lauantai 1. helmikuuta 2014

AMAZING THAILAND: Khao Yain kansallispuisto, päivä 1

Lähdimme viime keskiviikkona klo 8 aikaan kohti Bangkokin pohjoista bussiasemaa (Mo Chit) ja järkyttävästä aamuruuhkasta huolimatta (vietimme yli tunnin madellen moottoritiellä) kerettiin jollain ihmeen munkilla kello 9 bussiin. Jos Lounarissa sanotaan, että bussi lähtee kerran tunnissa, niin itse Buddhakaan ei voi tietää milloin tämä "kerran tunnissa" on. Saavuttiin asemalle 9.10 ja aateltiin, että bussi meni jo, mutta lippuluukulla täti huusikin, että "faif miniits!" ja viittoili kohti laitureita. Ei muuta kuin töppöstä toisen eteen!

Khao Yain kansallispuistoon päästäkseen on Mo Chitista matkustettava Pak Chong nimiseen pikkukaupunkiin. Aikaa suttantuu bussissa n. 3 tuntia, mutta tylsistymistä ei kannata pelätä, siitä pitävät thaimaalaiset täysiä raikaavat elokuvat huolen. Varasin meille huoneen ja retket etukäteen Lounarista bongatusta Greenleaf Guesthousesta sillä heillä oli sopiva hinta-laatusuhde (lue: halpaa) ja päätin luottaa eräjormien oppaan suositukseen (lue: laiskotti liikaa). Intiassa matkatessa sain traumat Lonely Planetin oppaasta, joka petti joka välissä ja vannoin, etten enää koske moisiin reissaamisen yhteydessä vaan luotan internetin ihmeelliseen maailmaan. Nyt Vietnamista erittäin kilpailukykyiseen hintaan (5 e) hankittu Thaimaan valokopio-lounari onkin ollut ahkerassa käytössä ja lunastanut kyllä hintansa moneen otteeseen. Älä koskaan sano ei koskaan.
Lähde

Pak Chongissa ei tietenkään ollut bussiasemaa ja meidät jätettiin vain seiskaeleiskan eteen. Hyvin alkanut reissu meinasi ottaa hieman takapakkia kun thai-liittymäni jatkoi vammailuaan eikä suostunut yhdistämään guesthousen antamaan numeroon (mulle voi soittaa, voin lähettää viestejä, mutta puhelut eivät mene läpi???). Katsoin ankean näköistä yleisöpuhelinta miettien mielessäni, etten ole moista käyttänyt koskaan, edes Suomessa 90-luvulla, ja lysähdin toivoni menettäneenä penkille istumaan. Onneksi Juuso otti tilanteen haltuun, iski 5 bahtin kolikon masiinan syövereihin, sai soitettua meille kyydin ja olinpaikkamme kordinaatit tarjosi puhelimeen hihasta nykäisty random thaimaalainen jota pyysin selittämään puhelimeen missä olimme. Greenleaf tarjoaa siis kyydit ilmaiseksi jos retket buukataan heidän kautta ja tämä sopi meille vallan mainiosti, Pak Chongin pysäkiltä kun oli majapaikkaan vielä n. 20 minuutin ajo.

Varasimme guesthousen molemmat retket ja saapumispäivänä oli vuorossa puolenpäivän retki, joka alkoi klo 15 ja sijoittui kansallispuiston ulkopuolelle. Saavuttuamme siis nopeasti lounasta naamariin, pieni välilepo ja eikun menoksi kera kymmenen ranskalaisen. Puolen päivän reissuun oli ympätty lähteessä uimista tai markkinoilla käymistä, temppelin luolassa vierailua ja lepakoiden sielunelämään tutustumista. Nämä kaikki jutut olivat kuitenkin sellaista "ajantäytettä" (ainakin meidän mielestä) ja koko homman pointtina oli päästä auringon laskun aikaan katsomaan kuinka ne kuuluisat kaksi miljoonaa lepakkoa viipottaa taivaan poikki saalistusretkelleen. Oli kyllä aikamoinen näky! Videotakin tuli kuvailtua ja paremman netin oston jälkeen voisin yrittää tuupata sitä youtuben puolelle. Retki päättyi klo 19 aikoihin kun viimeinenkin lepakko oli suhahtanut ohitsemme hyönteisjahtiin ja tuossa kohtaa oltiinkin jo aika valmista kauraa unten maille.
Markkinoilla
Näitä olisi voinut jopa ostaa. Chiliä 20 baht, ei paha ollenkaan...
Kokki kolmonen vauhdissa
Temppelin alla sijaitseva luola ja sen Buddha-patsas


