lauantai 27. syyskuuta 2014

Elämää Suomessa: arkiähky



Vaikka en itse uskokaan kohtaloon, siihen että jossain joku olisi ennalta määrännyt kuinka tässä käy (koska siinä kohtaa haluaisin kyllä kysyä, että whyyyyyyyyyyyyyy!!!???), niin jonkinlaiseen sattumaan, sellaiseen "ymmärrät sitten joskus"-tyyppiseen tapahtumaketjuun myönnän uskovani. Tai ainakin sille on välillä kallistettava korvaansa, sillä se on sanomassa jotakin hyvin tärkeää eikä sitä sovi jättää kuulematta.

Puhun nyt siis tilanteesta, jossa eteeni kävelee tietynlainen elämäntapa-opas jonka jo ensimmäisiä sivuja lukiessa tulee tunne, että tässähän on vastaukset kaikkiin nykyisiin ongelmiini! Saatan tosin olla myös vaan kamala sucker johon uppoaa kaikki vinkkikolmoset alkaen Dr. Philin-kirjoista, mutta jos nyt kuitenkin oletetaan ettei asia ole näin. Mielummin uskon tuohon sattumaan ja siihen, että kun otollinen hetki tulee vastaan, jotkut asiat vain loksahtavat paikoilleen.


Kyseessä on nyt kirja nimeltään "Arkiähky" johon törmäsin etsiessäni kirjastosta lähdeaineistoa työharjoitteluni tutkimukseen. Ensimmäisellä kirjastovierailulla pitelin kirjaa käsissäni ja luin takatekstin hieman myhäillen, mutta jätin kirjan paikoilleen. Tällä viikolla vierailin taas kirjastossa ja sormeni vilistäessä kirjan ohitse uudelleen, päätin lainata sen ja ottaa selvää millaisia oivalluksia se sisältääkään tästä ihanan kamalasta arjesta. 

Olenhan jo joissain postauksissa sivunnut kesän aikana aihetta, ettei arki ole ollut täysin hallinnassa. Että aika vaan kuluu vaikkei toisaalta olekaan niin paljon tekemistä. Normaalit askareet tuntuvat välillä ylitsepääsemättömän vaikeilta ja kaupan jonossa ahdistaa. Oma ajanhallinta on ollut vielä reissun jälkeen hukassa ja sen etsintöjä on jatkettu nyt yli 4 kuukautta. Pieni edistysaskeleita on tullut otettua ja ahdistus rinnassa on hellittänyt. Silti on tunne, että vielä on paljon tekemättä.


Kyseisestä kirjasta en vielä ole lukenut kuin muutamia kymmeniä sivuja. Silti jokaiselta jo luetulta sivulta olen löytänyt painavaa asiaa jota alleviivaisin paksulla värikkäällä kynällä jos kirja olisi vain oma. Fiilis on mahtava. Nyt ollaan asian ytimessä!

Kuinka sielua hiveleekään kun ymmärtää, että ainakin tämän kirjoittajan mielestä en ole henkisesti vajaa kamppailessani arjen haasteita vastaan. Ehei, vaan päinvastoin! Se, että kamppailua käydään kertoo halusta tehdä arjen avulla jotakin arkea suurempaa. Se on merkki halusta tehdä elämästään sellaista mitä siitä voi parhaimmillaan tulla. Arkiähky on elossaolemisen merkki. Olen elossa! Kiitos Dr. Phil!

Arkiähkyssä on kyse kamalasta kiireestä. Kaikki luovuus ja oleminen jää kun tsuoritetaan kaikkea muuta. Se on sitä, kun aikaansaava toimeliaisuus muuttuu tyhjää jauhavaksi touhukkuudeksi. Vääriä asioita on liikaa ja oikea asia puuttuu. Se on juuri sitä, että illalla nukkumaan mennessä ihmetellään mihin koko päivä katosi (varmaan sinne telkkarin äärelle).


