sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Songkran

 สงกรานต์

Songkrania, eli thaimaalaista uutta vuotta vietetään 13-15.4. Uuden vuoden pippaloiden ansiosta on meilläkin tämä melkein 2 viikon loma, onhan kyseessä kansalliset vapaapäivät. Juhlan selkein ja tunnetuin aspekti on veden heittäminen ihmisten päälle. Tapa on peräisin Buddha-kuvien puhdistamisesta ja nykyään kastelemalla viattomia vastaantulijoita heille tuodaan hyvää onnea. Uutta vuotta on kuvailtu suureksi vesisodaksi ja tämän päivän perusteella väite pitää paikkansa.

Veden heittelyn, ruiskuttamisen ja kaatamisen lisäksi ihmisten naamaa sotketaan kalkilla ja erilaisilla väriseoksilla. Tämä tavan juuret on munkkien kalkilla merkityissä siunauksissa. Songkranin juhlimisessa on paljon samankaltaisuutta Intiassa juhlittavan Holi-juhlan kanssa.


Meillä oli aamulla vuorossa toinen kaikkiaan neljästä hotelli/huone vaihdosta ja pääsimme livahtamaan suuremmin kastumatta majapaikkaamme. Puolen päivän aikaan alkoikin sitten kunnon mylly ja meidän vartin mittaisen rannalle kävelyn päätteeksi kaikki vaatteet olivat litimärät ja naamaa oli sotkettu niin valkoisella, vihreällä kuin jodin värisellä talkilla. Paluumatkalla sama käsittely odotti auringossa marinoituja manaatteja. Tässä on siis tulossa aika kosteat päivät eikä asialla ole mitään tekemistä alkomahoolin kanssa!


Lapset ottavat vesisodan tosissaan ja monilla on seiskaleiskasta hankitut vesipyssyt säiliöineen. On Mikki hiirtä ja Angry birdsiä. Mopotaksit ajelevat katua edes takaisin ja niiden sivuvaunussa on joko kasa ihmisiä pyssyineen tai monen litran vesisäiliö josta kipataan vettä ihmisten päälle. Tunnelma on katossa vaikka on siellä muutama länkkäri jo örmyillyt naama kurtussa (ja tällä kertaa me ei olla oltu niitä!). Mutta katsotaan nyt jaksaako tämä enää kahden päivän jälkeen naurattaa kun kaikki vaatteet on litimärkiä ja kalkissa.

Tämän reissun aikana on ollut siistiä päästä kokemaan kaikki kolme Thaimaassa juhlittavaa uutta vuotta. Länkkäreiden 1.1, joka sujui kylläkin aika kiireisissä merkeissä muuton ja Juuson lentokentälle saattamisen parissa, kiinalaisten uusi vuosi tammikuun lopulla jolloin kävimme katsomassa Chinatownissa järjestettävää ohjelmaa hevosen vuoden kunniaksi ja nyt thaimaalaisten oma vesijuhla täällä Koh Lipellä.


12 kommenttia:

  1. Mua harmittaa etten oo ikinä ollut Thaimaassa just Sonkranin aikaan, musta toi kuulostaa vaan superhauskalta :D Suomessaki vois ottaa moisen tavan esim. juhannuksen kunniaks, mut mä luulen et täällä siitä tulis vaan sanomista ja turhaa purnausta ;D no joo, hyvää uutta vuotta siis! :D Mä pääsen kohta töistä ja lähden Lupun kanssa virpomaan, eli tavallaan juhlapäivä täälläkin ;)

    ps. oon hävettävän vähän kommentoinut, luen kyl kaikki postaukset! mut yleensä kotona käytän vaan kännykkää niin ei jaksa koskaan kommentoida vaik asiaa ois.. nyt on töissä tylsä hetki, ei yhtään asiakasta talossa ja venaan vaan että joko saan pistää puljun kiinni niin joutaa kirjotteleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kyllä oli tosi hauskaa ja mun mielestä ihan sairaan huippua sekin, että iltaa kohti homma rauhoittu eikä enää ammuttu ihmisiä. Jotenkin kivaa, että sille on tietty aika ja edes loppupäivän saa olla rauhassa.

      Tosin tämänkin pilasivat jotkut haaremihousuturistit jotka oli vallannu kadunpätkän molemmilta puolilta ja ampui kaikkia vastaan tulevia. Jotenkin tuli taas niin hohhoijaa-fiilis kun eikö ihmiset osaa oikeesti kiinnittää mitään huomiota ympäristöönsä. Paikallisetkin lopetti varmasti sen takia kun illalla on kaikki ruokapaikat aukeamassa ja siellä on kadun varressa kalaa ja muita mereneläviä näytillä. Raflat ei varmaan halua saada jotain kuravettä ruokansa päälle... Toi on yks tollanen aspekti mikä itseä aina näissä jutuissa epäilyttää, kun aina on sellasia ihmisiä jotka eivät vaan tajua mitään ja haluaa vaan riehua. En ees halua aatella mitä tuolla baareissa tapahtuu nyt iltaisin :D

      Ja mä kuule ymmärrän! Mä en ees voi kommentoida kännykällä koska aina kun kirjoitan bloggeriin kommenttia se hävittää sen enteriä painaessa. Eli no worries :)

      Poista
  2. Varmasti tuollainen on tosi hauskaa, jos osaa olla oikealla asenteella, mutta itse pelkäisin koko ajan kännykän kastumista ja varmasti vain hermostuisin x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuosta mun ylläolevasta kommenttiavautumisesta voi huomata niin mekin jo hermostuttiin x)

      Meillä on onneksi tuollaiset waterpackit eli vedenkestävät laukut mitä myydään kaikkialla Thaimaassa niin saa tavarat pysyä kuivana. Kännyllä on tietty ihan turha yrittää ottaa mitään kuvia.

      Poista
  3. Onpa hauska tapa juhlia uutta vuotta! Suomessa ei oikein noi kelit varmaan tällasia vesileikkejä kun juhannuksenakin saa useimmiten värjötellä fleecet päällä.

    Hauskaa vuodenvaihdetta sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ja juhlat ovat mitä parhaimpaan aikaan, ulkona on niin kuuma, ettei pieni vesikastelu haittaa yhtään! Vaatteet kuivuvat yllättävän nopeasti :)

      Poista
  4. Bangkokissa oli meno myöskin aika hurjaa ;D Käytiin sunnuntaina Khaosanilla ja ihmismäärä oli tajuton :p laitan blogiin tällä viikolla videota ja kuvia ni voit käydä nauramassa ittes kipeeksi kun yritettiin Topiaksen kanssaYHDEN vesipyssyn kanssa mennä eteenpäin siellä :D

    Täällä ainakin myytiin joka paikassa semmosia vesitiiviitä passipussukoita kaulaan roikkumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh! Mä luulen et siel oli kyl vähän hc:mpi meininki kuin täällä! Hämmennyin sitä, että täällä ammuskeltiin vaan 13. päivä. Muuten on ollut aika hiljasta :P

      Seiskaleiskassa myytiin kans noita pussukoita, suojalaseja ja pyssyjä, mut me oltiin nuukia eikä ostettu mitään :D Käytetään vaan waterpackeja niin niissäkin säilyy kamat kuivana :)

      HEI HYVÄÄ KOTIMATKAA TEILLE, eikös huomenna olekin jo lähtö??

      Poista
    2. Joo oli ja se jatku vielä tänäänkin :p meillä oli kanssa waterpackit olalla :D

      Poista

Nyt sitä kommenttia!