Koska aina pitää valittaa jostakin niin pakko kirjoittaa tästäkin retkestä pienet itkut (tai näköjään aika isotkin). Retken aikana meitä alkoi lievästi sanottuna hieman ketuttamaan muutamat jutut liittyen eläimiin. Heti retken alussa opas näki puussa pienen käärmeen, jota ei tietenkään voinut vain osoittaa meille vaan se oli pakko repiä puusta turistien naaman eteen ja lopuksi sitten vielä jokainen valkonaama sai pidellä käärmettä käsissään. Lopussa käärme oli jo niin raivona, että se yritti purra ja sen suojavärikin vaihtui. Koko homman kruunaukseksi opas vielä tiputti käärmeen maahan yrittäessään laittaa sitä takaisin puuhun. Ärsytti niin paljon ja me seistiinkiin koko homman ajan sivussa (vaikka mitäpä tämä protesti auttaisi) eikä osallistuttu moiseen hiplailuun.

Myöhemmin luolassa opas ja sen avustajat nappaili meille kämmenen kokoisia ötököitä taas pällisteltäväksi ja pideltäväksi kädellä. Once in your lifetimee! Pah! Vaikka vihaan ötököitä ja tapan jokaisen mulkeron joka tulee mua vastaan mun huudeilla, niin en silti koe hyväksi käytökseksi jahdata ötököitä niiden omassa elinympäristössä ja vielä tökkiä ja liikutella niitä jaloista jotta turistit saa sen jännääkin jännemmän valokuvan kotiin vietäväksi.

Kaikista pahin homma tapahtui lepakoiden lennon aikana kun joku paikallinen maanviljelijämies sai napattua yhden lepakon ilmasta kiinni ja tuli esittelemään sitä meille. Me oltiin kaikki aika laajalle levittäytyneinä pellon ympäri ja hahhhaa, kuvitelkaa oikeasti mielessänne se näky, kun tässä kohtaa 10 ranskalaista urveloa juoksee ihan kiimassa äijän luokse "ihastelemaan" lepakkoa ja me jäädään seisomaan paikoilleen ja miettimään, että mitä tässä tapahtuu. Olisi tehnyt mieli lyödä jokaista idioottia naamaan tuolla! 

Ehkä mulla ei ole varaa valittaa näistä jutuista, syönhän itse lihaa ja esimerkiksi Australiassa käytiin eläintarhassa vierailulla marraskuussa. Eli ei tässä mitään kettutyttöjä vielä olla. Mutta mielestäni silti olisi ihan jees, jos eläinten kanssa on tekemisissä, että tekisi sen sitten niiden elukoiden ehdoilla. Eikä vain ajatuksella "leipää ja sirkushuveja nyt kansalle äkkiä!"  Että jos lähtökohtaisesti annettaisiin kaikkien, niin ihmisten kuin eläinten, olla rauhassa ja katseltaisiin niitä kaukaa häiritsemällä mahdollisimman vähän. Tästä puolen päivän reissusta jäi myös pieni pelko perseeseen seuraavan päivän puisto-retken kanssa, sillä näin mielessäni jo kuinka me jahdattaisiin elefantteja lava-autolla ja näännyttäisimme ne siihen pisteeseen, että ranskalaiset pääsisivät silittämään aitoa fanttia. Är...

4 kommenttia:

  1. Ihan mieletön lepakkoparvi! Monille eläimet ovat tosiaan ihan arvottomia :( Aasiassa reissatessa saa kyllä olla tarkkana, mihin rahansa pistää, ettei tule samalla tukeneeksi eläinten kaltoinkohtelua... Ja hienoa, että kirjoitit tästä aiheesta, vaikka et "kettutyttö" olekaan ;) Kaikki teot ja sanat eläinen hyväksi ovat plussaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kommentista! :)

    Joo, täällä on kyllä välillä todella vaikeaa katsoa, ettei varmasti itse maksa mistään mistä ei halua! :/ Ja kun näköjään monet turistit eivät ajattele asiaa ollenkaan vaikkei varmastikaan muuten ole pahantahtoisia, menee niin helposti vaan siihen, että pitää nähdä ja kokea eikä niin väliä minkä kustannuksella ja vähäkin eettisyys unohtuu.



    VastaaPoista
  3. Tasmaniassa jahtasimme jeepillä yöllä vompatteja ja saimme yhden poikasen käsiin pideltäväksi. Kyllä oli pehmoinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika eettistä toimintaa, mutta mitäpä sitä turisti ei tekisi kun on mahdollisuus silittää pehmoista elukkaa...

      Poista

Nyt sitä kommenttia!