Itseäni on esimerkiksi suuresti harmittanut koko kesän ajan jatkunut kirjoittamisen vaikeus. Myös ompelujuttuja meinasin kovasti aloitella kesällä, mutta sekin jäi. Kaikki luovuus on ollut syväjäässä ja päivät ovat olleet suorittamista. Ja vielä sellaista turhaa suorittamista, kun monia juttuja pystyisi tekemään tehokkaammin jolloin aikaa jäisi enemmän kaikelle lennokkaalle. Kuten esimerkiksi tämän kirjan lukemiselle!

Syksy on muutenkin aina sellaisten henkisten asioiden pohtimisen aikaa. Viime vuonna reissussa luin kirjoja onnellisuudesta ja juurikin siitä, miten omasta arjesta saisi merkityksellisempää. Näköjään ympyrä nyt sulkeutuu kun tämän oman matkustuskiellon (joka kulkee nimeltä työharjoittelu) vuoksi joudun todellakin vain sukeltamaan sinne arjen syvyyksiin tämän talven ajaksi. 

Silmäni hehkuivat innosta kuin luin kirjasen luovan ihmisen arjenhallinnan välineistä. Olen meinaan ajatellut aina silloin tällöin, että olenko vain todella pakko-oireinen ihminen, joka vielä joku kaunis päivä löytää itsensä toistamasta samaa liikettä kymmenen kertaa kuin vikatilaan joutunut robotti. Nyt tämäkin on todistettu, että vastaus on ei. Olen vain tietämättäni ollut koko ajan oikeilla jäljillä ja nyt polku on vihdoinkin selkeänä edessäni. Ohoy!

Jos joku muukin siellä kärsii hieman arkiähkystä niin tässä muutama väline kohti arkiähkytöntä elämää:

1. Rutinoi kaikki mahdollinen
2. Kehitä ja paranna kaikkea mahdollista (japanilainen kaizen-periaate)
3. Usko pienten askelten luovuuteen
4. Kiinnitä huomio yksityiskohtiin
5. Minimoi hukkapalojen syntyminen (niin henkisessä työssä, ajankäytössä kuin raaka-aineissa)
6. Älä unohda hyväksi havaittuja käytäntöjä, oivalluksia ja teknisiä ratkaisuja

Katsotaan mitä kirja vielä paljastaa ja millaisia oivalluksia sitä kokeekaan talven alkaessa. Jospa mustakin vielä kuoriutuu arjen sankari. Ei muuta kuin hyvää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Tyhjätaskuna Tokiossa


Joistain maista tai kaupungeista jaksetaan aina muistuttaa, että ne on kalliita. Yksi tällaisista maista on Japani ja varsinkin Tokiota hehkutetaan hyvinkin kalliiksi paikaksi. Kun Trans-Mongolian seikkailu oli päättymässä Tokioon niin puntit tutisten sitä odotti, että millaiseen rahalliseen syöksykierteeseen sitä vielä joutuukin. Kokemus olikin ihan jotain muuta! Kyseisen reissun rahapolitiikkaa on mahdollista lukea täältä ja jo tuolloin ymmärsi, että kaikki riippuu vaan yksinkertaisesti siitä mistä roikkuu.

Halutessaan Tokio on todella kallis kaupunki, mutta tälläiselle vaatimattomalle matkailijalle (siis pihille kituuttajalle) metropoli näyttäytyi hyvinkin huokeana matkustuspaikkana jossa kyllä keksi tekemistä myös laihan lompakon kanssa. 

Suurin menoerä meidän keväisellä reissulla oli luonnollisesti lennot. Missattuamme edulliset Delta Airlinesin lennot päädyimme China Airlinesin (joka on muuten Taiwanilainen yritys) kyytiin. Mieltä ei lohduttanut esiin kaivettu uutinen siitä, että vielä 2000-luvulla oli kyseisen firman kone räjähtänyt Japanissa ilmaan. Mutta elämässä pitää olla riskejä! Lennot maksoivat 400 e/meno-paluu/hlö eli lentojen suhteen emme kyllä nyt halvalla päässeet ollenkaan.


