sunnuntai 6. joulukuuta 2015

UUSI-SEELANTI KUTSUU



Tasan viikon päästä jalkapohjani tallaavat Uuden-Seelannin maita ja mantuja. Lähtö reissuun tapahtuu jo viiden päivän päästä sillä matka on pitkä ja tuskainen, juuri sopiva siis halpojen lentojen etsijälle. Lähden Tomorrowland-matkakumppanini kera maailman toiselle puolen ensi perjantaina ja välilasku numero kakkonen vietetään ihanassa Hong Kongissa. Tämä kirjoitus on ollut mulla melkein puoli vuotta luonnoksissa odottelemassa ja se alkoi alunperin näin:

Kun kesällä sain kuulla ettei työsopimustani pystytä jatkamaan taloudellisen tilanteen vuoksi, mulla oli kaksi vaihtoehtoa. Joko kyrpiintyisin kuoliaaksi tätä epäreilua elämän käännettä tai sitten kääntäisin sen voitokseni. Ja helpoin keino päästä osaksi juovuttavaa mahdollisuuksien merta (sen LSD-tripin lisäksi) oli kärppänä ostaa lennot jonnekin mahdollisimman kauas. Ja tietenkin vain yhteen suuntaan. Sillä you never know. Ja näin, muutamassa minuutissa läppänä alkanut ideointi muuttui todeksi ja olin lähdössä Uuteen-Seelantiin jouluksi.

Tässä on koko syksy palloiteltu sen asian kanssa, että mitä mä oikeastaan lähden tekemään sitten joulukuusta eteenpäin. Vaihtoehtojahan on ollut monia. Mietin jo vakavissani ottavani working holiday-visan Australiaan, mutta niin hämmentävältä kuin se varmasti monien mielestä kuulostaakin, halusin jäädä Suomeen ja Tampereelle.



Lopulta tuli ostettua nuo paluulennot takaisin ihanaan Suomeen ja matkan pituudeksi valikoitui himppa alle kuukausi. Paluumatka on vieläkin kivisempi ja tuskaisempi kuin meno, mutta kun halvalla sai... Paluu tapahtuu 7.1. 2016 Melbournen kautta Shanghaihin missä mulla on neljän-viiden tunnin vaihto ennen rullaamista rakkaan Aeroflotin kyytiin. Siitä matka jatkuu jo tutulla kaavalla Moskova-Helsinki. Kiitos järkyttävien aikaerojen matkustaminen tapahtuu aikatyhjiössä ja olen kotona jo puoliltapäivin 8.1 (jos olen nyt osannut katsoa kaikki oikein).




Tämän syksyn aikana ei ole paljoa kerennyt reissua miettiä tai suunnitella. Oikeastaan vasta pari päivää sitten tunsin ensimmäistä kertaa sitten loppukesän aitoa innostusta matkaa kohtaan. Siinä ehkä vähän viitteitä siitä, millaisilla fiiliksillä tää syksy on menty. Jossain kohtaa pelkäsin jo, että koko reissu pitää perua sillä koin olevani henkisesti jo niin lopussa, etten uskonut voivani mennä millekään kuukauden aktiivimatkalle. Kokopäivätyö + pahoinvointi työpaikan ilmapiiristä + opinnäytetyön kirjoittaminen 3 kuukaudessa + parin muun kurssin suorittaminen = totaaliuupumus josta saikkuakin vietettiin. Never again. (nii varmaan)

Törmäsin syksyn aikana onneksi Kiwi Experienceen ja muutamia kommentteja luettuani päätin nopeasti hypätä firman kyytiin ja vapauttaa itseni reissun suunnittelusta täysin. Mulla on hyvä fiilis tästä ja uskon, että ratkaisu oli oikea ja oikeastaan ootan jo uteliaana, että millaiseen seikkailuun sitä pääseekään. Valitsin omaksi reitikseni RANGIn joka kattaa aika hyvin molemmat saaret sekä pohjoisen pikkusaaria. Luvassa siis reppureissaajien seuramatka bussikyydillä ja paljon erilaisia aktiviteetteja!



