lauantai 28. joulukuuta 2013

Vuosi 2013: Toteutuneita unelmia ja niiden eteen tehtyä työtä



Lainattua vuoden 2012 koosteesta:

"Vuoden koko teemaksi voisi kiteyttää toteamuksen "elämä on luopumista". Mikään ei tule ilmaiseksi ja joskus on tehtävä uhrauksia ja kovasti töitä saadakseen sen mitä tahtoo. Eikä se mitä tahtoo ole välttämättä sitä mitä odotti. Pitää oppia menemään myös virran mukana vaikka kuinka tahtoisi olla se vastarannan kiiski.

Nyt siis nokka kohti vuotta 2013! Peräreikäni tienoilla ainakin kihelmöi siihen malliin, että tänä vuonna tulee lisää muikeita muistoja ja hassun hauskoja sattumuksia. Tämä tulee olemaan myös vuosi jolloin tehdään peräsuoli pitkänä töitä, töitä ja lisää töitä ja toivottavasti myös kerätään sen hien aiheuttamia makeita hedelmiä."
Vanha Tallinna, Viro
Vuoden 2013 voisi taas vastavuoroisesti kiteyttää sanontaan "unelmat toteutuvat kovan työn kautta". Voin tyytyväisenä todeta, että ne hienmakuiset hedelmät on todellakin kerätty tämän vuoden aikana ja se jos mikä on hienoa! Mikään ei tukahduta elämänhalua yhtä nopeasti kuin alati pilalle menevät suunnitelmat ja lyttyyn lyödyt haaveet ja vaikka vuosi 2013 ei ollut poikkeus sen suhteen, etteikö kebabbeja lennellyt pitkin seiniä, oli kaikki vahingot loppujen lopuksi korjattavissa. Ja ne unelmat saavutettavissa!

Tänä vuonna toteutui hyvin moni haave, mutta onneksi maailmankaikkeus pitää huolen myös siitä, ettei kenestäkään tule liian röyhkeätä, omassa tapauksessani olen siis saanut tuta myös sen kaiken vaivannäön, jota jokainen saavutettu asia on vaatinut. Verta, hikeä ja kyyneleitä. Sitä enemmän osaa arvostaa saavutuksiaan mitä enemmän niiden eteen on joutunut tekemään töitä ja niitä on kyllä tehty. Sitähän voisi melkein sanoa olevansa suhteellisen ylpeä tästä vuodesta. 
Lontoo, Englanti
KOULUMAAILMAN PAPUKAIJAMERKIT

Suurin ilonaihe tänä vuonna oli tottakai pääseminen vaihto-opiskelijaksi juuri sinne minne halusin eli Bangkokin Assumption Universityyn. Opinnot eivät alkuperäisen suunnitelman mukaan alkaneetkaan lokakuussa vaan siirtyivät tammikuulle 2014 pistäen kaikki muutkin suunnitelmat uuteen uskoon. Loppujen lopuksi kaikki saatiin näppärästi järjesteltyä omille paikoilleen ja muutoksesta otettiin kaikki ilo irti: matkustettiin niin kauan, että matkustaminen tursusi korvista pihalle!
Olkhon, Venäjä
Tänä vuonna aloitin myös opinnot avoimessa yliopistossa suorittaen Turun yliopistossa Aasia-opintokokonaisuutta mikä herätti paatuneen sydämeni sykkimään jälleen kerran opiskelua kohtaan (Tamk oli aika hyvin ehtinyt jo ruotia kaiken miellyttävyyden opiskelusta pois) ja sai minut myös hakemaan Tampereen yliopistoon yhteishaussa. Opiskelupaikka jäi 2 pisteestä kiinni, mutta oon silti ylpeä saavutuksestani johon kykenin kolmen viikon lukemisella. Vuonna 2014 on tarkoitus korjata tilanne ja päästä Utaan sisälle.
Terelj, Mongolia
Mainitsemisen arvoinen seikka on myös se fakta, että olen saanut Tamkissa suoritettua kaiken ja vähän ekstraakin ennen vaihdon alkamista ja olen kestänyt ala-arvoisilla kursseilla istumista heittämättä itseäni narun jatkoksi. Kaikki saman kestäneet kohtalontoverit ansaitsevat oikeasti mitalin. Lohdutan itseäni myös sillä, että piinani Tamkin opiskelijana ei vaadi enää huomattavaa läsnäoloa laitoksessa ja vakaa aikeeni onkin karttaa paikkaa niin paljon kuin mahdollista myös ensi vuonna.
Peking, Kiina
TYÖELÄMÄN TITTELIT