Seuraava iso menoerä oli hotellit. Koska matkalle suunnattiin juuri sesonkiaikaan, kirsikankukkia bongailemaan, oli varaamisessa oltava nopea, ketterä ja viekas. Toisin sanoen tuskanhiki valui ja itkua väännettiin kun jokainen hotelli myi ei oota tai sitten 10 yötä olisi maksanut 2000 e. Jo Mongiskeikan aikaan osoittautui hyvinkin toimivaksi järjestelyksi oman loman pilkkominen eri hotelleihin.

Eli ei muuta kuin vain reissuajan lohkominen 3-4 päivän pökäleisiin ja antaa hotellivaraussivujen laulaa. Homma vaatii kyllä kylmiä hermoja, aikaa ja jonkinlaista muistiinpanojen kirjoittamista (sen sadannen hotellin kohdalla voi olla jo ihan sekaisin, että mitä, missä ja milloin). Meille valikoitui 3  hotellia Tokion eri alueilla 3 yöksi, 4 yöksi ja 3 yöksi. Hotelleina olivat vanha tuttu Asakusa Ryokan Toukaisou Asakusan symppiksellä alueella, Sotetsu Fresa Inn Hamamatsuko Daimon Tokyo Towerin lähellä (Juuso oli taasen täällä ollut itse aiemmin) sekä Hotel Grand City.

Asakusa Ryokan oli nimensä mukaisesti ryokan, majatalomainen hostelli. Pienissä huoneissa oli tatamilattiat ja sänky (eli patja) levitettiin itse lattialle. Paikassa oli oma suihku ja wc, mutta jääkaappi oli yhteinen kerroksen muiden huoneiden kanssa. Sijainti the best omaan silmään, ja jos sellainen pieni nuhjuisuus ei haittaa niin lähistöllä löytyi mehevää italialaista pizzaa, herkullista intialaista sekä KEBABBIA. Kuka nyt mitään japanilaista söisi... 3 yötä maksoi kahdelle hengelle 150e.

Sotetsu Fresa Inn:in huone oli ehkä pienin ikinä. Sängyn viereen jäi kapea kaistale johon oli pöytäkin vielä onnistuttu mahduttamaan. Laukuille ei ollut tilaa oikein missään. Mutta muuten ihanan siisti paikka ja respassa oli tarjolla ilmaiseksi erilaisia kylpyjauheita omaan kylppäriin. 4 yötä maksoi 280 e.

Hotel Grand City oli sellainen hieman nuhjuuntunut hotelli, mutta silti täysin toimiva kokolattiamattoläikistä huolimatta. Huoneessa oli mukavasti tilaa sekä hierova tuoli jota pahoinpideltiinkin onnessamme jumiutuneilla selillä. 3 yötä maksoi 182 euroa.

Yöpymiseen meni yhteensä 306 euroa mikä tekee 30,60 e/naama/yö.


Ja sitten lempiaiheeseen eli syömiseen! Tokiossa oli hyvän pöperön nauttiminen yllättävän edukasta. Tietenkin käsitys hyvästä on aina subjektiivinen, mutta hyvinkin hienon näköisestä ravintolasta sai maittavan aterian 1000-1400 yenillä ja se tekee meidän rahassa 7-10 euroa.

Meidän rutiiniksi muodostui aamupalan nauttiminen 7Elevenin aarteilla. Oli ihana aloittaa aamu rauhassa omassa sängyssä kun eväät oli ostettu edellisenä iltana lähikaupasta. Erilaisia levärullapalleroita on seiskaleiskan hyllyt väärällään (hintaa näillä alle euro) ja maukkaita salaattejakin sai 3 eurolla. Päivällinen ja illallinen syötiin sitten ulkona ja illaksi vielä piti saada jotain namiskuukkelia, yleensä seiskaleiskan juustokakkua (1e). 10 päivässä ruokaan kului 169 euroa.

Ravintoloiden ja seiskaleiskan väliin mahtuukin sitten jos jonkinmoista ruokapaikkaa. Ravintola-automaatteja, bento-bokseja, ostoskeskusten ruokatiskejä, kahviloita... Jokapuolella oli kaikkea mielenkiintoista ja ruokalasku on vaarassa kasvaa ihan vain siksi, että haluaa maistaa kaikkea mahdollista.