Ensi viikolla on tarkoitus vielä pusertaa viimeiset käytännön jutut kasaan sekä TAMKissa että UTAssa (ja voin sanoa, TAMK on taas kyllä koetellut hermoja huolella), päivitellä CV:tä ja hakemuspohjaani, siivota kotona kunnolla sekä PAKATA. Pakkausvinkkejä otetaan vastaan! Haaveilin syksyn ajan vain käsimatkatavaroilla matkustamisesta, mutta eihän se nyt onnistu kun pitää varautua neljään vuodenaikaan. Rinkalla mennään siis!


Nyt voi oikeasti sanoa, että reissu tulee tarpeeseen.
Ootan jo mielenkiinnolla millaisia kotipsykologin monologeja tulee väännettyä kun pääsee ottaan vähän hajurakoa nykyiseen tilanteeseen.


lauantai 10. lokakuuta 2015

VODKAA JA HAPANKAALIA


Elämäni suola ja matkailuni kiintotähti: ruoka ja syöminen. Pietarissakaan ei tarvinnut nälkää nähdä vaikka emme älyttömiä summia ruokaan laittaneetkaan. Aamupala hoitui hotellin puolesta, illalliseksi haimme lähimmästä supermarketista mutusteltavaa ja lounas/aikainen illallinen syötiin sitten aina eteen sattuneessa ravintolassa.


Mondon matkaoppaasta bongattu Idiootti oli meidän ensimmäinen ruokailupaikka Pietarissa. Se tuli sopivasti vastaan kun käppäilimme Moika-joen vartta pitkin takaisin hotellille päin. Dostojevskin romaanin mukaan nimetty idyllinen ravintola antiikkihuonekaluineen tarjoilee venäläistä "kasvisruokaa", kuten pelmenejä, sieniä ja perunaa, borsh-keittoa ja täytettyjä lättyjä. Ruoka oli ihan älyttömän hyvää ja saatiin kunnon turistina pienet viinapaukut ruuan kyytipojiksi. Päivällä ei ravintolassa ollut paljoakaan porukkaa, mutta oli helppo kuvitella kuinka paikka kuhisee iltaisin kun paikalliset elämäntapataiteilijat valloittavat sohvanurkat itselleen.




Gosti eli suomeksi vieraat tuli yllättäen vastaan kun poukkoiltiin Pietarin pääkadun lähistöllä. Paikan ylisöötti mummonmökki-sisustus veti sisäänsä ja ruokalistaa katsellessa alkoi kuola valumaan, tarjolla oli perusvenäläisiä ruoka-annoksia sekä italialaista pasta/lasagne-osaston tuotoksia. Vegeruoat oli merkattu erikseen ja niitä oli muutama vaihtoehto. Myös jälkkärilista vaikutti vähän liiankin herkulliselta ja omasta kaavasta poiketen otettiin pääruoka + jälkkäri eikä alku- + pääruokakomboa.



Omalle lautaselle valikoitui pitkällisen tuskailun jälkeen (oli liikaa hyvältä kuulostavia vaihtoehtoja) perinteinen venäläinen stroganoff, oltiinhan me nyt Pietarissa! Kaveri taasen vähät välitti "syödään paikallisia ruokia"-konseptista ja tilasi täytepastaa punajuuri- ja jokumuuherkullinenvihreätahnalla. Annos näytti hassulta, mutta voin kertoa, se oli taivaallista! Täytteenä oli lohta ja sieluni itki annoskateudesta vaikka oli oma stroganoffikin todella hyvää. Pohdiskelin jopa tosissani jaksaisinko syödä toisen annoksen vielä tilaamalla saman täytepastan itselleni, mutta maha oli jo niin täynnä ettei vaan voinut. Lohdutukseksi kuitenkin tuli otettua jälkkäri, sitruunaleivos marengilla ja kaverille valikoitui taasen porkkanakakku. Kaikki oli hyvää.




SUPERMARKET

Samalla kadulla, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä hotellilta, sijaitsi mukavan kokoinen supermarketti jonne teimme iltaisin reissun iltapalatarvikkeiden hakuun. Samalla oli hauskaa tutkailla venäläistä elintarvikevalikoimaa, ruokakauppojen vakoilu kun on yksi lempparipuuhista ulkomailla. Paljon löytyi suomalaisia tuotteita, oli Valiota ja Fazeria. Kuivattu kala, venäläinen naposteluherkku, löytyi hyvin monessa erilaisessa paketissa, samoin pelmenejä oli yksi pakasteallas pullollaan. Meidän iltanapostelut koostuivat Fazerin leivästä, kermajuustosta, hedelmistä ja marjoista. Ja yksi kalapussi oli tietenkin otettava mukaan!



