torstai 14. huhtikuuta 2016

ERÄÄN TRADENOMIN NOUSU, UHO JA TUHO


Maaliskuun alussa sain vihdoinkin aikaiseksi tehdä elämäni toivottavasti viimeisen (Phtyi!) retken TAMKiin. Tutkintotodistus oli odottellut noutajaansa jo 15.1. lähtien, mutta kun ei ole jaksanut. Virallinen valmistumispäivä oli siis jo 31.12.2015 jolloin olin itse viettämässä mukavaa, joskin väsynyttä vuoden vaihtumista Christchurchissa Uudessa-Seelannissa, suoden koululle sen ansaitseman huomion  - eli en ajatustakaan. Mutta nyt on glitterikansiossa (tutkintotodistuksen kansiolehti oikeasti omaa glitterpinnan) vihdoinkin konkreettinen todiste 4,5 vuoden kärsimyksestä, jonka onnistuin suorittamaan 210 nopan sijaan ruhtinaallisella 221 opintopisteen määrällä. Suck that! Ehkä tässä kohtaa jonkinasteisena psykologisena puhdistautumisriittinä olisi hyvä katsastaa menneeseen ja kysyä ihan vilpittömästi, että miten meni noin niinku omasta mielestä?

Tursajaiset

Kastajaiset

Ihan alkuun tässä voisi hyödyntää parhainta viisauden lajia mitä maa päällään kantaa eli tietenkin jälkiviisautta. Kun on tehnyt matkaa pitkin kultaista memory lanea aina siihen saakka jolloin kuuli päässeensä opiskelemaan liiketaloutta, niin ei voi välttyä kysymästä että why oh, why? Ja toisaalta vastauksen tietää jo valmiiksi. Jo herran vuonna 2010 oli tullut sellainen kutina takapuoleen, että jotain pitäisi tehdä. Vakkariduuni mahdollisti mukavan elämän, mutta se oli kuitenkin vain työtä. Työtä, joka pikkuhiljaa alkoi syödä omaa sielua sillä se ei antanut mitään ravinteita henkiselle puolelle. Oltiin siis siirrytty uudelle tasolle Maslowin tarvehierarkiassa vaikka moinen käsite tulikin vasta tutuksi opintojen aikana, heh.

Tuohon aikaan itsellä ei ollut mitään hajua siitä, mitä olisi halunnut tehdä (ihan kuin nyt olisi...). Koin tuolloin olevani enemmän käytännön ihminen, olinhan valinnut ammattikoulun lukion sijaan ja itselle oli tärkeää nähdä kättensä työn jälki mikä toteutui artesaanin koulutuksessa ja oman yrityksen toiminnassa. Tästä päästiin eteenpäin ajatusketjussa, jossa liiketalous olisi se järkevin vaihtoehto: näin saisin lisää tietoa yritystoiminnasta ja jos en jaksaisi painia oman yrityksen parissa niin sitten vain menisin muualle töihin kaupan alalla. Näin sitä tuli laskettua 1+1=3 ja laitettua hakupaperit vetämään. Toisena vaihtoehtona hain yliopistoon lukemaan venäjää, jossa suunnittelin myöskin yhdistäväni oman kielitaitoni sitten kauppatieteiden opiskeluun. Omat venäjän pänttäämiset jäivät kuitenkin kesken (saamattomuus) enkä edes mennyt pääsykokeisiin. Pienenä ajatusleikkinä voitaneen aina pohdiskella, että mitä jos olisikin jo hakenut tuolloin Tampereen yliopistoon. Mmm-mm. Missäs sitä oltaisiin nyt jos ja jos ja jos?

Olin reissussa kaverin kanssa kun sain tekstarin puhelimeen, että pääsin TAMKiin sisään. En kokenut tästä oikeastaan mitään iloa ja taisinkin vain ajatella, että enpä muuta sitten Maltalle. Kavereista oli muutama käynyt Maltalla töissä ja omana b-vaihtoehtona olikin hakea sinne ja saada jonkinlainen maisemanvaihdos aikaiseksi. Taisin siis olla enemmän pettynyt etten voinutkaan nyt edes yrittää muuttaa ulkomaille kuin onnellinen siitä, että pääsin kouluun. Ihmismieli on kyllä kummallinen kapistus. Tuohon aikaan itsellä oli kuitenkin yleiselläkin tasolla suuri tarve jollekin suuremmalle muutokselle omassa elämässä ja koulun hakupapereita täytellessä pohdin laittavani Helsingin Haaga-Helian ensimmäiseksi hakutoiveeksi jolloin edes kaupungin vaihto olisi tullut ajankohtaiseksi, mutta jänistin lopulta ja laitoin sen vasta toiseksi toiveeksi.