Tokion miinuksena liikkumisen suhteen oli ehdottomasti pidempiaikaisen turistilipun puuttuminen julkisissa välineissä. Lentokentältä on mahdollista ostaa jonkinlainen meno-paluu-lippu keskustaan johon sisältyy kahden päivän suhaaminen Tokion metrossa, mutta mitään esim. 7 päivän systeemiä ei ainakaan meidän reissulla näkynyt vieläkään.

Junat ja metrot maksavat alkaen 130 yeniä eli hiukan alta euron ja hinta nousee muistaakseni 300 yenin paikkeille. Yllättävän pitkälle pääsee hintahaarukalla 130-170 yeniä. Jos joutuu hirveästi vaihtamaan junia ja metroja eri operaattoreiden välillä niin silloin hinta saattaa nousta yllättävänkin korkeaksi päivän mittaan (tässä tapauksessa korkea on yli 5e, eli ei sitä vielä ihan konkurssiin kuitenkaan mennä).

Lentokentältä menee taas muutama eri vaihtoehto keskustan suuntaan ja me otettiin Keisei Skylinerin menopaluulippu hintaan 30e. Kyytiin meni aikaa noin 40 minuuttia. Yhteensä matkusteluun meni Tokion reissulla rahaa 132 euroa, mutta summa sisältää myös sisäänpääsymaksuja puistoihin ja pariin muuhun nähtävyyteen (ja kenties jotain muutakin kun summa on noinkin iso, enää ei vaan muista).
 

Viimeisenä muttei vähäisimpänä onkin matkan puuhastelu. Tokio jos mikä on paikka jossa aika kuluu ihan huomaamatta kun vaan kävelee kaupungilla. Eri alueilla on oma omaleimainen fiilis ja jokaisen nurkan takaa löytyy uusia mielenkiintoisia juttuja. Silmille ja kameralle tarjotaan ihmeteltävää  jatkuvalla syötöllä ja uskomattomaksi matkakokemukseksi voi muodostua tutustuminen ostoskeskuksen älyvessaan. Japanin länsimaisuus tuo turvallisuuden tunnetta, mutta samalla yllättää sillä mikään ei kuitenkaan ole täysin samanlaista kuin täällä. Pelkkä ruokakaupassa vierailu saattaa venyä monen tunnin operaatioksi kun jää vain ihmettelemään outoja söpösti pakattuja tuotteita. Omasta mielestä tämä katselu ja ihmettely oli Tokion parasta antia ja sehän oli täysin ilmaista! Kaupungista saa todella paljon irti vaikkei maksaisikaan itseään nähtävyyksiin sisään, niitäkin kun on mahdollista ihmetellä ulkoa ilmaiseksi. Ja puistoja jaksan hehkutella vieläkin! Niissä sopii vierailla myös Hanamin ulkopuolellakin, sillä katseltavaa löytyy silti runsaasti.


Yhteensä rahaa paloi Tokiossa ostoksineen ja muine menoineen 685 euroa mieheen/ 10 päivää + lennot.



Ps. Matkakuume nousee! Kuvina toimivat otokset Shinjukusta.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Koishikawa Korakuen-puisto Tokiossa


Back to Tokyo! Ainakin kirjoituksen muodossa. Viime kevään budjettireissun yksi kulmakivistä oli luonnollisesti ilmaiset tai melkein ilmaiset paikat. Puistot olivat siis loistava vierailukohde Tokiossa, varsinkin kun siellä oli mahdollisuus fiilistellä sitä, mitä tultiin Japaniin katsomaan eli kirsikankukkia. 300 yenin sisäänpääsymaksulla (eli 2 eurolla noin) oli mahdollisuus nähdä todella kaunis ja rauhaisa puisto keskellä Tokion sykettä.


Koiskikawa Korakuen on yksi Edo-kauden puistoista, joka on edelleen voimissaan modernissa Tokiossa. Se on samalla myös yksi vanhimmista ja parhaiten säilyneistä puistoista Japanin pääkaupungissa. Puisto oli todella monipuolinen ja valmiita polkuja seurailemalla pääsi ihastelemaan puiston jokaista kolkkaa. Kukkivat kirsikankukat olivat kuin kirsikka kakun päällä. Haa haa, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. 


