perjantai 31. tammikuuta 2014

INSTAGRAM TRAVEL THURSDAY: Khao Yai National Park

Nythän on jo perjantai, mutta torstai meni itsellä täysin viidakossa samoillessa eikä guesthousenkaan wifi tahtonut illasta toimia kiitos ranskalaisturistien, jotka varas(t)ivat koko kaistan itselleen. Olimme siis kahden päivän reissulla Khao Yain kansallispuistossa, joka ompi Thaimaan vanhin kansallispuisto sekä UNESCOn maailmanperintökohde.

Ensimmäinen päivä vietettiin puiston ulkopuolella tutustuen lepakkoluolaan, guanon tarinaan sekä menimme pellolle katsomaan kuinka "kaksi miljoonaa" lepakkoa lähti yölliselle saalistusretkelleen auringon laskun aikaan. Miljoonat lepakot kuulostavat liioittelulta, mutta kun parven lento jatkui puoli tuntia tasaisena virtana päittemme yllä, saattoi pikkuisia otuksia ollakin sen verran. Tai sitten enemmän.

Toisena päivänä suuntasimme itse puistoon. Trekkasimme viidakossa ja tasangolla, pysähdyimme lounaalle näköalatornin juureen josta avautuivat vaikuttavat maisemat norsujen ruokapaikalle. Valitettavasti emme törmänneet retkellämme norsuihin, mutta pääsimme näkemään apinoita ja gibboneita sekä erilaisia peuroja. Tämä oli ensimmäinen reissu Thaimaassa muualle kuin rantakohteisiin ja oli todella hienoa päästä näkemään kuinka monimuotoinen luonto voi olla yhdenkin puiston sisällä.


Jos teillä on muuten ehdotuksia tai suosituksia paikoista Thaimaassa missä kannattaisi käydä (miinus ne rantsut) niin saa ehdotella! Meillä on vielä hieman tyhjää kalenterissa keväällä ja jos joku tietää jotain ihan tykkipaikkoja niin ei muuta kuin näppis sauhuamaan!
 
Virallisia IG Travel Thursday-järjestäjiä ovat Suomessa Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses ja homman tarkoituksena on "vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä". Kuka tahansa voi osallistua kirjoittamalla matkailuaiheisen blogipostauksen ja jos ei kirjoita blogia, voi omia matkakuviaan kuitenkin lisäillä Instagrammissa #igtravelthusday-tägin alle. Minut löytää Instagrammista nimellä prettyprettyugly.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Omituisten otusten kerho

Koulumatka campukselle alkaa aina noin kilometrin mittaisella kävelyllä Hua Maakin kampuksen bussipysäkille. Sieltä lähtee koulubussi sinne oikealle campukselle (jumalan selän taakse) Bang Naan. Tämä Hua Maakin alue, toiselta nimeltään Ramkhamhaeng soi 24 on mukavan touhukas katu missä pääsee tarkastelemaan hyvin paikallisten elämää. Melkeinpä ainoat ulkomaalaiset alueella ovat kahden yliopiston vaihto-opiskelijat joten kadun palvelut kuten hieronnat, ruokapaikat, hedelmämyyjät ja mopotaksit ovat thaimaalaisille suunnattuja ja thaimaalaisille hinnoiteltuja (oma lompakko kiittää).

Vaikka ensisilmäyksellä tämä katu saattaa näyttää kaaottiselta kovan liikenteen ja jatkuvan ihmisvilinän takia, on alue todella kodikas mataline taloineen, kahviloineen ja katukojuineen. Ja kaikista sydäntäsulattavimmat ovat monet niin hassun hauskat pikkuiset patsaat joihin katse kiinnittyy sattumalta. On norsua, lohikäärmettä, ihmishahmoja ja sammakkoa. Oma kävely on jo aika etukenoista kun yritän bongailla uusia patsaita matkan varrelta. Itseäni nämä veijarit piristävät mukavasti ja siirtävät huomiota muualle huonoista kävelyteistä, yllätys koirankakoista ja päälleajavista moposta (näitähän ei Bangkokissa pääse välttämään millään).