Tästä päästäänkin nyt siihen jälkiviisauden pariin pohtimalla, että jos jo ennen opiskelujen aloittamista kaikki tuntui niin banaalilta niin eikö sen olisi pitänyt kertoa jo jotain? Mutta, eihän kaikki todellisuudessa niin latteaa ja ankeaa ollut kuin jälkeenpäin näyttää, sillä kyllä tuossakin alkoi tietenkin olla innoissaan tukevista opinnoista, uusista ihmisistä ja mahdollisuudesta päästä ulkomaille. Vaihtoon lähteminen ja harjoittelu ulkomailla olivatkin ne kantavat kiintotähdet joiden voimin tuli sinniteltyä opinnot läpi.

work hard, party hard (lol)
Kv-tuutoritoimintaa

Koulun alettua alkoikin sitten ne realiteetit iskeytyyn naamalle kylmän rätin tavoin. Kaikki se millä tutkintoa markkinointiin osoittautui vuosien saatossa vain juuri siksi mitä se oli: markkinointia. Pelkkää bullshittiä. Tutkinto oli strukturoitu niin tarkasti, että kaikenlainen "tutkinnon tekeminen oman näköiseksi" oli useiden kyynelien, hien ja veren takana. Kävi hyvin nopeasti selväksi, että opiskelijoiden oletettiin hiljaa menevän putkessa tutkinto läpi ja häipyvän mäkeen. Opiskelijoita rohkaistiin olemaan hajuttomia ja mauttomia. Jos kyseenalaisti yhtään mitään, sai aikaan paljon turhautuneita kommentteja, vastuun väistelyä, tietojen pimittämistä tai suoranaista valehtelua ja syvää hiljaisuutta omiin yhteydenottoihin. HOPS my ass.

Tamkissa oli muutama hyvä opettaja ja heidän tuntejaan ja opetuksiaan kyllä muistelee lämmöllä, mutta yleisemmin sitä kyllä joutui pohtimaan millä perusteella kurssin vetäjä oli palkattu "Suomen vetovoimaisimpaan ammattikorkeakouluun". Jos opettaja käyttää luennollaan materiaalia joka on kopsattu Wikipediasta tai toteaa "mun tavoitteena on saada teistä mahdollisimman moni reputtamaan" niin ollaan kyllä pedagogisten taitojen aallon harjalla. Lisäksi sellainen yleinen opettajien välinen koordinointi uupui kokonaan vaikka juurikin tuollaisessa pakkopulla-koulussa se olisi ollut helppoa järjestää. Välillä siis tuntui, että samoja asioita käytiin läpi uudelleen ja uudelleen ja toisaalta toisiin aihealueisiin tuntui jäävän suuria tietämättömyyden aukkoja. Raportteja tehtailtiin raporttien tekemisen ilosta ja oikea, syvällinen oppiminen oli kaukana arjesta. Kaikki oli niin pinnallista ja vain siloisella ulkokuorella tuntui olevan väliä.

Assumption Univeristy Bangkokissa
Travel with style: Assumption University

Fiksuimmat häipyivät koulusta ensimmäisen vuoden aikana ja keksivät muuta tekemistä. Me muut jatkoimme hiekkalaatikkoleikkejä. Järjen valo vilahti aina välillä omien vapaaehtoisten opintojen mukana. Ensimmäisenä kesänä otin itselleni matkailuaiheisia kursseja avoimesta yliopistosta (itsekustannetusti tietenkin) ja 2. vuotena aloitin opinnot yliopistojen Aasia-verkostossa (myöskin itse maksettu). Kaikesta turhauttuvasta ja verenpainetta nostattavasta huolimatta sitä yritti vääntää opintoja edes vähän sellaisiksi mistä näki olevan jotain hyötyä tulevaisuudessa. Aluksi ajattelin nimeomaan yhdistää matkailun liiketoimintaosaamiseen, mutta myöhemmin matkailu liukui tuohon Aasia-tietouteen kattamaan Aasiassa toimimista kokonaisvaltaisemmin. Haaveena oli päästä esimerkiksi Finprolle töihin/harjoitteluun jonnekin päin Aasiaa. (Hainkin sinne vuoden 2015 alussa CIMO:n kautta ja pääsin jatkokierrokselle Pekingin toimiston pestistä, mutta lopullinen valinta meni sivu suun.)