Puisto oli loistava paikka viettää aurinkoista iltapäivää rauhassa kävellen ja katsellen. Ihmisiä oli yllättävän vähän paikalla ja lammen rannalla suurine kameroineen kuvaavat eläkeläispapat olivat todella symppiksiä. Bento-boksin kun olisi tajunnut ottaa mukaan niin olisi kyllä ollut mahtavat puitteet piknikille.


Itselle on vasta pikkuhiljaa hiipinyt pieni kaipaus Japaniin takaisin ja näiden kuvien katseleminen kyllä lisää sitä kaipuuta entisestään. Huh, kyllä se matkakuume varmasti nousee taas uusiin sfääreihin tämän syksyn aikana! Itsellä jatkuu huomenna Aasia-verkoston avoimen yliopiston opinnot Itä- ja Kaakkois-Aasiasta liiketoiminnan ja kielen ja viestinnän parissa. Siellä pääsee taas laajentamaan omaa tietämystään myös Japanin suhteen ja kaippa se mielenkiinto kasvaa entisestään maata kohtaan.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Leppoisaa kävelyä luonnossa syysfiiliksissä



27 vuoden jälkeen olen vihdoinkin tajunnut olevani syksy-ihminen. Ennen tätä suurta edistysaskelta pidin tiukasti kiinni ajatuksesta, että kesän lapsi mä oon. Mutta ehei, tämä oli ehkä totta silloin 17 vuotta sitten, mutta nyt on asiat toisin. Syksy on kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö: Toisaalta on kauhea tohina päällä kun ihmiset aloittavat koulun tai uuden harrastuksen ja maailma on mahdollisuuksia täynnä. Toisaalta taas silloin, jos koskaan on täysin hyväksyttävää kääriytyä viltin sisään ja unohtaa ympärillä oleva maailma hyvän kirjan parissa. Sopii meikäläiselle kuin nenä päähän!


Kesäisten sadekausien jälkeen tämä syksy jokapäiväisine auringonpaisteineen on tuntunut mielettömältä luksukselta. Mikäs sen hienompaa kuin työpäivän päätteeksi vetää tuulipuku päälle ja sukeltaa metsään tattien metsästykseen. Ja kunnon saaliin jälkeen palkita itsensä sienipiiraalla ja saunalla.

Viime sunnuntaina oli taasen mielettömän hyvä ilma, joten ei muuta kuin ne Vietnamista ostetut "North Facet" niskaan ja menoksi. Täällä meidän tyylikkäässä 60-luvun lähiössä metsää on joka puolella, joten ei tarvitse muuta kuin päättää mihin suuntaan lähtee kävelemään. Koska Juuso ei ole ennen asunut tällä alueella (meikä taas on viettänyt lapsuuden näissä samoissa maisemissa), ollaan koitettu kehitellä uusia reittejä kävelyretkillämme, jotta toinen näkisi mahdollisimman paljon. Ja onhan täällä paljon löydettävää itsellekin, muun muassa viime viikolla törmäsimme sattumalta jo aiemmin mainitsemaani eläinten hautausmaahan, jonka sijaintia en enää muistanut. 


Tällä kertaa kiipesimme Palokalliolle ja siirryimme metsäreitin kautta Kitiniitylle aikomuksena vierailla siellä sijaitsevalla vesitornilla. Kyseinen vuonna -72 rakennettu futuristinen järkäle muistuttaa suurta betonista sientä ja sopikin hyvin ympäröiviin syysmaisemiin. Tampereella on yhteensä kuusi vesitornia ja esimerkiksi Hervannassa sijaitsevaan pääsee sisälle ihastelemaan maisemia!  Vesitornilta jatkoimme Peltolammin rantaan katselemaan laskeutuvaa aurinkoa oikeiden sienien joukkoon ennen kuin käännyimme takaisin kotiin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mahdollisuus kävellä luonnossa ja hengittää raikasta syysilmaa on aikamoista arjen luksusta. Eli peukut pystyyn, että huhut ensiviikkoisesta ensilumesta eivät pidäkään paikkaansa. Syksy saa puolestani kestää vielä piiiiitkään!