Ruokaan meillä taisi mennä noin 25 euroa päivässä. Ravintoloissa pääruoat maksoivat n. 10 euron luokkaa, alkupalat/jälkkärit 2-5 euroa. Tippiä annettiin sen 10% ja juomineen siitä muodostui karkeasti 20 euroa. Kun ei mitään shoppailtavaa ollut (paitsi ikonit haha), Pietarissa pärjäsi hyvin pienelläkin matkabudjetilla. Molemmissa ravintoloissa oli tarjolla englanninkieliset menut ja henkilökunta puhui hyvin kieltä. Itse yritin viestiä venäjäksi parhaani mukaan ja onnistuin sitten saamaan osakseni tiedustelua siitä, olenko jostakin Baltian maasta. Hyvä korostus siis omassa puheessa...

torstai 8. lokakuuta 2015

LOMAKERALLI

Kädet hikoaa.
Kynästä loppuu muste.
Rivit hyppivät silmissä.
Mikä mun nimi olikaan?


Kyseessä tietenkin virallisten lomakkeiden täyttäminen ja niiden parissa hajoilu! Mä en tiedä mikä nytkin oli, kun sitä on kuitenkin onnistuttu rääpimään kasaan tässä elämässä jo ties millaisia dokumentteja, muun muassa Trans-Siperian ja Thaimaan viisuminhakupaperit, jotka eivät ihan helpoimmasta tai selkeämmästä päästä ole. Niin sitten alkaa kynä vapiseen sormien välissä kun eteen livahtaa hakulomake naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen.

Ensin jo ajattelin, että käynkö taas jotenkin hitaalla. Mutta sitten "onnekseni" löysin netistä muitakin, jotka tuskailevat/ovat tuskailleet papereiden täytön kanssa enkä ollutkaan yksin ongelmani kanssa. Ehkä tässä on kyseessä vain sellainen paniikki, ettei haluaisi vahingossakaan kirjoittaa papereihin mitään hölmöä ja siksi niitä lomakkeen ruutuja tutkailee röntgenkatseella läpi. Puolustusvoimien sivujen pomminvarma selkeys (sitä ei ole) ei myöskään auta asiassa hirveästi.

Hakemista miettivän kannattaa aloittaa Puolustusvoimien naisten vapaaehtoisen palveluksen esittelysivuilta, josta löytyy myös erillinen PDF-esite aiheesta. Sieltä löytyy myös lista hakemukseen tarvittavista lomakkeista, joita ovat:

- Hakemus naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen
- Kyselylomake varusmiespalvelusta ja terveydentilan tutkimista varten
- Lääkärinlausunto terveydentilasta

Hyvä infopaikka sekä loistava tyhmien kysymysten esittelyalusta on Aamukampa-foorumi, jossa on ihan oma keskustelualue pyhitetty naisten vapaaehtoiselle asepalvelukselle. Sieltä esimerkiksi "Intti haaveissa, aloita tästä" -keskustelu on hyvä paikka nuuskia lisää tietoja hakuprosessista ja kuinka aiemmat innokkaat naiset ovat siitä selvinneet. Kyseisen keskustelun ensimmäisestä viestistä selviää myös hyvin naisille suodut kiintiöpaikat eri joukko-osastoissa.

Ja sitten itse asiaan eli täyttämiseen!

Helpoin ja selkein oli Lääkärinlausunto, sen kun teki lääkäri itse ja paperiin piti kyetä vain oma nimmari väkertämään lopuksi. Tästä oli hyvä aloittaa, mukava alkulämppä heh.

Seuraavaksi otin hampaisiini kyselylomakkeen terveydentilan tutkimista varten. Alussa kaikki ok, kouluun tuli Treen Yliopisto ja töihin nuo omat kaksi nykyistä työpaikkaa vaikka toisesta loppuukin soppari nyt marraskuussa. Nykyinen ammatti oli myös kohta jossa päässä pyöri oma koulutus vs. työ mitä tällä hetkellä teen. Laitoin siihen visualisti/varastotyöntekijä eli nykyisten työsopimusten tehtävänimikkeet.

