sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Syksyiset fiilikset Sydneyssä

Ensimmäisen päivän jälkeen Sydney päättikin ottaa pari askelta taaksepäin sään suhteen ja saatiin "nauttia" seuraavat 2,5 päivää taukoamattomasta sateesta ja +16 asteen lämpötilasta. Piti laittaa kaikki pitkähihaiset päälle ja kietoa vielä Air Macaon -lentokoneesta "lainattu" viltti kaulaan kun lähdimme patikoimaan kohti ruokakauppaa. Hurrrrr, tältäkö se syksyi tuntui?

Maisemat North Sydneystä keskustaan
Toisaalta tämä synkeä ilma sopi hyvin oman mielialan kanssa yksiin siinä suhteessa, että tähän väliin tuli pari todella stressaavaa nakkia Suomesta hoidettavaksi liittyen kämppäjuttuihin. Piti löytää uudet vuokralaiset ja kun luulin löytäneeni sopivat, alkoi armoton papereiden haalimis/tulostamis/täyttämis/valokuvaus/skannaus - operaatio, joka oli yllättävän rasittava, kyllä kaiholla muistelin omaa tulostinta. Ja kun sain kaiken valmiiksi ja ajattelin, että ehkä tämä ahdistus häipyy sisimmästäni kun saan varmistusviestit kotoota, että kaikki on hanskassa, niin vuokralaiset peruukin tulemisensa. Jippikaijei! Ei kun alusta vaan. 

Turhuuden ja avuttomuuden tunne kun ei vaan voi hoitaa asioita samaan malliin kuin Suomessa ollessa kyllä nostatti hieman verenpainetta. Itsellä kun on se huono puoli, että jonkun suuren asian vaivatessa se jää kummittelemaan taustalle ja hieman "varjostaa" kaikkea muuta niin kauan kunnes homma selviää. Täällä on joutunut siis pakosta nyt opettelemaan sitä vanhaa kunnon malttia ja yli viikon sähläilyn jälkeen saattaapi olla, että asiat vihdoinkin järjestyvät. Vaikka sitä kuinka hyvin petaa oman pitkän poissaolonsa Suomessa niin koskaan ei voi luottaa siihen, että kaikki menee niinkuin suunnittelee. Täällä matkalla ollessa kaikki vastoinkäymiset tuntuvat paljon pahemmilta ja ressaa enemmän, varmasti juurikin sen vuoksi, että tiedostaa voineensa Suomessa tehdä asiat hiukan nopeammin ja hiukan tehokkaammin (jolloin loppuajan voisi käyttää vain stressaamiseen xD) kuin täällä jossain. Mutta kyllä ne asiat järjestyvät täältä kaukaakin. Hiukan hitaammin ehkä, mutta kuitenkin ajoissa.

Vaikka hyvin monet Sydney-suunnitelmat pitikin heittää romukoppaan huonon ilman jatkuessa, ei se oikeastaan haitannut yhtään. Ainakaan minua. Musta oli hauskaa vaan makoilla ja "vähän leikkiä", että me  asutaan täällä ja päivät koostuu kaupassa käynnistä ja ruuan laitosta sekä hauskoista elokuvista (Reni ja Arttu kävi töissä meidänkin puolesta). Kahden ja puolen sateisen päivän jälkeen aurinko vihdoinkin uskalsi pilkistää esiin jolloin mekin uskaltauduttiin ulos pienelle tutkimusretkelle North Sydneyyn. Sieltä nämä sekalaiset valokuvaotokset ovatkin peräisin. Seuraavana päivänä eli viime viikon keskiviikkona ilmasto teki taas täyskäännöksen ja ulkona olikin +26 astetta. Ei muuta kuin kaupungille!


Ilmeestä sen näkee... Ulkona on huono ilma TAAS!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!