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Huipulla tuulee: Kolin maisemia


Heinäkuun parhaimpana viikonloppuna kävimme Sokos Hotels 40 -kampanjan tiimoilta Kolilla. Kirjoittelin Kolin luonnosta jo aiemmin keskittyen enemmän meidän patikoinnin alkupäähän jolloin laskeuduimme Pielisen rannalle ja kävimme ihmettelemässä suomalaista vesiputousta, Tarhapuroa. Tämän jälkeen meillä alkoikin tiukka nousujohteinen könyäminen kohti Mäkrän 307 metriin kohoavaa huippua kohti.


Maisemat? Ne oli mykistävät! Kyllä kelpasi hetkeksi istahtaa kiven päälle, vetää raikasta ilmaa keuhkoihin ja vain katsella ympärilleen. Käden ulottuvilla kasvaneet mustikat toimivat pienenä välipalana ja hävisivät ahnaisiin suihin nopeasti. Mäkrältä laskeuduimme samaa reittiä takaisin ja lähdimme taas kiipeäämään kohti Paha-Kolia, Ukko-Kolia ja Akka-Kolia.


Koleillakin maisemat olivat yhtä mykistävät ja jylhäiset. Näillä tosin oli jo hieman ruuhkaa muiden ihmisten tungeksiessa samoilla kivillä saadakseen parhaat kuvat ja ilman täyttyessä puheensorinasta, lasten kiljahduksista sekä koirien haukunnasta. Mäkrä oli siis meidän ehdoton lemppari syrjäisyytensä ja hiljaisuutensa vuoksi.


Syksyn koleuden jo hiipiessä pikkuhiljaa ympärille täytyy todeta, että Kolin reissu oli kyllä kesämme kohokohta. Meillä ei hirveän montaa yhteistä vapaata viikonloppua ollut ja oli kyllä aika mahtava fiilis kun Kolin reissulle sattui hyvä ilma ja sai nauttia kesästä ja hienoista maisemista. 

Mikä oli sinun kesäsi ehdoton lempparipaikka tai hetki?

lauantai 13. syyskuuta 2014

Back to School


Päivät lyhenee ja ilmat kylmenee. Samalla kalenteriin hiipii merkintöjä, mistäs muusta kuin koulusta! Tässä viimeisen kuukauden aikana viha-rakkaussuhde koulumaailmaan on kyllä roihahtanut taas palamaan täydellä liekillä ja voidaankin todeta, että peliverkkarit on revitty jo tämän syksyn osalta. Tiedän kyllä, että vielä tulee menemään parit muutkin pöksyt vaihtoon ennenkuin kouluvuosi on lopussa. Nyt kun lautasella on vielä kaksi eri koulua (niiden avoimen yliopiston opintojen lisäksi kröhöm) niin kaikki tulee tuplana!

Kirjoitustaukoonkin osasyyllisiä ovat uusi arkinen aikataulu, koneella tapahtuva työskentely ja tämän aiheuttama olkapäävamma jota ei ole sitten tehnyt mieli pahentaa kotoisella datailulla. Maailma on rankka paikka kun ihminen murenee siistissä toimistoduunissa... Oma läppäri muuttui työkoneeksi ja majailee myös arki-illat työpaikalla ja uusi kotiläppis on osoittautunut hieman vikaiseksi (Windows kaatuu kun selkäni käännän). Vasta tänään pääsin siirtämään vanhan läppärin tiedostoja uudelle koneelle eikä tuo kaatuilu kyllä helpota mitään 11 Gt kuvatiedostojen siirtelyitä. Räyh!


TAMKin puolella meikällä alkoi työharjoittelu joka kestää tammikuun loppuun saakka. Harjoitteluun kuuluu erään tutkimuksen vetäminen alusta loppuun lempparifirmalleni ja jos jonkun hienon tittelin tästä voisi itselleen kaapia niin se varmaankin olisi markkinointitutkija myynnin puolella. Tutkimuksen aiheena on asuminen ja suomalaiset kodit eli olen päässyt sukeltamaan yhteen lemppariaiheen syvyyksiin oikein kunnolla. Harjoittelu on palkatonta, joten ihan oikeissa töissäkin on pakko välillä näyttää naamaansa ettei tilin saldo pääse miinukselle. Suurena plussana ne koko kesän himotut vapaat viikonloput. Joten jos tässä saisi tätä omaa uutta rutiinia kasaan ja kirjoittasi sitten viikonloppuisi. Onnistuiskohan?


