keskiviikko 11. joulukuuta 2013

War remnants museum ja Cu Chi tunnels

Hähhää! Ollaan me sentäs jotain tehty täällä Saigonissa, nimittäin kävimme Vietnamin sodan museossa jossa kävin myös viime vuonna sekä näimme Cu Chin tunnelit. Vietnamissa ei voi sotaa sivuuttaa vaikka kuinka yrittäisi ja koska me molemmat ollaan kiinnostuneita sodista (politiikka ja historia, Oh, the glory!) niin nämä olivat ihan must see vaikka muuten olikin hieman puhki taottu fiilis. Myös Mekong Delta olisi kiinnostanut, mutta se jäi nyt kaukaisen tulevaisuuden kohteeksi, emme meinaan jaksaneet lähteä 10 tunnin reissulle tiukalla aikataululla johon sen deltan lisäksi olisi tungettuna miljoona erilaista farmia ja miljoona tipin herutusta.

Aimmasta vierailusta museoon voipi lukea täältä, en lähde nyt puimaan samoja asioita kuten tuota noita karmaisevaa kemiallista asetta joka myös Agentti Orangena tunnetaan. Tämön kertaisen vierailun aatoksina oli taasen se seikka, että miten voittajat kirjoittavat historian. Jos lopputulos olisi ollut erilainen ja jenkit olisivat voittaneet, mitä museosta löytyisi? Mikä on totuus ja kuka oli pahis?

Pakko kyllä miettiä sitä, että menisikö Vietnamilla paremmin jenkkien kanssa kuin kommareiden. Jenkit suheeras Japanissa ja Etelä-Koreassa ja nyt molemmat maat ovat heti USAn kintereillä taloudellisen mahdin kilpajuoksussa. Myönnän, että tietoisuudessa on aukkoja, joten tämä on vain tällaista hataraa mutuilua. Mutta kyllä arvostan Jenkkilän halua taistella kommunismia vastaan. Vaikka sen syynä onkin puhtaasti oman edun säilyttäminen niin kommunismi nyt ei ole tuonut kenellekään mitään hyvää koskaan (paitsi tietty niille maiden johtajille, jotka totalitaristisesti johtaa maataan syvään suohon kansalaisten kustannuksella) joten voi olla aattelematta, että olisiko maa kehittyneempi ja vauraampi nyt jos sodassa olisi käynyt toisin.

Sisäänpääsy 15,000 VND
Kävelymatka turistialueelta
HUOM! Aukioloajat: 7.30-12 ja 13.30-17
Mekin mentiin paikalle joskus klo 11 ja tunnin päästä meidät savustettiin pihalle 1,5 tunnin ajaksi, mikä hieman nakersi omaa mielenkiintoa.


Cu Chi tunnelit sijaitsevat n.40 km Saigonista ja lukiessamme netistä, että taksilla sinne ja takaisin maksaa 45 dollaria, päätettiin ottaa meidän hotellin viereisestä matkatoimistosta opastettu retki paikalle kyyteineen. Uusi mahdollisuus järjestetylle matkailulle! Ja tiedättekös, nyt ei tarvinnut kyllä pettyä. Hyvin huokeaan hintaan saimme bussikuljetuksen (tällä kertaa vaaleansininen Korean ihme) tunneleille sekä maailman siisteimmän oppaan. Bussi lähti meidän hotellin läheltä klo 8 aamulla, kiersimme hakemassa muita turisteja kyytiin ja tämän jälkeen ampaisimme kaupungin ulkopuolelle. Yhteensä matkaajia oli 24, tunnelma oli leppoisa ja ihmiset hyvällä tuulella.

Matkalla tunneleille me käytiin vierailulla käsityötehtaassa jossa Agentti Orangen uhrit saivat elää ja työskennellä. Mua vähän jännitti, että millainen paikka on kyseessä ja mitä kauheuksia me nähdään, mutta tehdas oli yllättävän toimiva ja siellä työskentelevät ihmiset vaikuttivat tyytyväisiltä ja olivat kyllä todella taitavia tehdessään taidetta simpukankuorista. Vietnamissa ei mitään sosiaalihuoltoa ole (vaikka eletään sosialismin keskellä köh köh) joten vammaisuus täällä on kuin jo ennen syntymää langetettu kuolemantuomio. Tekemällä töitä tehtaassa nämä ihmiset välttivät julman kohtalon kerjääjinä kadulla.

Koko meidän matkan ajan opas kertoi mielenkiintoisia ja hauskoja tarinoita itsestään, Vietnamista ja sodasta. Kuten yhdestä kuvasta voi huomata, hän oli aikamoinen ilmestys ja hänen luonteensa kulki käsi kädessä asun kanssa. Hyvän englannin kielen ansiosta oppaamme toimi sodassa Amerikkalaisten puolella ja heidän tiedustelijanaan saaden lempinimekseen Jackie (ja hän muuten näyttikin hiukset hulmutessa kaimaltaan Jackien Chanilta!). Jackie oli kuusi vuotta sodassa ja kolme vuotta vankilassa kun kommunistit voittivat sodan. Nyt hän oli toiminut oppaana 23 vuotta vieden ihmisiä Cu Chi tunneleihin sekä Mekong Deltalle.Olisi ollut mielenkiintoista kysyä häneltä, oliko hän oikeasti tyytyväinen historian kulkuun, mutta en viitsinyt. Ainakin opas painotti sitä, että sota on jätetty menneisyyteen ja nyt kaikki Vietnamilaiset rakastavat toisiaan.

