuulkaas koneet parkissa ja ihmiset juoksee vain köykäsen katoksen alla oikealle koneelle. Kylttejähän oli matkan varrella NOOT. Siinä sitten 40 asteen kuumuudessa boardataan 4 koneen tyypit samaan aikaan sisään ja itellä kauhee paska housuissa, että mikä olikaan oma kone. Ja kun vieressä seisoo väriskaalaltaan tummaakin tummempaa päälakea, jotka tönii, rynnii, molottaa, hidastelee, aiheuttaa viivytyksiä niin vaatii jo aikamoista buddhamaista seesteisyyttä olla hermostumatta kanssakulkijoihin, lentoyhtiöihin ja koko maailmaan. Kuka keksi tuon lentokentän kysyn minä??? Pirkkalan lentokenttä vaikuttaa tämän rinnalla futuristisen maailman taidonnäytteeltä!

Toinen järkytys tulee näiden kaikkien aasialaisten (miinus japanilaiset) järkyttävä into raahata jotain helkkarin pahvilaatikoita mukanaan? Mitä ihmettä ne kantaa niissä? Kuinka hienoa on päätyä jonossa sellaisen kymmenpäisen perheen taakse joilla on kolme kärryllistä pahvilaatikoita menossa koneen ruumaan. Jokaiseen pitää yksitellen laittaa laukkutägit kiinni ja jo yhden laatikon kanssa menee aikaa niin helkkaristi. Air Asia joutui avamaan ylimääräisiä tiskejä, jotta saatiin ihmiset checkattua sisään ajoissa. Jopa täällä resortissa Bunakenissa jossa nyt ollaan, eivät työntekijät tiedä mitä nää paikalliset raahaa mukanaan, mutta ovat samaa hommaa ihmetelleet myöskin jo vuosia. Kaikista hienointa oli tottakai se, että näistä pahvisista narulla sidotuista laatikoista oli Juuson rinkalle valunut jotain sillikastiketta, joka sai koko hotellihuoneen haisemaan kalatehtaalta.Miksi, oi miksi?

Kolmas asia on sellainen, että reissujen aikana ainakin itsellä on vaan vahvistunut tietynlaiset mielipiteet tietynlaisia ihmisiä kohtaan. Ne eivät ole enää ennakkoluuloja vaan ihan selkeitä havaintoja miten ihmset toimivat eri maissa ja nyt on närhen näppylät sillä lailla, että on tiettyjä kansalaisuuksia (tai niiden osia), jotka toimivat aivan älyttömän ärsyttävällä tavalla eivätkä kyllä lisää mitään positiivista aspektia omaan olemassaoloon mun silmässäni (heitähän mun mielipide kiinnostaa kuin kilo paskaa niin varmasti se on myös ok lausua ääneen). Yksi tällainen keskittymä ovat kiinalaiset. Varsinkin kiinalaiset ämmälaumat, jotka lakkaamatta kälättävät nasaaliäänellään välittämättä kenestäkään muusta ympärillä olevasta. Vaikka olisi myöhä ja ihmiset nukkuvat niin kälätys jatkuu. Ymmärrän, että heidän olemassaolonsa riippuu siitä, että tulee kuulluksi miljardien muiden kiinalaisten seasta, mutta huh huh. Kylläpä sitä osaa arvostaa hiljaisuutta ihan uudella tavalla kiinalaisten kohtaamisen jälkeen. 

Lisäksi kiinalaisilla keski-ikäisillä ihmisillä tuntuu olevan todella yliolkainen asenne kaikkea auktoriteettia kohtaan lentokoneessa (tässä kohtaa myös alkaa miettiä, että onko kyse jostain koulutuksen puutteesta tms). Ei välitetä säännöistä, ei välitetä ohjeista, hypitään ylös kun kone laskeutuu tai nousee, räplätään puhelinta kun ei saa, vaihdellaan paikkaa miten lystätään ja jälleen kerran; kälätetään. Niin paljon, että lentoemäntä joutuu ärjymään takaa saadakseen ihmiset pysymään paikoillaan. Siinä sitä kasvojen menetystä kerrakseen... Tuntuu ettei täällä monia kyllä moinen kiinnosta.