TAMKin kanssa on saanut taas hieman vääntää monestakin asiasta, mutta jos niitä alkaisi tässä erittelemään niin saisi kirjoittaa koko loppupäivän. Ehkä isoin päänkiristyksen aihe on vaihdon opintopisteet joissa edellinen kv-kordinaattori allekirjoitti Learning Agreementiin, että pojoja tulisi 24, mutta nykyinen kordinaattori väittää, että niistä tulee vain 20 op.  Sinänsä ei yllätä se seikka, että tuolla puljussa joku on taas kussut asioita, mutta tämähän nyt meinaa sitä, että jo TAMKin puolesta allekirjoitettu sopimus ei ole yhtäkkiä enää pätevä. Kuinka sitä voidaan muka jälkikäteen rikkoa vain sen perustella, että "buhuu, paska säkä"? Ja nyt mun pitää kekkaista itselleni lisää opiskeltavaa jos meinaan valmistua ensi keväänä. Tosin sitä ennen ajattelin kyllä valittaa vielä muutamalle taholle koulussa asiasta vaikka oon 99% varma, ettei niitä kiinnosta rotan papanan vertaa jonkun opiskelijan kärsimät vääryydet.


Yliopiston puolella kävin tapaamassa erästä lehtoria ennen syyskuuta. Hänen kanssa mietimme mitä mun kannattaa tehdä nyt, kun en pääse yliopistolle paikan päälle opiskelemaan harjoittelun vuoksi. Hän oli sitä mieltä, että opiskelisin nyt valinnaisia joissa harvoin tarvitsee nenäänsä luennoilla näyttää (vaikka loppujen lopuksi opinto-oppaan mukaan pelottavan moni kurssi on luentokurssi). Tein kuitenkin vielä myöhemmin kattavan läpileikkauksen politiikan kursseista ja onnistuin kinuamaan itselleni erikoisoikeuden politiikan ensimmäisen peruskurssin suorittamisesta kirjatentillä. Näin onnistuin varmistamaan itselleni mahdollisuuden opiskella tänä lukuvuotena vaikka 100op ilman yhdelläkään luennolla istumista. Tuo kurssi on pakko suorittaa ennen oikeastaan minkään muun aloittamista ja yleensä se pitää suorittaa luennoilla istumalla. Aivan merkityksetön asia ihmiskunnalle, mutta valtava edistysaskel tälle siiselille!

Suunnitelmissa on siis pikkuhiljaa käydä syksyn aikana kurssin materiaaleja läpi ja varata aika sähköiseen tenttiin kun on olo, että jotain on opittukin. Eikä ole väliä vaikka se tapahtuisi ensi vuoden puolella. Harjoittelun jälkeen ei tarvitse TAMKin puolella enää hirveästi hikoilla niin ainakin teoriassa olisi mahdollista suorittaa vielä lisää kursseja politiikan tutkimuksessa ennen syksyä 2015.


Tästä kaikesta voi varmaankin päätellä, että tuleva syksy sekä kevät ovat aika opiskelupainotteista aikaa. Valitettavasti ainakin seuraavat 5 kuukautta on matkustaminen mahdotonta ellei joulun pitkien pyhien aikaan pääse karkaamaan jonnekin hetkeksi. Tosin silloin vastaan tulee myös rahallinen puoli, sillä myös rahavirrat ovat syväjäässä tammikuun loppuun saakka. 

Onneksi aina voi haaveilla. Vielä on vaikka millä mitalla kirjoitettavaa vanhoista reissuista ja kenties matkakuumeen noustessa pikkuhiljaa myös tämä kirjoittaminen alkaa polttelemaan sormien alla. Ja onhan sitä jo eksytty katselemaan halpoja lentoja heti huhtikuun alkuun...