Hauska myös ajatella, että jos tämmöisiä olisi esimerkiksi Tampereella laitettuna pitkin katuja niin ei vaadittaisi kuin yksi viikonloppu ja muutama alkoholihuuruinen ihminen ja patsaat olisivat jo ihan jossain muualla. Täällä nämä saavat olla rauhassa ilostuttamassa ihmisiä päivästä toiseen.


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Juuso is bäck!


Otsikon mukaisesti Juuso saapui tänään aamulla klo 8 aikaan oven taakse kolkuttelemaan. Mokoma monni oli saanut Finskin koneessa upgreidauksen bisness-luokkaan ja lento oli mennyt mukavasti vaakatasossa sashimi-lautasia syöden (pientä kateutta ilmassa). Reissaajaduo on jälleen kimpassa ja meidän ensimmäinen Thaimaan kohde tulee olemaan Khao Yain kansallispuisto jonne matkaamme ensi viikolla ke-pe. Sitä ennen pitää hoitaa pakolliset asiat eli koulu pois alta ja ehkä Juusonkin on hyvä asettua aloilleen ennen matkarepun uudelleen pakkaamista.

PS. Kilohaili ja hernekeitto eivät olleet toivelistallani...

perjantai 24. tammikuuta 2014

I´m lovin it!

*Toteutettu yhteistyössä jenkkakahvojeni kanssa*
Nonniin hyvät matkailijatoverit. Tiedättehän kun ihmiset ostavat myös itselleen jotain pientä muistoksi matkoiltaan? Esimerkiksi aina niin hyvänä valintana toimivat jääkaappimagneetit tai sellaiset mauttomat(ko?) pikkupatsaat paikan nimellä. No kolmisen vuotta sitten kävi niin, että remppasin keittiöni ja siihen asti keräämäni magneetit saivat häädön kaappiin, kun uusi jääkaappi olikin integroitu malli. Tässä miljoonan muuton aikana sitä muutenkin lähti vähän miettimään uudelleen turhan roinan tarvetta ja halu päästää eroon turhista shoppailuista muodosti itselleni vähän erikoisemman "matkamuistokeräilyn". Tosin! Parikin kaveria harrastaa tätä samaa, joten en ole yksin outojen taipumusteni kanssa. Meitä on monia.

Kuten ensimmäisen kuvan keltaisista kaarista voi päätellä, asia koskee tiettyä hampurilaisketjua ja tarkemmin eriteltynä jo ikoniksi muodostunutta Bic Mac - ateriaa! Oma tavoitteeni onkin matkustellessa käydä aina silloisen maan mäkkärissä maistamassa pullaa ja kenties myös vähän fiilistellä länsimaista kapitalismia viidakon keskellä. Alla on kuvakooste Trans-Mongolian reissulta sekä sitä seuranneelta Aasian kiertelyltä. Kuten paikkojen nimistä voi päätellä, ei Mongoliassa tai Vietnamissa paljon Mäkkäreitä näkynyt. Näissä paikoissa tilanne korjattiin KFC:llä tai Subwaylla, kaksi muuta kovaa merkkiä joiden jälkeen olo on kuin ilmapallon nielaisseella.

Jos joku muuta väittää niin valehtelee: hamppareissa on eroja maittain. Esimerkiksi Filippiineillä ruoka oli ihan hirveän makuista, Thaimaassa alapulla grillataan hieman rapeaksi. Honkkarissa ateria maksoi 2 EUROA (!!!) kun taas köyhemmissä Kaakkois-Aasian maissa vain rikkaat käyvät Mäkkärissä. Joku tarkkasilmäinen ehkä huomaa (no oikeasti kukaan ei huomaa, mutta kerrotakoon), ettei Japania kuvista löydy. Syynä tuo Shanghain hirveääkin hirveämpi juustohamppari, joka traumatisoi mut hetkellisesti niin, että päätin Japanissa keskittyä vain paikalliseen pöperöön (mikä ei todellakaan ole huono asia sekään).

