keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Tokion Uenossa


Asakusasta länteen, noin kahden kilometrin päässä sijaitsee Ueno ja sen keskellä Uenon asema.  Sieltä pääsee liikkumaan niin JR-junilla kuin metrolla Tokion muihin osiin sekä Keisei-junalla Naritan lentokentälle. Asakusassa ollessamme kävelimme Uenoon päivittäin, niin hengailemaan alueella ja Uenon puistossa kuin siirtymään muualle Tokioon näppärillä julkisilla kulkuneuvoilla.

Sopivasti Uenon ja Asakusan välissä sijaitsee Kappabashi Street, jonka liikkeet myyvät kaikkea mahdollista tavaraa ravintoloiden käyttöön. On kippokauppoja, uunikauppoja, ravintolakylttikauppoja ja ehkäpä japanilaisen ravintolakulttuurin kulmakivi:  muoviruokakauppoja. Liikkeet myyvät ruoka-annosten näköislautasia, joita ravintolat laittavat usein näyteikkunaan esittämään menun tarjontaa. Annokset ovat taidokkaasti tehtyjä ja esimerkiksi olutlasien pintaan on saatu jopa huurre aikaiseksi. Näin mielessäni jo pari kivaa annosta koristamassa omaa keittiötä matkamuistoina. Valitettavasti matkailijan lompakon kannalta näköisruuat ovat todella hinnakkaita, varsinkin jos vertaa samanlaisen syötävän annoksen hintaan ravintolassa. Pienen pienet magneetit olivat 700-1000 yeniä eli 5-7 euroa ja perusannoksen hinta hipoi jo 4000 yeniä eli 28 euroa. Ei ihan mahdoton summa, mutta meidän reissubudjetille liikaa joten tyydyin ottamaan vain salakuvan kaupan tarjonnasta.


Uenon asemalta hiukan etelään avautuu Ameyokon ostoskatu, joka jatkuu aina JR:n Okachimachi-asemalle. Kadusta tulee mieleen perinteinen aasialainen markkinakatu, missä myydään iloisesti sekaisin niin vaatteita, kenkiä kuin tuoretta kalaa ja myyjät huutavat harjaantuneella äänellään myyntipuheita ohikulkijoille. Kapeiden katujen varresta löytyy myös useita pieniä ruokapaikkoja joissa näkee iltaisin japanilaisia salarymaneja illallisella työtovereidensa kanssa.


Täällä pääsin käymään ensimmäistä kertaa syömässä automaatti-ravintolassa (Juuso oli vierailut moisissa jo omalla reissullaan), jossa tilaus suoritettiin syöttämällä rahaa automaattiin ja painamalla halutun ruoka-annoksen kuvaa. Automaatti antoi takaisin junalipun näköisen lipukkeen sekä vaihtorahat. Lipuke ojennettiin ravintolan henkilökunnalle, joka valmisti toivotun annoksen eikä ruokailun loputtua tarvinnut enää tuhlata aikaa laskun maksamiseen vaan saattoi vain kadota yön pimeyteen. Ihanaa tehokkuutta.

Yleensä automaatin napeissa on vain japaniksi tekstiä tai hyvin pienet kuvat. Meidän pitikin tehdä yhteistyötä niiden edellä mainittujen muoviannosten kanssa ja mätsätä haluttu annos automaatin kanssa niin leivitettyjen pökäleiden määrän kuin annoksen hinnan systemaattisella vertailulla. Tehtävä onnistui ja saimme maittavan illallisen!


2 kommenttia:

  1. On niin kivaa lukea näitä Tokio-postauksia :). Itse en ehtinyt viettää Uenossa paljoakaan aikaa, mutta ensi kerralla haluaisin tutustua erityisesti tuohon kauppakatuun ja tietysti muutenkin laajemmin koko alueeseen. Kävimme ainoastaan Uenon eläintarhassa, joka oli aikamoinen pettymys. Noita automaattiravintoloitakaan ei tullut testattua, joten ehkä ensi kerralla uskaltaudutaan siihenkin maailmaan :). Kaipaan takaisin tuohon kuvista hyvin välittyvään ihmisvilinään :P

    VastaaPoista
  2. Omalla ekalla reissulla en edes tainnut huomata yhtäkään automaattiravintolaa! Nyt niitä vilisi joka kadunkulmassa :D Kaippa toikin on sellanen juttu, että tuolla on niin paljon nähtävää ihan arkisissakin paikoissa, että väkisin jotain jää huomaamatta. Jääpähän sitten jotain seuraavalle kerralle ;)

    Jos olisi ollut shoppailubudjetti olemassa olisi tuollaisista kauppakaduista lähtenyt niin monet jutut mukaansa. Varsinkin merkkikenkiä myytiin NIIN halvalla, että itketti, esim. Converseja sai 28 eurolla (Suomessa 49), mutta oli vaan pakko ajatella, että kotona on kenkävuori odottamassa, enempää EI TARVITA! Nyyh ;)

    VastaaPoista

Nyt sitä kommenttia!