Uutta uskoa valmistumiseen antoi myös vihdoinkin 3. vuoden kevätlukukaudella koittanut vaihto-opiskelu Bangkokissa. Eroten vanhojen vaihtoraporttien "Bangkokissa ei tarvinnut tehdä mitään"-kertomuksista oma opintoaika vaati todella paljon paneutumista opiskeluun, laajoja ryhmätehtäviä ja jäätävää tentteihin pänttäämistä. Rottailin kuitenkin kurssini vain kahdelle päivälle, jolloin hakkasin koulujuttuja aamusta iltaan ja lopun aikaa sain matkustella pitkin Thaimaata. Tietokonepöydän ääressä tiristelystä huolimatta nautin opiskelusta, koska sen rankkuus sai myös arvostamaan kaikkea opittua ja kunnioitus yliopistoa kohtaan kasvoi. Myös omat kurssit olivat mielenkiintoisia ja erityisesti comparative management oli hyvinkin avartava kurssi niin aiheensa kuin ammattitaitoisen opettajansa puolesta. Sen aikana käsitelty nainen kansainvälisissä johtotehtävissä oli aika tajunnanräjäyttävää tekstiä jossa elämän realiteetteja hierottiin naamaan oikein kunnolla. Kyseinen aihe sai aikoinaan ajattelemaan kaksi eri asiaa:

a) olisi pitänyt mennän inttiin ja hankkia johtajakoulutus (nyt ollaan menossa, jes!)
b) oliko silloisella parisuhteella mitään tulevaisuutta (ei ollut haha)

Vaihto-opintojen materiaalia ja mukava opiskeluympäristö altaan reunalla.

Vaihdon jälkeen vuorossa odottelivat harjoittelu ja opinnäytetyö, jotka molemmat tein silloiseen työpaikkaan Tampereella. Tarkoituksena oli ollut koko ajan "laittaa ne munat yhteen koriin" ja rakentaa sitä omaa uraa kyseisen firman sisällä (ja sen kautta pyrkiä sitten ulkomaille töihin). Viime kesänä (juuri ennen opparin aloitusta) voidaan sanoa kenties kohtalon puuttuneen peliin sillä syksy olikin tasaista maahansyöksyä jonka aikana tuli selväksi, ettei paikka ollut mua varten: jos omalla henkisellä hyvinvoinnilla oli mitään virkaa tässä elämässä, oli aika häipyä ja niin kauas kuin mahdollista. Vaikka syksyn mittaan työpaikalla tuli hakuun monia muita työtehtäviä kuin mitä silloin tein, päädyin aina siihen, etten hae niistä mitään. Koko syksyn sai taistella sen tunteen kanssa, että mä oon nyt itse omalla käytöksellä pilannut mahdollisuuteni (puutuin moniin epäkohtiin ja puolustin omia ja muiden työntekijöiden oikeuksia) mutta samaan aikaan olen kyllä tiedostanut, ettei sellaisessa työpaikassa voi olla tulevaisuutta joka vaatii ihmisiä esittämään jotakin muuta kuin on ja kääntää omat erheensä työntekijöiden syyksi. Marraskuussa saatu sairasloma työuupumuksen takia sinetöi koko paketin ja marraskuun lopussa kun sopimukseni päättyi ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi.

Oppari valmiina

Samaan aikaan sain opinnot kasaan. Vaikka sitä tajusi jo hyvin varhaisessa vaiheessa, ettei tradenomin papereilla tee paljoakaan oikeassa elämässä (varsinkaan TAMKin cath-all-tradenomin papereilla, lue: ei erikoistumista) ellei sitä ole taistellut itselleen jonkinmoista työpaikkaa jo valmiiksi harjoittelun tai opparin alla (jonka olin onnistunut tekemään ja sitten menettämään), kuvittelin kuitenkin tiettyjen opiskelun aikana tehtyjen valintojen suoneen mulle suhteellisen uskottavan paperinivaskan. No, tämäkin on suhteellista. Kaikella sillä, minkä näin itselleni tärkeäksi opintojen aikana ei ole paljoakaan merkitystä jos meinaa työllistyä Tampereella. Ei tullut, eikä tule musta palkanlaskijaa, taloushallinnon assaria tai sihteeriä. Kävinkö 4,5 vuotta ammattiKORKEAkoulua vain päästäkseni keittämään kahvia 1500e kuukausipalkalla? (Ja kyllä, tämä on äärimmilleen kärjistetty esimerkki, joten vetäkää hieman diapameja ennenkuin alatte riehumaan). Missä ne asiantuntijatehtävät on? Oli aika masentavaa selata Mol.fi:n työtehtävä listaa ja mielessä vain todeta jokaisen homman kohdalla "ei, ei, ei, ei..."

