lauantai 17. toukokuuta 2014

Kaikki loppuu aikanaan


Alunperin suunnittelin tästä ihan IGTT-postausta, mutta sittenhän se aika taas lurahti jonnekin! Täällä päässä on nyt homma laitettu niin pakettiin kuin vain voi olla. Viimeinen tentti oli torstaina ja sen jälkeen aika onkin mennyt oppimisraportin ja vertaisarvioinnin parissa. En tiedä onko nyt ihan paras hetki kirjoittaa mitään "mitä opin vaihdossa, miten mielikuvasi kohdemaasta muuttuivat vaihdon aikana?"-tyyppisiin kysymyksiin sillä musta tuntui, että valitin joka kohdassa kuin peräpukamista kärsivä mummo. Piti hieman jäähdytellä fiiliksiä ja silotella pahimpia ilmaisuja. Tänään sain kaiken valmiiksi ja oikolukiessani tekstiä se ei enää vaikuttanut ihan niin pahalta, heh heh. Nyt ootellaan sitten rahojen tipahtelua tilille euron kuvat silmissä.


Omat tunteet varmasti laantuu kun pääsee Suomeen, mutta nämä viimeiset päivät on ollut sellainen kunnon "fuck this shit, I´m going home" - fiilis. Meinasin eilen nauraa ääneen kun eräs paikallinen ravintola koitti ihan naama pokerilla vedättää laskussa. For real?! Tää on nyt niin nähty. Maisemanvaihdos on todellakin paikallaan. Näiden fiiliksien vuoksi eräänlainen kirjoitusboikotti on jatkunut. Annetaan pölyjen hieman laskeutua ennenkuin kirjoitan mitään Thaimaasta.

Vikan illan vietän hotellihuoneessa joka tosin sijaitsee samassa rakennuksessa kuin vuokrakämppänikin. Tuossa ennen klo 17 luovutin asunnon, siirsin kamani ja kävin hakemassa takuusummani pois. Ja toisaalta täytyy todeta kyllä ettei ihmeiden aika ei ole ohi: mitään ei koitettu pissittää takuurahoista pois! Sähköt tottakai piti vielä maksaa enkä ajattele sitä summaa enää tämän kirjotuksen jälkeen, meinaan meni 80 euroa pienen, 20 neliön huoneen viilennykseen 4 viikolta. Rapsakkaa. Mutta nyt on sitten 20 000 bahtia riihikuivaa käteistä jonka meinaan vaihtaa kentällä takaisin Brysselin rupliksi.

Aamulla alkaa siis näkävuoden mittainen lento kohti Suomea ja puolen yön jälkeen isken hampaani ruikkariin, joka tulee olemaan vuorattu metukalla päältä ja alta.  Nyt jännittää melkein yhtä paljon kuin matkalle lähtiessä! Ja pidämpä sitä sen merkkinä, että reissu teki tehtävänsä, niin hyvässä kuin pahassa :P On aika mennä kotiin!

Kiitos, kumarrus ja jatketaan tästä sitten Suomen päässä!




4 kommenttia:

  1. <3 tsemppiä arkeen paluuseen :) meillä se lähti ihan ok taas käyntiin.. ainut vaan että kämppä hommat on vielä aivan rempallaan :D mutta eihän sitä kaikkea voi saada hetinyttässä täälläkään päässä :P yritän tulla kesällä sinneppäin käymään tai sit tuu siä tänneppäin :)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut pian alkavasta kotimatkastasi :). Parastahan tuossa on se, että haluat oikeasti palata kotiin. Pahempaa olisi, jos toisaalta haluaisit jäädä ja toisaalta palata. Hyvää kotimatkaa :)

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa takaisin Suomeen! Toivottavasti olet jo saanut ruisleivän jos toisenkin ;) Paluu on varmasti aina jossain määrin hämmentävä, mutta ainakin minun molempien 4kk ulkomailla asumisten jälkeen paluu on ollut kuitenkin tosi helppo, koska olen ollut niin lyhyen aikaa poissa. Mutta siinäkin ajassa läheisille ehtii tapahtua yhtä ja toista, eikä maailma ole enää samanlainen, kun tulee takaisin. Sen hyväksyminen voi olla joskus vaikeampaa, kuin jos nämä asiat olisi tullut vastaan yksi kerrallaan.

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa takaisin Tampereelle :)!!!

    VastaaPoista

Nyt sitä kommenttia!