Ja sitten tulee Urheilumuoto ja ei ole varmaan toista ihmistä tällä maapallolla joka jäisi pohtimaan yhtä syvällisesti kuntourheilija-käsitettä. Tämän kohdan jälkeen meinaan tulee Harrastukset ja siinä pieni ihminen taas itki tuskaansa kun arvoin, että meneekö omat vaatimattomat liikuntaharrastukset vain harrastuksiin vai kuntourheilija-sarakkeen ruksaamisen kautta Urheilumuotoon? Tällaisia mä mietin oikeesti, feel free to laugh. Lopulta päädyin kämppikseni avustuksella lataamaan juoksemisen ja thai-nyrkkeilyn (joka on tällä hetkellä hävettävällä tauolla itse asiassa) kuntourheiluun ja muihin harrastuksiin kirjoitin reteesti, että kirjoittaminen, matkailu ja lukeminen.

Tulevaa palvelusta koskevat toivomukset oli kohta, johon jäin junnaamaan pariksi viikoksi, sillä eihän siihen mitä tahansa voinut lääppiä ennen tarkkaa salapoliisintyötä omista realistisista vaihtehdoista. Laajan tutkimustyön päätteeksi oli tiedossa, että Pirkanmaalta hakevien naisten kiintiöpaikkoja löytyy Porista (Säkylä ja Niinisalo), Parolasta sekä Dragsvikista (ruotsinkielisten joukko-osasto) ja jokaisen alokasinfot sun muut mahdolliset tiedot tuli luettua läpi kuin piru raamattua. Lopulta sain laitettua top 3-toiveet paperiin ja palveluksen aloittamisajankohdaksi kirjoitin II/16 tai I/17.

Se on selvää, että nämä toiveet ovat todellakin vain sitä, toiveita, mutta itse koen tällaisena pilkunnusaaja-perfektionistina, että on parempi olla kartalla asioiden suhteen jo mahdollisimman ajoissa ja jatkaa johdonmukaisella linjalla valintatilaisuuteen saakka sekä edes vähän yrittää näyttää siltä, että tietää mistä puhutaan. Valintatilaisuudessa voi vielä vaihtaa toivepaikkojaan ja onhan tässä hyvät 6 kk aikaa pallotella ideoita päässään ja varautua tietenkin myös siihen, että jos II/16 erään pääsee, saattaapi joutua paikan suhteen joustamaan. Eli avoimin mielin, mutta tiedot hanskassa liikkeelle niin ei tule suru puseroon niin helposti.

Myös perustelut, joiden vuoksi toivoo kyseisiin paikkoihin ja aikaan aiheutti mietintää sen suhteen, että kuinka laajoja nyyhkytarinoita noihin vaaditaan. Lopulta päädyin siihen, että lyhyt ja ytimekäs vastaus on paras ja kirjoitin omasta iästäni (toive II/16 erään) sekä suuresta mielenkiinnosta (joukko-osasto/aselaji).

Terveyttä ja elämäntapoja koskevat tiedot tuli ruksattua nopeasti, sillä tottakai koen olevani elämäni kunnossa, selviytyväni loistavasti asepalveluksestani ja viettäväni nuhteetonta elämää. Oli jotenkin hölmöä, ettei alkoholin kulutuksessa ollut kohtaa pari kertaa vuodessa, teinpä siis kyseiseen sarakkeeseen ihan uuden ruudun moiselle vaihtoehdolle. On meinaan omasta mielestäni aika iso kuilu vaihtoehtojen "en" ja "pari kertaa/kk" välillä.

Sairaudet ja oireet oli muuten läpihuutojuttu, mutta jäin pohtiin sitä, että haluaako PV tietää jos itsellä on satunnaista päänsärkyä niskajumeista johtuen jos a) ne menevät ohi normikipulääkkeellä jota on itsellä aina mukana ja b) käyn vakituisesti hieronnassa aukomassa jumeja ja se on vähentänyt päänsärkyjen määrää huomattavasti? Ja mitä meinataan hermostuneisuudella? Näissä käytin hyväkseni lääkärinlausunnon tehneen lääkärin toteamusta "jos täytyy miettiä sitä, että vaikuttaa se asiaan, niin se ei vaikuta asiaan". Eli ei ei ei jokaiseen kohtaan ja that's it.