Mutta tässäkin kohdassa on otettava vaan se peili omaan kätöseen ja katsottava missä se vika oikeasti on. Koska siellä peilissähän tuijottaa vastaus. Perimmäinen syy miksi kyseiset työt ei nappaa on se, ettei ne ole sopivia töitä mulle. Pelkkä ajatus jossain pankin palvelutiskillä olemisesta saa kauhun kylmän hien pintaan. Se saattaa olla jonkun ihmisen unelma-ammatti, mutta se ei ole mun unelma-ammatti. Ja nyt ollaan tämän kreikkalaisen tragedian ytimessä: opiskelin jotain mikä ei tunnu omalta ja jonka turvin näen mahdolliseksi vain itseä ahdistavat työt.

Mikä sitten olisi mun unelma-ammatti? No sen jos tietäisin niin en tässä tilanteessa varmaankaan olisi. Ehkä se vähän lohduttaa näissä omissa luuseri-fiiliksissä pyöriessä, etten kuitenkaan ole ainoa kolmekymppiä lähestyvä hämmentynyt ihmispaska jolle on vähän epäselvää, mikä on se oma juttu.


Oliko tästä kokemuksesta sitten mitään hyötyä?

Loppujen lopuksi kyllä, uskon näin ja tämä usko vahvistuu mitä enemmän saa etäisyyttä menneen ja nykyisen välille jolloin jonkinlainen objektiivinen asioiden tarkastelu alkaa olla mahdollista. Opintojen aikana tunnistin yliopisto-opiskelun enemmän omaksi jutukseni, löysin yhteiskuntatieteet ja politiikan tutkimuksen ja pääsin yliopistoon opiskelijaksi (eli eteenpäin on menty vaikkakin eri tavalla kuin ajattelin). Sain mahdollisuuden asua ulkomailla täysin vieraassa kulttuurissa ja opiskella mielenkiintoisia aineita jotka myös osaltaan sysäsi mua eteenpäin. Sain matkustella ja paljon. Pääsin unelmapaikkaan töihin ja vielä haaveilemaani positioon ja vaikkei ne elämääni autuaaksi tehneetkään niin ne on nyt kuitenkin koettu eikä myöhemmin tarvitse arvailla niiden suhteen mitä jos. Nähty, tehty, hävitty siirrytty eteenpäin.

Mä oon järkyttävä idealisti, mutta uskon vielä jossakin olevan jokin työ tai tehtävä, jonka parissa mä pääsen toteuttamaan omia taitojani täydellä sydämellä. Jokin sellainen työ, joka kuukausittaisen palkan lisäksi antaa myös henkisellä puolella paljon ja jonka parissa koen tekeväni jotakin tärkeää ja merkityksellistä. Ja vaikka mun vanhemmat ovatkin sitä mieltä, että "kaikki työ on loppujen lopuksi paskaa" millä he tarkoittavat, että arki astuu kuvioihin lopulta kaikessa mitä tekee, niin en silti näe mitään järkeä tyytyä johonkin mikä ei tunnu omalta. Välillä toivoisin olevani ihminen, jolle työ olisi vain työtä. Asia, joka mahdollistaa muun elämisen. Silloin kaikki tuntuisi niin helpolta ja selkeältä. Silloin ei tarvitsisi koko ajan miettiä, että mitä hittoa mä täällä teen. Ei tarvitsisi kyseenalaistaa, haastaa, kasvaa ja kehittyä. Voisi vaan olla. Siinä sohvan syleilyssä, katsomassa Salkkareita.

Mutta haluaisinko oikeasti olla tuo ihminen?
En. En haluaisi.

Eli etsintä jatkuu. Kenties hautaan asti.



12 kommenttia:

  1. Tosi hyvä kirjoitus! Surullista kuulla, että meno Tampereen amk:ssa on tuollainen. Jos lohduttaa, niin kyllä ihmiset on usein hätää kärsimässä Helsingin "huippuyliopiston" "huipputiedekunnassa" oikeustieteellisessäkin, jossa siis itse opiskelen.