Mäkkäri on aika kova esimerkki meillä yliopiston kirjoissakin. Kioski on yksi niistä yrityksistä, jotka ovat handlanneet täydellisesti "act global, think local" -markkinointistrategian, joten ei tää kyllä mikään turha pulju ole vaikka kenties onkin syynä muutamaan sydänkohtaukseen ja tukkeutuneisiin verisuoniin. Mäkkärissä on myös mielenkiintoista tarkkailla paikallista porukkaa joka siellä käy. Välillä kyllä jaksaa ihmetellä, miksi joku vaihtaisi esim. sen japanilaisen tai thaimaalaisen ruuan tuohon rasvamättöön, joka on vielä kallista (toisaalta samalla voisin katsoa peiliin ja kysyä mitä mä siellä oikein teen!). Hyvää tai ei, harrastus kyllä jatkuu!

PS. Kuvista pääse myös ihastelemaan tätä reissaaja-lookkia, joka rähjääntyy rähjääntymistään mitä lähemmäksi tätä hetkeä mennään. Voiko ihminen näyttää enää yhtään enempää yliajetulta rotalta?
Moskova
Peking
Shanghai (ja huomatkaa, että on vain juustohamppari! Oli muuten pahaa...)
Hong Kong
Taipei, Taiwan
Manado, Indonesia
Cairns, Australia
Kuala Lumpur 

Puerto Princesa, Filippiinit
Bangkok (tässäkin puputetaan aamusalaattia, mutta Thaimaassa on kyllä tullut vedettyä Big Maceja jo ihan tarpeeksi)

torstai 23. tammikuuta 2014

INSTAGRAM TRAVEL THURSDAY: Oodi Tampereelle

Viikko sitten pääsin puhumaan suomea kolmen viikon tauon jälkeen, kun tapasin muut suomalaiset vaihtarit yliopiston orientaatiotilaisuudessa. Aika ei toisaalta ole kovinkaan pitkä, mutta kyllä se tuossakin kohtaa tuntui todella hienolta, ah, sama kieli , sama kulttuuri. Vihdoinkin joku jopa saattaa ymmärtää huonot vitsini! Suomi-teema jatkui sunnuntaina kun vanhemmat saapuivat yöksi luokseni ennen siirtymistään Koh Sametin saarelle ja toivat tuliaisiksi ruisleipää, edam-juustoa, sekä karkkia. Neljässä päivässä tuhosin kolme jumbopussia, hip hei terveellinen elämä! Kun koti-ikävä vibat olivat jo mukavasti taka-taskussa, nyyhkyttelin vielä hetken Nelliinan viimekesän blogikuville, joissa ihanasti vilkkuu kotikaupunkini Tampere taustalla ja päätin, että ehkäpä sitä pitää selata vielä omat kuva-arkistot viime vuodelta ja rutistaa kaikki haikeudet kerralla ulos.

Tuomiokirkko
Tampere on ollut kotikaupunkini nyt 22 vuotta ja muutimme sinne aikoinaan Pietarin ghetoista  vuonna -92. Muista Suomen kaupungeista ei pahemmin ole kokemusta, jopa matkustamisen muodossa hävettävän vähän, joten hyvin puolueellisesti vailla mitään vertailupohjaa voin sanoa tyytyväisenä, että Tampere on kyllä kiva paikka! Tottakai välillä sen pienuus on hieman nakertanut hermoja, mutta enimmäkseen siinä muodossa, että piirit ovat tuntuneet välillä ahdistavan pieniltä. Ja tämähän on tietenkin vain oma vika, sillä porukkaa kaupungista kyllä löytyy joka lähtöön.
Pispalanharju
Tammela
Vapriikki
Pidän todella paljon Tampereen keskustasta, joka on yhden pääkatunsa ansiosta erittäin kompaktin kokoinen. Tammelassa asuessani (viimeiset 2 vuotta opiskeluistani ennen Bangkokiin muuttoa) kävelin ihan kaikkialle sillä se oli niin helppoa ja maisemat enemmän kuin mukavia. Lempireittini kaupungin läpi oli ehdottomasti Tammelasta Erkkilänsiltaa pitkin Tuomiokirkon puistoon josta matka jatkui Keskustorille Koskipuiston kautta Hämeenkadulle tai vaihtoehtoisesti pyöräilysiltaa pitkin Vanhan kirkon mukulakiville. Ah ja voih!