Viimeisenä muttei vähäisimpänä odotti vuoroaan itse hakemus naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Siinä pääsi pieni paniikkinaurahdus jo kohdassa syntymäpaikka, sillä eipä siihen kirjoitettu sen enempää tai vähempää kuin Leningrad. Oh, the glory! Mutta onhan tuolla pyörinyt monia muitakin russki armeijassa, joten nou hätä.

Seuraava päänkiristys olikin jo heti Koulutuksen kohdalla, jäin arpomaan, että laitanko siihen liiketalouden koulutusohjelman josta kuitenkin valmistun joulukuussa (PAKKO!) vai politiikan opinnot josta valmistun mukamas vuonna 2019 (eli en koskaan). Vai pitäisikö siihen laittaa koulu, joka on tällä hetkellä suoritettuna oikeasti loppuun ja mistä sanansa mukaisesti on koulutus käyty, eli omalla kohdallani Vaatetusalan artesaanin tutkinto vuodelta käpy ja lehmä eli 2006? Tein sitten sellaisen ratkaisun, että iskin siihen kaikki kolme suoritusvuosineen sekä oppilaitokset, eipä siitä haittaakaan voi olla. Eipä sillä että mistään omasta tutkinnosta olisi mitään suoraa hyötyä armeijassa, ellei ne sitten laita mua vaatevarastoa valvomaan (ja siinähän pelottavasti yhdistyisi sekä artesaanin tutkinto että tradenomin kirjanpitotaidot, kääk...)

Toiveisiin laitoin samat joukko-osastot ja aloittamiserät kuin toiseenkin lomakkeeseen ja kirjoitin näihin myös lyhyet perustelut toiveiden osalta. Lopuksi sitten vaan ruksit liitteiden kohdalle ja avot!


Sitten vaan lomakkeet kirjekuoreen ja oman aluetoimiston osoite päälle. Sinne läks maanantaina paperit. Ja tajusin vasta kotona, etten ollut ottanut lääkärintodistuksesta yhtäkään kopiota, joten paree Postin tehdä tehtävänsä ja toimittaa kirje ehjänä perille... Är!


Ja tähän loppui kuiva selitykseni siitä kuinka valtion byrokratian kanssa tehdään maittavaa yhteistyötä lomakkeiden muodossa. Jos jollekin oli tästä iloa, kertokaa ihmeessä! Ne, jotka meinasivat nukahtaa kymmenen kertaa näiden horinoiden äärellä, pahoittelen, ettette tajunneet lopettaa ajoissa lukemista.




keskiviikko 30. syyskuuta 2015

KULTAA JA BLING BLINGIÄ


Kyseessä tottakai Pietarin Talvipalatsi! Vielä sataman alueella hellinyt kevätaurinko katosi teille tietymättömille ja taivaallisen tilan valtasivat maailmanloppua enteilevät tummat pilvet. Päätettiin siis kaverin kanssa hyödyntää mahdollinen sadepäivä parhain päin ja suunnattiin heti Talvipalatsia kohti. Meidän hotellilta oli matkaa kenties 3 km joka meni mukavasti Neva-joen rantaa pitkin. Oltiin lippuluukuilla siinä klo 11 aikoihin ja silloin ei väkeä ollut vielä hirveästi, jonotettiin ehkä minuutti.


Kaikille köyhille opiskelijoille kova vinkki: vilauttamalla omaa opiskelijakorttia, saa lipun talvipalatsiin ilmaiseksi. Säästöä runsaat 12 euroa! Talvipalatsissa oli yllättävän tiukat turvatoimet; laukut läpivalaistiin eikä museoalueelle saanut ottaa juomapulloja mukaan. Vedettömyyden toisaalta ymmärtää, mutta oli kyllä mälsää kulkea monta tuntia kuivin suin pieni migreeninpoikanen ohimoilla jyskyttäen. Onneksi vedet ja takit sai jättää narikkaan ilmaiseksi.


