keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Tokyo Tower


Back to Japan! Zojoji-temppeliltä kävelyretkemme jatkui Tokyo Towerille. Vuonna 1958 valmistunut viestintä- ja näköalatorni oli aikoinaan Japanin korkein rakennelma 333 metrillään (on siis peräti 13 metriä korkeampi kuin mallitornina toiminut Eiffel!). Nykypäivänä Asakusan lähellä oleva Skytree on voittanut tämän Eiffel-tornin kopion niin pituudessa kuin käyttötarkoituksessa. Suosion hiipumisesta huolimatta Tokyo Tower toimii edelleen radio- ja televisiolähetysten lähettimenä sekä turistikohteena.


Tornissa vierailee vuosittain noin 3 miljoonaa turistia ja yhteensä siellä on käynyt uteliaita yli 150 miljoonaa vuoden -58 jälkeen. Kyseessä ei ole vain näköalan tarjoava paikka vaan tornin neljässä ensimmäisessä kerroksessa on mahdollisuus shoppailla, käydä erilaisissa näyttelyissä sekä syödä. Maisemia pääsee ihastelemaan joko 150 metrin tai 250 metrin korkeudesta riippuen oman lompakon paksuudesta.


Koska me tehtiin nuukuudesta taidetta tällä Japanin reissulla, tässäkin kohtaa me luonnollisesti tyydyttiin vain ottamaan tornista valokuvia maan tasalta sekä tutkailemaan alakerran ilmaista tarjontaa ostamatta lippuja näköalatasanteille. Eräässä nurkassa oli esillä mielenkiintoinen valokuvanäyttely tornin historiasta ja sen rakennusvaiheista. Tokyo Towerin juurelta matkamme jatkui WTC Buildingin observatorioon josta pääsimme ihastelemaan Tokion kaupunkinäkymiä tornin kera.




Zojoji-temppeli, Tokyo Tower ja WTC Building sijaitsevat Minaton alueella Tokiossa kävelymatkan päässä toisistaan. Esimerkiksi JR Linen Daimon pysäkiltä on helppo pääsy kohteisiin.

Tokyo Tower WTC Buildingin observatoriosta katsottuna

10 kommenttia:

  1. Upea kontrasti tuossa toisessa kuvassa, kun torni oikein hehkuu punaisena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä tosi kivan näköinen, varsinkin kun punaista loistetta vilkkui harmaiden kerrostalojen välistä :)

      Poista
  2. Mulla on jäänyt tästä tornista jotenkin pieni vaikutelma. Siis vaikka oon käynyt siinä alhaalla ja sisällä, ylös ei menty. Kuitenkin kun jostain korkeuksista sitä katteltiin niin katottiin et onpa iso :).

    Aah Japani! Kiva kun vielä kirjotat näitä Japani-juttuja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onhan se sitten tuohon Skytreehin verrattuna ihan "pikkanen", melkein puolet lyhyempi :P

      Vielä on muutamia juttuja varastossa Japanista oottelemassa :) Tai ehkä ennemminkin kuvia kuin juttuja, melkein jokaiseen voisi kirjoittaa, että " täällä me käytiin pyörimässä ja ihmettelemässä, muttei tehty muuta" x)

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus ja varsinkin upea kuva tuo viimeinen :)! Tokyooooo!!!!!! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Tokyo rules!! x)

      Poista
    2. Yeah Tokyo rules! (Joey sanoo samalla tavalla "Yeah the Knicks rule" Frendeissä) :P

      Poista
  4. Upeita kuvia! Ja voi Tokio, tuleekohan sitä koskaan nähtyä, maailmassa on liikaa paikkoja missä pitäisi päästä käymään, tai minne haluaa uudestaan.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! :) Ja maailma on kyllä aivan liian mielenkiintoinen! Onneksi vielä on aikaa, viimeistään eläkeläisenä painelee sitten menemään x)

      Poista

Nyt sitä kommenttia!