    Jokut proffat on mielettömiä, mutta iso osa on tutkijankaappiinsa homehtuneita vanhoja ukkoja, joilla ei mitään käsitystä opettamisesta. Luennot pidetään massaluentoina, aina 200-600 henkilöä kuuntelemassa. Monilla tuntuu myös olevan se idea, että luentokuulusteluista tai tenteistä läpipääsy pitää tehdä mahdollisimman vaikeaksi.

    Mutta hyvä että asiat sulla rullailee eteen päin ja aivan varmasti ihan kaikesta kokemuksesta on hyötyä... Vielä joskus. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitoksia!

      Varmasti kaikissa paikoissa on omat miinus- ja plussapuolensa ja haasteena onkin löytää se paikka jossa itsellä plussat voittaa miinukset. Tamk se ei ollut :D

      Mutta kyllä, tästä ei ole suunta kuin ylöspäin!

      Poista
  2. waaaauuuuuu.... tää oli täysin ku ois omasta elämästä lukenut.

    Ite opiskelin Metropoliassa saman tutkinnon ja täydellisen sama fiilis. Ja voin kertoa, ettei me olla kumpikaan ainoita, ketä näin ajattelee tradenomin tutkinnosta :D

    Mutta tässä ollaan!


    -Mimi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih! Kyllä tää tuntuu olevan aika yleistä, valitettavasti.
      Ärsytti myös koulun loppukyselyssä joka piti täyttää jotta sai hakea tutkintotodistusta niin siinä kysyttiin, että onko työllistynyt. Ei mitään erittelyä, että onko oman alan töitä ja kuinka monta tuntia viikossa. Kivasta saadaan tilastot kauniiksi kun kaikki kaupan kassat merkkaa, että työtä on. Laitoin iloisena, että TYÖTÖN PERKELE!

      Poista
  3. Vahingossa eksyin blogiisi ja aivan kuin olisin lukenut itse kirjoittamaani tekstiä!! :D Jos yhtään lohduttaa (tuskin lohduttaa), niin ei ne asiat Turun amkissa ole yhtään sen paremmin... ymmärsivät sentään lopettaa restonomien linjan.

    Mutta kyllä meitä kolmeakymppiä kolkuttelevia, opintoihin pettyneitä ja omaa juttuansa etsimässä olevia löytyy muitakin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Tämä on oikeastaan ihan kamalaa! Pitäisi tehdä tutkimus kuinka tyytyväisiä tradenomit oikeasti ovat tutkintoonsa! Eikä mitään siloteltua Alumni-skeidaa!

      Ja heh, kohtalontovereita! ;)

      Poista
  4. Huh huijaa mikä postaus! Yks viime kesänä valmistunut tradenomi täällä vaan morjes.
    Oon koko opiskeluajan ollut sitä mieltä, että tradeopinnot on olleet melkeimpä lukion jatke. Sairaan helppoja kursseja ja monista heittämällä läpi. Suoritin itte kolmessa vuojessa 252op (sis vaihto-opiskelu) ja meillä kyllä sai niin oman näkösen tutkinnon kuhan teki vain. Mie en kyselly keneltäkään mitään lupia, menin vain kursseille ja tein tehtävät. Osasyy tuohon mahdollisuuteen oli kuitenki varmasti se, että meillä on suht pieni koulu, vähän opettajia ja kaikki tunsi ja tiesi kaikki. Jo opiskeluaikana kuitenkin tiesin, että haluan myöhemmin kouluttautua johonkin toiseen alaan joskus, koska tradeja ei kovin korkealle arvosteta, kun ei ne arvosta tutkintoaan itsekään :D
    Mua ei yhtään ihmetytä, että korkeakoulutetuista juuri tradenomeja on kaikista eniten nyt työttömänä. Vaikka aina sanotaan, että tradet on "moniosaajia" ja ties mitä, niin eihän se tosiaan aina paikkaansa pidä. Niin sulla kuin mulla on vaikka minkämoista työkokemusta pohjalla, mutta niinhän se on, että monet on sitten paperinpyörittelijöitä tai kaupan kassoja. Ite työskentelin hallintovastaavana ja sitten loppui hommat yt-neuvotteluissa seinään. Seurauksena viiden kuukauden työttömyys ja nyt olen varamiespalvelun kautta hyllyttämässä kaupassa. Jes. Mitään muuta hommaa ei ole ollut saatavilla koko aikana ja työkkärikin on herännyt tilanteeseen vasta nyt. Kesän korvilla olis nyt hommia vaikka millä mitalla tarjolla ja oon käyny nyt yhdeksässä työhaastiksessa kuukauden sisään. Sillä erotuksella suhun, että oon hakenu myös niitä "tylsiä taloushallinnon paikkoja" :D
    Oon kyllä tosiaan myös miettinyt, että onkohan tämä nyt se unelma-ala ja paras vaihtoehto. En osaa edelleenkään sanoa mikähän minusta tulis isona. Yks noista työpaikoista mitä olen hakenut, olis ihan unelmapaikka olla töissä, mutta se on toisella paikkakunnalla ja palkka on pieni. Vaihtoehtoja. Ensi viikolla seleviää oma tulevaisuus tämän tradenomin työelämässä!
    Tsemit sulle ja sorry tästäkin stoorista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh! Onnistuin hukkaamaan oman kommenttini omassa blogissa. Taitolaji sekin!