Toukokuussa kun muutto takaisin Tampereelle koittaa, muutamme Juuson kanssa asuntooni, jonka aikoinaan vuokrasin pois helpottamaan opiskeluaikaani. Asunto sijaitsee Etelä-Tampereella lähellä aluetta jossa vietin lapsuuteni, lähellä työpaikkojani ja hyvin yhteyksien päässä keskustasta ja kaikista tärkeintä, lähellä todella mukavia luontopolkuja ja uima-rantaa. Lisäksi remppasin koko kämpän sisälmykset ennen päätöstäni muuttaa pois ja jos vuokralaiseni ei ole paikkaa täysin tuhonnut (ei kai nyt sentään) on hyvinkin mukavaa palata ihanan siistiin kolooni ja aloittaa sisustaminen ilman ärsytyksiä vääränvärisestä seinästä tai liian vanhasta keittiöstä.

Vanha huopakattotehdas
Lähdössä Viikinsaareen
Tässä viimeisen vuoden aikana ennen maailmalle lähtöä oppi katsomaan Tamperetta ihan uusin silmin. Tästä suurin kiitos kuuluu ihanille vaihtareille joiden kv-tuutorina toimin syksyllä 2012. Heidän ansiostaan tavallinenkin muuttui epätavalliseksi eikä omia kotimaisemiaan enää ottanut niin itsestään selvyytenä. Myös reippailut lähiympäristössä Juuson kanssa saivat mut entistä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että Tampere on paikka jossa haluan asua ja jonne voin aina palata maailmanvalloitus-seikkailujen jälkeen. Särkänniemi, Lapinniemen venesatama, Pispalanharjun munkkikahvila, Näsilinna, vanhat puutalot, alarannan Radiokirppis... Onneksi ette katoa minnekään tällä välin!
Viinikka
Virallisia IG Travel Thursday-järjestäjiä ovat Suomessa Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses ja homman tarkoituksena on "vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä". Kuka tahansa voi osallistua kirjoittamalla matkailuaiheisen blogipostauksen ja jos ei kirjoita blogia, voi omia matkakuviaan kuitenkin lisäillä Instagrammissa #igtravelthusday-tägin alle. Minut löytää Instagrammista nimellä prettyprettyugly.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Terveisiä maailmalta

Kuulun itse vielä siihen muinaisjäännekerhoon, joka arvostaa postikorttien saamista ulkomailta ja pahemmin välittämättä ystävieni mielipiteistä terrorisoin heidän postiluukkujaan säännöllisen epäsäännöllisesti ympäri maailmaa. Samalla haaveilen, että ehkä joskus joku muistaa lähettää kortin minullekin x) Postikortti on oiva muisto kaverilta ja sympaattisen nostalginen keino lähettää terveisiä ihmisille facebookin tai whatsappin sijaan. Silloin vanhaan hyvään aikaan... Postikorttien avulla voi myös harrastaa hieman sisustamista ja niitä onkin hyvä hamstrata myös itselleen talteen myöhempää käyttöä varten.

Omat mummomaiset harrastukset eivät pääty vielä postikortteihin, ehei. Myös kirjeitä on kiva lähetellä. Reissun aikana toiminta oli aika yksipuolista kun kirjoittelin ystävilleni oikeita kirjeitä ja he vastasivat sitten mailiin, mutta nyt kun on vakituinen osoite Bangkokissa on tarkoitus aloittaa vanha kunnon kirjeystävä-toiminta. Varmasti muillakin on muistoja ala-asteelta jolloin piti hankkia itselleen kirjekaveri ja sitten kirjeitä vaihdettiin jonkin aikaa kunnes homma nuupahti johonkin... (Miksi se aina loppui??!) Nyt on kuitenkin niin monta siistiä kirjakuoripakkausta hankittuna Japanin Daisosta, että kynä kyllä sauhuaa koko kevään ajan.