Voin sanoa käsi sydämellä, että jos tuonne tunnelialueelle olisi mennyt opin päin, niin siitä ei olisi saanut kyllä mitään irti. Paikassa ei ole pahemmin mitään opastetekstejä ja polut sinkoilevat ristiin rastiin eri puolille aluetta. Oppaan kanssa me päästiin tutustumaan aitoon vanhaan tunneliin, jonne vain pienimmät turistit pystyivät kaivautumaan. Mun oli pakko kokeilla tunnelia vaikka samaan aikaan pelotti todella paljon. Tilaa oli korkeussuunnassa ehkäpä 70 cm ja tunnelissa oli säkkipimeää. Kännykän taskulampulla piti viitoittaa oma tie uloskäynnille ja tunneleista muodostui aikamoinen sokkelikko alas. Eräs tyttö, joka oli mennyt ennen mua ja yhtä italialaista tyttöä oli eksynyt tunneleihin eikä tiennyt minne mennä! En ees halua aatella sitä paniikin tunnetta kun ryömit yksin tuolla ja kohtaat lopussa kesken päättyvän tunnelin, tuolla kun ei niin helposti pääse edes kääntymään. Lepakoita lenteli meidän pään yläpuolella tasaisin väliajoin (eikä edes mitään kovin pieniä) ja tunnelin lattia oli täynnä kuivuneita lehtiä. Jokaisella hengenvedolla haistoi mullan ja kostean ilman ja tunsi maan päänsä yläpuolella. Ahtaan paikan kammoisille todellinen kauhupaikka.

Käytiin myös suuremmissa tunneleissa jotka oli rakennettu kylän väestölle ja ne veivät 3, 6 ja 10 metrin syvyyksiin. Näihin tunneleihin pääsi jo kaikki halukkaat vaikka sielläkin piti kulkea kyyryssä (reidet saivat pientä kyytiä) ja paikoitellen oli hyvin pimeää ja laskeutumiset alemmille tunneleiden tasoille veivät ihmistä aina syvemmälle ja syvemmälle maan uumeniin. Itseasiassa tämä 200 metrin tunnelin pätkä oli jopa pelottavampi kuin tuo ryömittävä tunneli, sinnä tänne syöksyi samaan aikaan koko ryhmä ja ainakin mulle tuli jo klaustrofobisia fiiliksiä pelkästään siitä, että porukka edessä ja takana jumiutti mut paikoilleen. Meidän edessä kulki pariskunta, jonka molemmat osapuolet olivat hyvin pitkiä ja aika pian he keskeyttivät etenemisensä tunneleissa, sillä tyttöä alkoi ahdistamaan. 180 cm pitkänä voi olla kyllä todella tukalat oltavat tuossa pienessä käytävässä. Onneksi tunneleihin oli tehty seitsemän poistumistietä tasaisin välimatkoin jolloin kulkemisen saattoi keskeyttää missä kohtaa vain. Jopa meille tuli puolessa välissä sellanen fiilis, että pitäisikö lopettaa tähän, mutta kiukulla mentiin loppuun saakka. On aivan käsittämätöntä aatella, että ihmisiä on asunut noissa luolissa ja kulkenut pikkuriikkisiä käytäviä pitkin rynkyt selässä.

Tunnelialueelle oli myös tehty ampumarata jonne sai ostaa ammuksia. Me pelättiin, että ampuminen olisi maksanut maltaita (monta kymmentä dollaria), mutta 10 kpl ammuksia myytiin hintaan 300-350 000 VND riippuen aseesta (eli 10-12,5 €). Me ostettiin Juuson kanssa AK-47:aan kymmenen ammuksen paketti (350 t VND) jolla saimme paukutella molemmat viisi kertaa. Ite oon ampunut joskus 12-vuotiaana kouluretkellä ilmakiväärillä radalla, joten olin aika jännäkakat housuissa ammuskelun suhteen.  Ase oli piipustaan kiinni tasossa, joka erotti ampumaradan ja ampuja-alueen ja sehän oli mitoitettu länkkärimiehiä varten. Mun piti siis ampua varpasillaan! Olisi voinut olla joku pikkupenkki tarjolla tällaisia kääpöitä varten niin osumistarkkuus ei olisi kussut siksi, että joutui huojumaan varpaiden varassa tappava ase kainalossa :) Mihinkään en meinaan ammuksillani osunut! En oo muuten koskaan tajunnut millainen melu syntyy kun tuollaisilla päästelee menemään. Korvat tuntuivat muurautuvan umpeen yhdestä ammuksesta. Paikalla oli kuulosuojaimia, mutta niitä hakiessa kyllä pääsi nauttimaan aidosta melusta korvien soimiseen saakka.

Jos opasta on uskomista niin tunneleiden aseet ja ammukset ovat sodasta jääneitä jenkkien varusteita. Samaan aikaan karmivaa, kiehtovaa ja jännittävää. Suosittelen kaikille keitä aihe kiinnostaa.

Kuljetukset tunneleille 80,000 VND
Lippu alueelle 90,0000 VND
Retken aika 8-15

Rappuset tunneliin. Erotatko tunnelin yläreunan pimeydestä?
Meidän ihana opas esittelemässä VietKongin ansoja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!