      Mutta kiitos pitkästä viestistä ja aina saa avautua! Arvaa oonko kuinka monta kertaa käyttänyt termiä "lukion jatkot"? :DDD
      Olen itse nykyään aika kriittinen tuon moniosaamisen kanssa, sillä sehän voi (ja varmasti suurimmaksi osaksi) tarkoittaa, ettei oikeasti osata yhtään mitään. Jos joka aiheesta on tehtynä 5-10 op niin mitä sillä on merkitystä kun sen vielä peilaa siihen millaista pelleilyä amk-kurssit vielä on. Muahhahaa! Meillä ryhmänohjaaja painotti kuinka työhakemukseen pitää korostaa metataitoja. Missä se kova osaaminen itse alasta??

      Mä opollekin laitoin viestiä ennen te-hakemusta, että mitä hittoo mä voin tutkinnollani tehdä. Ei osattu pahemmin neuvoa :D

      Se täytyy sanoa, että ihanaa, että teidän koulussa oli mahdollista opiskella kaikkea mikä kiinnostaa! Mullehan sanottiin ensin, ettei mitään ylimeneviä opintopisteitä oteta mukaan todistukseen :D (hyvä motivaation tappaja) no, siellä ne kummasti kuitenkin on, onneks!

      Ja sullekin paljon tsemppejä työhakuun! Kyllä se tulevaisuus sit jossain kohtaa paljastaa meille kaikille, että mitä tässä kannattaisi tehdä. Tähän uskon vakaasti. Loppuun saakka!

      Poista
  5. Jaksamista! Tekisi mieli onnitella rohkeudesta; pidä kiinni siitä, että olet oma itsesi. Kyllä se vielä selkenee, oma paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Näin minäkin uskon vaikka välillä sitä epäileekin, että onko tässä missään mitään järkeä :P

      Poista
  6. Täytyy myöntää, ettei tuo opetuksen taso päätä huimaa Haaga-Heliassakaan. Osa kursseista on ihan helvetin hyviä ja osa aivan luokattomia. Musta tuntuu, että tuosta opetuksesta saa paljon enemmän irti, kun opiskelee monimuotopuolella, jossa on paljon aikuisia, joilla erilaista kokemusta työelämästä. Tosin sitten, kun opiskelee näitä digi- ja somejuttuja, niin nehän on niille ihan ei-ei-ei. Mäkään en ole varma onko omilla traden papereilla varsinaisesti käyttöä, mutta koen että töihin haetaa sillä mitä osaa, enkä sillä mitkä paperit on. Ne meinaan ei varsinaisesti kerro mistään :D

    Mä uskon, että sä löydät vielä sen oman jutun. Tässä on koko elämä aikaa ja kyllähän tuohon TAMK aikaankin näytti aika mageita juttuja kuuluneen, kuten se Thaimaan vaihto :) Rohkeaa on se, että uskaltaa myöntää olleensa väärällä polulla, eikä vain hakata päätä seinään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs jos on traden paperit eikä osaa mitään? Double loose situation :D Ei vais, sitten ne skillsit käyttöön jotka oppi Amkissa eli paskanpuhumisen jalon taidon. Ei niin, että kusettaa, mutta käärii sen kakkakikkareen hienoon pakettiin ja myy sen sitten halukkaalle :P


      Joo, kyllä Tamkissa oli ne hyvätkin hetket! Ja vaikkei mistään fyysisestä suorituksesta olekaan kyse niin henkisellä puolella kyllä tuon myllyn läpikäyminen on varmasti kasvattanu ihmisenä. Jos ei muuta niin sietään vaikeuksia :P

      Poista

Nyt sitä kommenttia!