Myös paketit liikkuvat maailman toiselta puolelta Suomeen. Pitkän reissun aikana ei jaksa millään raahata perässään selkä kyttyrällä jokaista hauskaa matkamuistoa ja "fiksua" ostosta takakujan nightmarketista ja mahdollisuus välillä tyhjentää rinkkaa ilman, että kamaa lentää roskikseen on mieltä lämmittävä. Vaarana tosin on sitten lipsuilu ajatteluun ostan nyt tämänkin kun ainahan voi lähettää uuden paketin jolloin krääsän määrä kasvaa hieman liikaa. Meidän reissulla lähetettiin paketit Shanghaista, Hong Kongista ja Koh Taolta. Aina tietenkin halvimmalla mahdollisella lähetystavalla (yleensä joku rahtilaiva) jolloin paketin matkustusajaksi on tullut 2-3 kuukautta.

Pitkästä ajasta huolimatta jokainen paketti on saapunut Suomeen hyvässä kunnossa ja mikä tärkeintä, suoraan postiin ilman tullin ylimääräisiä tiedusteluja. Toisaalta en tiedä olisiko niitä edes kiinnostanut pahemmin tutkia mun Mongolian hevoselle haisevia pitkiä kalsareita... Itseäni hieman mietitytti mikä on käytäntö siinä tapauksessa, jos ostaa itselleen jotain vaatteita ja lähettää ne Suomeen. Ne on uusia, mutta ne on itselle. Joten kaikille muille asiaa pohtiville, kun pakettiin kirjoittaa sisällöksi "omat kamat ja vaatteet" ei tarvitse välittää 45 euron tullittomuusrajasta. Ainakin meillä meni kaikki paketit läpi (kerron jos tullin miehet saapuukin nyt porukoiden ovelle...).

Eikä lähettäminen ole edes älyttömän kallista! Meidän n. 5 kg paketit täynnä luettuja kirjoja (niitä kun ei voi jättää jälkeen), vaatteita ja muuta pikkusälää ovat maksaneet siinä 25-30 euron hujakoilla. Pakettimahdollisuus kannattaa siis aina pitää mielessä jos vaikka löytääkin jotain käsittämättömän siistiä mitä ei kuitenkaan viitsi raahata monta kuukautta repun pohjalla. Esimerkkinä omat ultimaattiset Adidaksen Han Solo Star Wars-tennarit!
Kun tuolla on samoillut erilaisissa kaupungeissa niin jotenkin on hölmönä olettanut, että kyllä joka paikasta nyt kortteja löytyy, onhan meitä turistejakin! Välillä onkin saanut huomata, että sen yhden kortin etsiminen on vienyt puoli päivää. Esimerkiksi Osakassa ja Moskovassa oli hankalaa löytää sopivaa korttia (teemana silloinen kaupunki tai maa), Moskovassa lisäksi postitoimiston paikallistaminen oli ihan oma eeppinen seikkailunsa jossa sai jo melkein jännäillä myöhästyykö siperian junasta (junasta emme myöhästyneet, mutta postikortin lähetys siirtyi toiseen kaupunkiin).