Meillä ei mitään tarkkaa suunnitelmaa palatsin läpikäymiselle ollut ja koitettiin kartan kanssa vain suunnistaa luontevasti kerros kerrokselta myötäpäivään. Ihmisiä ei ollut paljoa liikkeellä joten eteenpäin pääsi aika vauhdikkaastikin. Yksi huone jonka odotin näkeväni on allaolevassa kuvassa oleva muotokuva"halli", jonka muistan etäisesti kun viimeksi vierailin Talvipalatsissa 15 vuotta aiemmin. Silloin se vaikutti tosin paljon kolossaallisemmalta ja seinän väri oli muistaakseni tumman vihreä. Aika kultaa muistot ja seinän värikin vaihtuu mukana!


Sellainen "hauska" yksityiskohta teille lukijoille: isoisäni työskenteli Talvipalatsissa vartijan hommissa Neuvostoliiton aikana. Muistan pienenä kun mummolla ja papalla oli lukuisia taidekirjoja, korttisettejä ja muuta pientä tavaraa, joka oli mitä luultavammin Talvipalatsin museokaupasta lähtöisin. Täytyy kyllä todeta, etteivät mitkään pöllöimmät puitteet työpaikalle.


Ystävääni kiinnosti enemmän uudempi taide, jonka perään kyselin yhdeltä museomummolta (joka huoneessa oli oma "valvoja"). Impressionismin jalanjäljillä meidät ohjattiin Talvipalatsia vastapäätä olevaan keltaiseen taloon jonne ystäväni pääsi samalla lipulla ja meikäläinen kävi vilauttamassa opiskelijakorttiaan ennen uuden ilmaisen lipun saamista. Lopulta aikamme hortoiltuamme saatiin kuulla, että suuntauksen tilat on remontissa ja ne avataan vasta seuraavassa kuussa. Jahas. Löydettiin kuitenkin yksi suuri alue jossa oli 1860-luvun taidetta ja se oli taas mun mieleen, kun pääsi kuolailemaan pukuhistorian antia niin maalauksin kuin aidoin vaattein. 

Museoitiin yhteensä ehkä kolmisen tuntia mikä oli meille sopiva aika siihen, etteivät aivot vielä täysin puuroutuneet ja mielenkiintoa riitti huoneissa kävelyyn. Joskus sitten kun on aikaa (eli eläkkeellä ehkä) olisi hienoa opiskella jotakin taidehistoriasta ja näin saada vähän enemmän irti myös tällaisista museokierroksista.  Talvipalatsiin voisin kuitenkin mielelläni tulla uudestaan sillä sen valtavuuden vuoksi näkemistä riittää monellekin kerralle.

Myös Veera kirjoitti osuvasti omasta päivästään Pietarissa, joten sieltä löytyy pari hyvää vinkkiä mitä muuta kaupungissa voi nopealla aikataululla tehdä!

Kuva turisteista ottamassa kuvaa Da Vincin Madonnasta ja Jeesus-kikerosta.

Myös Palatsiaukio on hieno nähtävyys itsessään.

lauantai 26. syyskuuta 2015

A:N PAPERIT, TOTTAKAI!

Kun sitä nohevana tulevana sotalordina lähtee tulostelemaan Puolustusvoimien hakemuslomakkeita vapaaehtoista asepalvelusta varten, törmää väistämättä Lääkärinlausunto terveydentilasta - paperiin joka pitää olla lääkärin täyttämä ja allekirjoittama ja muistaakseni maksimissaan 3 kk vanha.

Kun omaan pieneen kuuppaan ei enää mahtunut ajatusta, että elämä jatkuisi hakematta, päätin  laittaa samantein hihat heilumaan ja eikun lääkärinaikaa varailemaan. Kuitenkin tiedossa oli jo, että Uudessa-Seelannissa tulee vietettyä aika X joulu/tammikuussa niin ei viitsi näitä hakuhommia jättää viime tippaan eli helmikuulle, koska silloinhan tunnetusti alkaa hommat kusemaan jos kiirettä pukkaa.

