lauantai 20. joulukuuta 2014

Joululoman pakkailut


Ja niin se hetki koitti, nimittäin lähtö palmujen alle häämöttää aivan nurkan takana. Kerrankin omista tavoista poiketen sain pakattua hyvissä ajoin. Muutaman rätin valitsemiseen meni tosin pari tuntia, sillä kävin jokaisen vaatteen läpi ja mukaan lähti vain toistensa kanssa sopivat rievut. Kaksi viikkoa pärjää helposti neljällä alaosalla sekä seitsemällä topilla ja tän päiväsen syynäyksen jälkeen on loman aikana kiellettyä sanoa missään kohtaa "mulla ei oo mitään päälle pantavaa".


Otan mukaan vain käsimatkatavarat. Näin peräti säästän muutaman kympin Thaimaan sisäisissä lennoissa ja mikä tärkeintä, ei tarvitse raahata ympäriinsä painavaa laukkua. Tämä tietenkin karsii nesteiden määriä, mutta saan silti otettua tärkeimmät mukaan eli hammastahnan, hyttysmyrkyn, suihkugeelin, shampoon ja meikkivoiteen. Turha sinne on mitään meikkiarsenaalia raahata kun naama valuu kuitenkin kainaloihin heti kun astuu koneesta pihalle. Kosteusvoiteen ja aurinkorasvan hankin sitten paikan päältä ja röyhkeästi tungen lentojen ajaksi toisten ruumalaukkuihin. That's what friends are for...


Tällä kertaa reissuun lähtee mukaan myös uusi kamerani Nikon Coolpix S32, joka on iskunkestävä sekä vedenkestävä 10 metriin saakka. Kamera toimii aika pitkälle periaatteella monkey see, monkey do eli valikko ja napit on hyvin, hyvin yksinkertaiset. En oo kerennyt vielä kuin muutamia testiotoksia ottamaan joten mielenkiinnolla odotan kuinka kameran kanssa käy. Tässä on jo pari vuotta menty pelkän iLuurin voimalla ja se on melkeimpä kasvanut käteen kiinni, niin jännittää kuinka kauan kestää, että saa uudella laitteella otettua onnistuneita otoksia...


Ja edellisessä kirjoituksessa jo mainostettu matkustussetti on myös tällä reissulla mukana! Suuri tuubihuivi toimittaa viltin virkaa ja taipuu reissun päällä sitten vaikka heimovaatteeksi. Tyhjä läpinäkyvä purkki saa vielä huomenna sisälleen korvatulpat. Kyllä näillä kelpaa sitten painaa vuorokauden ympäri kolmen eri lennon ja parin bussikyydin mukana.


Ja sinne sujahtivat kaikki tarvikkeet ja tilaa jäi vielä puolet laukusta! Kuvista poiketen mukaan lähtee tottakai muutamat hikisukat sekä kauhtuneet kalsarit. Huomenna starttaa sitten klo 12.15 operaatio Tampere-Helsinki-Moskova-Bangkok-Phuket ja perillä pitäisi olla maanantaina klo 16.25 paikallista aikaa. Odotan jo innolla peräpukamien määrää...

Läppäri jää tällä kertaa kotiin joten kirjoituksia ei välttämättä tule yhtäkään pääkallopaikalta. Kuvia voi kuitenkin seurailla Instagrammin puolella, josta meikäpalleron löytää nimimerkillä @prettyprettyugly. Joten ei muuta kuin hyvät joulut ja uudet vuodet teille kaikille!


1 kommentti:

  1. Mahtavaa reissua! Ja hyvät joulut sinne lämpöön :)

    VastaaPoista

Nyt sitä kommenttia!