Filippiineillä Puerto Princesassa postitoimisto oli tunkaistu muiden rakennusten taakse sivukujalle ja paikka näytti melkeimpä hylätyltä. Postimerkkejä piti mennä kyselemään yläkertaan erillisestä post officerin huoneesta ja tottakai oikeata määrää ei ollut saatavilla niin piti ostaa kalliimmat merkit. Koko paikka oli todella hämärä blast from past - kokemus. Vietnamissa taas koitin lähettää pientä lahjaa kirjeen mukana Suomeen niin kirjeitä käsittelevä luukku ei voinut asiaa hoitaa vaan mut ohjattiin pakettiluukulle. Tyly mies käski avata kirjeen sisällön tutkimista varten (heihei hyvät teippaukset), mutta kun hänen mielestään mun olisi vielä pitänyt avata itse tavaran paketti (ja näin ollen aikalailla rikkoa koko lahja) jätin homman sikseen. Kyllä kommunismi kannattaa...
Kokosin pienen taulukon (ompa hienoo..) postikorttien ja postimaksujen hinnoista eri puolella Aasiaa. Hinnat ovat aina paikallisessa valuutassa, mutta lopussa on vielä euron kurssi, joten ei muuta kuin matikkapää raksuttamaan. Kuten hinnoista huomaa, ei korttien lähettämisellä vielä vararikkoon mene. Paitsi Australiassa jossa postimerkki maksoi 2 euroa! Ja tyhjät kohdat meinaavat sitä, että joitakin hintoja ei vaan tullut nyt merkattua ylös (aijaijai). Malesiassa emme lyhyessä ajassa ostaneet kortteja ollenkaan.

tiistai 21. tammikuuta 2014

TRAVEL BLOG AWARDS 2013

Rakkaat lukijat,
Super Saverin Travel Blog Awards pärähti jälleen käyntiin !

Löysimpäs blogini tänä vuonna tästä kategoriasta (vaikka sitä varsinaista "asumista ulkomailla" on tällä hetkellä peräti 3 viikkoa takana), mutta se ei menoa haittaa! Olkaahan ihania ja käykää äänestämässä TÄÄLLÄ

Blogin nimi: Fat in Bangkok  
url http://fatinbkk.blogspot.fi  

SUURI KIITOS!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

AMAZING THAILAND: Koh Samet illalla


Palataan vielä hetkeksi takaisin Koh Sametille ja erityisesti pikkuisen saaren iltatunnelmiin.  Auringon laskiessa rantatuolit vaihtuivat vauhdikkaasti illallispöydiksi sekä mataliksi lekottelupaikoiksi muhkeiden nojatyynyjen kera. Ihmiset tulivat nauttimaan illallista meren äärelle ja Thaimaan saarille ah niin tyypillinen tulishow päräytti iltamenot käyntiin myös Sametin päärannalla.

Täytyypä sanoa, että saaren versio yllätti positiivisesti taidolla ja koreografialla (!!). Yleensä noi Thaimaan ranta-apinat (kaikella hyväsydämisyydellä) tuppaa keskittymään vain maksimaaliseen kepin/ketjun pyöritykseen ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Taolla esitys kärsi pientä inflaatiota kiinnostuksessa kun homma vain jatkui ja jatkui eikä mitään uutta tuotu niin sanotusti pöydälle. Näillä veijareilla oli show-silmää muillekin jaettavaksi ja esitys tarjosi loppua kohti aina vain hienompia ja hienompia temppuja. Oikein hyvä! Taolla ensimmäisen kerran nähty "tulimeri" oli täälläkin kovana loppupalasena hämmästyttämässä turisteja ja olihan se oikeasti taas hienon näköistä kun pienet tulihiutaleet lensivät ilmassa spiraalin mallisesti.
Koh Sametilla oli tarjolla pimeän aikaan riisilyhtyjä 100 bahtin hintaan, jotka päästetään sytytyksen jälkeen matkustamaan kohti taivaita. Tuolla summalla oli pakko lähettää oma lyhty hyvien toivomusten kera pimeyteen ja ihme ja kumma, omani ei syttynyt heti tuleen (olin tästä täysin vakuuttunut) vaan jatkoi nousuaan kunnes katosi näkyvistä. Thaimaassa riisilyhtyjä on tapana sytyttää suurten festivaalien aikaan ja eritoten marraskuussa pidettävän Loy Kratong-festivaalin yhteydessä.

Kuvat on lainattu opiskelijaystävältäni Matthiakselta jolla oli reissulla mukana hieman kehittyneempi kamera. 
Koh Samet kartalla