On kyllä oma kiroileminen saanut tällä matkan osuudella ihan uudet sfäärinsä...
Terveellistä illallista Manadon lentokentällä

Novotel Hotel, Manado
Sieltä avautumisen välistä voinee lukea, että nyt oli vuorossa meidän lentojen rankin vaihe; Surat Thani - Bangkok, yöpyminen, Bangkok - Kuala Lumpur, Kuala Lumpur - Makassar, yöpyminen, Makassar - Manado, yöpyminen, kuljetus Bunakeniin. 3,5 päivää matkustamista. Vähempikin olisi riittänyt... Lennot ovat olleet vielä kaiken lisäksi todella stressaavia eivätkä epämääräiset lentokentät ole auttaneet yhtään oman mielialan ylhäällä pitämisen kanssa. Nyt on kyllä menty todellakin omien henkisten ja fyysisten voimien äärirajoilla.

Huonepalvelusta tilattu Club sandwitch ja Cola, mmm....

2 kommenttia:

  1. Niin tuttua, niin tuttua! Olen aina ajatellut olevani hyvin suvaitsevainen kaikkia ihmisiä kohtaan. Tuo suvaitsevaisuus on kyllä kolhiutunut pahasti tällä reissulla, koska (anteeksi kaikki) kertakaikkiaan tiettyjen kansalaisuuksien käyttäytyminen on aivan törkeää ja ajattelematonta! Ja pahinta on se, ettei isosta massasta vain yksi tai kaksi toimi idioottimaisesti, vaan oikeasti koko porukka. Kiinalaiset ovat joutuneet minunkin inhokkilistalle, se kaikki töniminen, etuilu, sikailu, minäminäminä-asenne saa ainakin väsyneenä reissatessa aivan raivon partaalle.

    Lensimme Kuala Lumpuriin Japanista. Takana oli ihana kolmeviikkoinen rauhan keskellä nousevan auringon maassa hektisten Thaimaan ja Laoksen jälkeen. Ja sitten se Kuala Lumpurin lentokenttä. Fiilikset olivat juuri nuo, raivostutti se kaikki toimimattomuus ja viimeistään shuttlebussiin kävellessä halusin itkien juosta Japaniin lentävään koneeseen takaisin, kun joku bussiinheittäjä rupesi älämölöttämään ja hoputtamaan meitä juoksujalkaa sinne bussiin. Siis sellaista jalalalajajaljajalojaljjaljaljaa-tauotonta sotahuutoa. Ja parasta oli, että kun pääsimme sinne bussin sisälle, ei se bussi liikkunut mihinkään puoleentoista tuntii ja myöhästyttiin kaikista muista kulkuvälineistä, joilla meidän piti siirtyä pois Kuala Lumpurista vielä saman päivän aikana. AAArrrrrGGGH!

    Ja vielä lopuksi, Mataram Indonesia, hieman parempi hotelli ja Club Sandwitch huonepalvelusta. aaaah!

    -Maiju ja maailma on sun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että löytyy samoja ajatuksia (vaikka ne negatiivisia nyt onkin), niin ei ole itsellä niin toivoton ihmisvihaaja-olo koko ajan. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että kaikkea ei todellakaan tarvitse eikä pidä suvaita vaikka ollaan itse matkaajina maailman toisella puolella. Kyllä semmonen peruskohteliaisuus on jo aika universaalia toimintaa (tai tällaisessa uskossa haluan elää) ja kun sellainen puuttuu tyystin (ne kiinalaiset kröhöm) niin se masentaa, vihastuttaa ja ärsyttää suuresti. Tuntuu, että taistellaan ihan turhista asioista ja semmoinen yksinkertainen asia kuin esim. lentokoneesta ulos pääseminen kasvaa elämän ja kuoleman kamppailuksi jossa muut tönitään kumoon.

      Voi ei! Kuala Lumpurin kenttä on varmaan kyllä maailman huonoin paikka juuri Japanin jälkeen! :D Osanotot. Japani kyllä nousee yllättävästi aina mieleen kun meno yltyy liian villiksi täällä Kaakkois-Aasiassa ja sitä haikeana muistelee kuinka helppoa turistin olo oli siellä. :)

      Poista

Nyt sitä kommenttia!