Vaihtoehtoina lääkärille olivat koulun kautta (AMK tai tietty yliopisto), työterveyden kautta tai suoraan yksityiselle. Jotenkin se koulun työterveys tipahti pois kun en siellä ole kuin jossain alkutarkastuksessa käynyt. Työpaikan työterveyteen soittelin ja kyselin hintaa tälle todistukselle sillä työpaikkahan ei sitä maksaisi never ever (ainakaan tuo oma, haha), mutta kukaan ei oikein osannut sanoa mistään mitään (Mehiläinen sucks for life) ja kun vielä olisi pitänyt mennä käymään siellä meidän virallisella työterveyslääkärillä niin totesin vaan, että parempi mennä suoraan yksityiselle. Mulla oli jo pieni trauma tuosta työlekurista, sillä en tullut sen kanssa yhtään toimeen ja nainen olisi varmasti laittanut papereihin jotain sen suuntaista kuin "epävakaa psykoottinen nainen, ei kelpaa palvelukseen", sen verran olin hajoillut sille töihintulotarkastuksessa.

Mun edellisen työpaikan työterveyden hoiti Terveystalo ja siitä puljusta ei kyllä ole mitään huonoa sanottavaa (tai sitten meidän työpaikalla vaan oli maailman kattavin sopimus heidän kanssaan). Niiden nettisivuilta onnistuin suoraan etsimään kohdan, missä varattiin aika vapaaehtoisen asepalveluksen lääkärinkäyntiä ja -todistusta varten. Tampereen keskustan toimipisteessä vain yksi lääkäri teki näitä ja ajat olivat taasen niinkin ihania kuin klo 9-13.30 välillä, joten otin tuon myöhäsimmän ajan kera muutaman miinustunnin töistä.

Lääkärissä olin noin puoli tuntia. Aika haipakkaa vauhtia paperia täytettiin ja suurin osa tiedoista meni sen mukaan mitä itse sanoin. Audiometritutkimusta ei tehty vaan lääkäri luotti siihen, että kuulo oli normaali vuonna 2011 tehdyn koulutarkastuksen mukaan (se olisi muuten maksanut mansikoita). Näkö katottiin ja eka olin varma et nyt kustaan homma koska jotenkin oon aina kokenut, että näkö ei oo parhain, mutta paskan marjat, ne pienimmätkin E:n käppyrät löysi oikean suuntansa vaikka silmiä peittäessä piti hetken aikaa siristellä että näki yhtään mitään.  Lisäksi mitattiin verenpaine, joka oli hyvä ja nakuiltiin sen verran, että selkärangan vääntymisiä joka suuntaan katsottiin ja mentiin kyykkyyn sekä kuroteltiin varpaisiin. Värinäkö testattiin eikä siinäkään ilmennyt ongelmia. Kaikki siis bueno.

Samalla lääkäri vähän kyseli, että mitä harrastuksia itsellä on, milloin haluaisi aloittaa ja oliko jo jotain toiveita palveluspaikan suhteen. Totesi vain, että kaikki on loppujen lopuksi omasta päästä kiinni, sillä suurin osa keskeyttää nimenomaan henkisistä syistä johtuen (tämä tosin pätee kenties enemmän miehiin kuin naisiin) ja että kestävyyttä vaan harjoittelemaan niin paljon kuin voi. Kuulosti tyytyväiseltä kun kerroin mitä meinasin talvella reenailla. Sanoi lopuksi, että hyvässä lihassahan mä olen ja kun kestävyyttä reenaan niin ei pitäisi olla mitään ongelmia. Ja A:n sieltä papereista ruksasi, jihuu!

Tämä herkku tuli kustantamaan 75  euroa, mutta rahaahan on niin per... Aika pieni tippa meressä kun miettii mitä kaikkea muuta pitää vielä maksaa, että palveluksen edes aloittaa (varusteluhoro tässä moi) saatika sen aikana (oi, asuntolaina!).

Ehkä oli vähän tyhmää sressata sitä, että saako sieltä terveen papereita pihalle kun ei oikeasti ole mitään vikaa, mutta hei, pitäähän se verenpaine jollain tyylillä saada nousemaan ja stressitaso pidettyä korkealla...


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

PIRUNLINNA



Vielä kun kesää oli jäljellä kunnostauduttiin työkaverin kanssa ja huristeltiin tässä Tampereen lähistöllä sijaitsevaa Pirunlinnaa katsomaan. Paikka sijaitsee n. 15 km päässä Tampereen keskustasta Kuljun Kartanon, paikallisen kyläkaupan, lähellä. Kylttejä seuraamalla pääsee hyvin perille ja ne ovat kyllä tarpeen sillä loppupäässä tuntui, että oltiin jo yksityisillä mailla kun piti talsia heppatilan läpi ihan muinaismiehinä. Viimeisimmän aitauksen kulmasta lähti polku pöpelikköön ja "rankka" n. 1,5 km vaellus saattoi alkaa.