Kun työharjoitteluni kusahti kasaan, totesin jo reissussa, että "mä meen sitten Ikeaan töihin". Ja niinhän mä menin. Se vaati kolme työhakemusta ja kaksi työhaastattelua, mutta loppujen lopuksi sain luikerreltua sisään enkä ole hetkeäkään katunut aivoitustani. Paikka on avannut silmäni sen suhteen, kuinka mukavaa on olla töissä kun kaikki on työpaikalla kunnossa (samaa ei voi sanoa toisesta työstäni) sekä mahdollisuuteen kehittyä samassa työpaikassa ja edetä omalla urapolulla haluamaansa suuntaan. Toivon siis koko sydämestäni, että pääsen sinne takaisin töihin palattuani Suomeen ja toivon saavani myös harjoittelupaikan sieltä.
Tokio, Japani
PASSIN LEIMAT

Laskin, että tämän vuoden aikana tuli käytyä 14 maassa. Tätä määrää on hankala enää ylittää tulevina vuosina! Matkustimme Juuson kanssa keväällä Viroon pariksi yöksi ja kesällä Lontooseen viideksi päiväksi. Toteutin monivuotisen haaveeni tekemällä Trans-Mongolian junareissun ja jatkamalla matkaani vielä kiertäen Aasian eri maita Juuson kera. Passi pullottaa leimoista ja viisumeista ja mieli on täynnä erilaisia ikimuistettavia kokemuksia. Sekä niitä vähemmän ikimuistettavia, mutta näillekin voi sitten naureskella myöhemmin.

Hong Kong
VUOSI 2014

Vuoden viisi ensimmäistä kuukautta menee asuessa, opiskellessa ja matkustaessa Thaimaassa. Itsellä on jo kovat suunnitelmat tulevia vapaapäiviä varten ja nähtäväksi vain jää kuinka monta listattua "haluan nähdä"-paikkaa kerkiää kiertämään. Opiskelusta on vaikeaa vielä sanoa mitään, mutta toivon, että saan valittua itselleni mielenkiintoiset kurssit (ei mitään laskemiseen liittyvää siis hee hee) joilla jaksaa käydä hymy pyllyssä koko kevään ajan. Lisäksi haluan integroitua niin hyvin kuin mahdollista väliaikaseen kotikaupunkiini Bangkokkiin. Suomeen paluu häämöttää sitten toukokuun tienoilla ja nähtäväksi jää millaiseksi loppuvuosi muodostuu.

Taipei, Taiwan
Ajattelin ottaa vuoden 2014 teemaksi tasapainon ja sen löytämisen. Tämä vuosi on mennyt ääripäästä toiseen; ensin uuvutin itseni töillä ja lopuksi ahdistuin liian pitkästä tekemättömyydestä. Olisi siis mukava päästä alueelle missä olisi kaikkea sopivasti: töitä, opiskelua ja vapaa-aikaa. Tämä on suuresti itsestäni kiinni, olenhan tällainen tekemisten ahmatti joka hamsterin lailla hamuilee itselleen kaiken ja vähän lisää eikä hetken päästä pääse edes liikkumaan kun posket pullottaa pähkinöiden määrästä ja painosta. Mun pitää panostaa nyt siis pähkinöiden määrään ja pitää ne kohtuullisena.

Tämän vuoden viimeiset päivät vietetään Enkelten kaupungissa eli Bangkokissa. Lentomme lähtee tänä iltana Palawanilta ensin Manilaan ja siitä sitten uuteen kotiimme. En malta odottaa!


2 kommenttia:

  1. Huippuhienolta kuulostaa sinun mennyt vuosi! Toivottavasti tulevakin palkitsee yhtä hyvin! Mieletöntä ja tasapainoista Uutta Vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja Hyvää Uutta Vuotta myös teille! :)

      Poista

Nyt sitä kommenttia!