Suurta sielun tuskaa tuotti Pirunlinnan alapuolella levittäytyvä puolukkasato. Maa oli punaisenaan marjoja ja niitä pystyi noukkimaan yhdellä nipsaisulla kourallisen. Meillähän ei mitään kippoja ollut mukana sillä ei tullut pieneen päähänkään, että samalla voisi marjastaa. Hotkittiin suuhumme edetessämme niin monta marjaa kun pystyttiin ja samalla jouduttiin hirvikärpästen hyökkäyksen alle. Ehkä omista heikoista eräjormakokemuksista kertoo se, että tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni kun kohtasin hirvikärpäsiä. Oon aina miettinyt, miksi ihmiset kammoaa niitä niin paljon, mutta nyt kun sai itse taistella niiden pienten perkeleitten kanssa, liityn kyllä hirvikärpäsvihaajien sakeaan joukkoon. Pahinta oli ehkä se vainoharhaisuus joka kalvoi hyökkäyksen jälkeen, meinaan aika pitkään mikä tahansa sipaisu tai kutina iholla aiheutti järkyttävän epileptisen raajojen vispaamisen kun pään sisällä ääni kiljui "hirvikärpäsiä, hirvikärpäsiä!!!"


Wikipedia osaa kertoa, että Pirunlinna on luultavasti merovingiajalta, eli n. 800 jaa., peräisin oleva muinaislinna. Paikalla on nähtävillä noin 100 metrin mittainen kivivalli (yläpuoleinen kuva), joka vielä aikoinaan oli miehen korkuinen. Paikalla on myös kaksi luolaa. Toinen, tunnetumpi on Pirunkirkoksi ristitty luola josta on löydetty kivikaudelta peräisin olevia piikivisiä nuolenkärkiä. Nyt sinne oli kyhätty eräällä tapaa hyvin häiritsevä Anime-aiheinen alttari (wtf?).

 

Toisesta luolasta me kuultiin paikalla olleelta mieheltä, joka oli lukenut siitä netissä ja yritti kovasti paikallistaa luolan suuta. Me näppärinä muijina Googletettiin myös kyseisen luolan infot ja lähdettiin sitä etsimään blogissa olleen kuvan perusteella. Tämä luola oli oikeasti jo aika hardcore, luolan suuaukko oli todella pieni ja suoraan kallion päällä. Siitä piti laskeutua eräänlaiseen eteiskäytävään josta lähti toisesta sivusta aukko vielä syvemmällä sijaitsevaan onkaloon. Piti käyttää aikamoisia kissanainen-liikkeitä, että sai velmuiltua itsensä täysin säkkipimeään tyhjyyteen, mutta perillä olikin aika tilava noin 2 metriä korkea tila. Tästä tilasta lähti vielä tunneli jonka päätä emme kännykän taskulampusta huolimatta nähneet ja jossain lukikin, että tästä olisi mahdollista päästä vielä kallion läpi ulos. 

Olin kyllä aika ylpeä ittestäni, että uskalsin luolassa käydä sillä pelkkä ajatus kallion sisään jumiin jäämisestä saa niskavillat nousemaan pystyyn. Asiaa ei auttanut myöskään se, että luolaan oli pakko mennä peruuttamalla ja vain jaloilla tunnustella mihin voisi painonsa laittaa kuvitellen mielessä ne kaikki ötökät, hämähäkit, epämuodostuneet ihmiset ja muut epämääräiset asiat jotka siellä odotteli viatonta tutkimusmatkailijaa. HYI!





PS. Blogitauko edelleen pitää, mutta näköjään sitä on hyvä välillä jotain muutakin kirjoitella kuin sisäisen viestinnän teoriaa, niin ei aivot sula pois. Aikataulu on tiukka (mitäs laiskottelin koko kevään) ja tuloksia pitää tulla tasaisesti muuten itkettää vuoden lopussa.