sunnuntai 15. toukokuuta 2016

MARSMARS - INTTIKUNTOON KOLMESSA KUUKAUDESSA



Kirjoitin helmikuun alussa omasta tavoitteesta seurata Puolustusvoimien MarMars- ohjelmaa oman kunnon kohottamiseen. Kolme kuukautta päättyi huhtikuun lopussa ja tuolloin tuli sopivasti tehtyä palveluksen alussa tehtävät kuntotestit sekä Cooper. Nyt olisi aika hieman analysoida tuota mennyttä reenikautta ja pohtia, jäikö siitä itselleen mitään niin sanotusti käteen -  muutakin kuin tutisevat pulkannarut siis.

Lähtötilanteesta sen verran (tarkemmin voi horinoita lukea yllä linkatusta kirjotuksesta), että tein nämä puolustusvoimien kuntotestit elokuussa 2015 kun pohdin hakeutumista palvelukseen ja halusin tietää paljonko hommaa olisi tiedossa tulevalle vuodelle. Takana oli puoli vuotta thainyrkkeilyä joka tuossa kohtaa oli jo jäänyt alkavan opinnäytetyöpsykoosin vuoksi pois ja epämääräinen määrä säälittäviä juoksuyrityksiä, eli ihan nollasta ei lähdetty liikkeelle, mutta ei kovin korkealtakaan. Noista tuloksista kunto kylläkin vielä laski vuoden loppuun mennessä kun ainoa liikuntamuoto oli perslihasjumppa koneen äärellä.

KUNTOTESTI ELOKUU 2015

1. Vauhditon pituushyppy 133 cm
2. Etunoja punnerrus 20 kpl
3. Istumaannousut 36 kpl
4. Cooper 2250 m

Ja näistä saadut pisteet ja niiden keskiarvo (parhaana arvosanana 5) olisi siis tämän näköinen:

1. 1,2
2. 2
3. 4
4. 1,5

KA = 2,18

Eli mieltä kohottavaa luettavaa kertakaikkiaan (lue: ranteet auki)!
Jos joku lähtee tutkimaan merkattuja liikuntasuorituksia niin huomaa aika nopeasti, että niissä on menty aika sellasella fiilispohjalla eikä sieltä kamalasti muuta säännöllisyyttä ole nähtävissä kuin tietty se, että liikuttu kyllä on. Muokkasin marsmars-ohjelman antamia liikuntasuorituksia sen mukaan mitä oikeasti tein, joten siitä tuo lopussa ansaittu peräti 25% onnistuminen ohjelman suorituksessa, vautsi vau! :P Esimerkiksi se oma "kuntosali"-harjoittelu eli pumppi on saattanut jäädä viikolla kokonaan pois vaikka tavoite oli käydä 2 kertaa viikossa. New Yorkin ja Irlannin matkat myös sekoitti omia reenailuja, mutta onneksi matkoilla tuli edes käveltyä ihan saakelisti. Olen myös merkannut harvat työvuoroni mukaan liikunnaksi sillä työ fyysisyydessään kyllä vastaa jumppaa aika hyvin. Toisaalta ottaa pannuun, että miten voi näin hienot suunnitelmat sitten todellisuudessa näyttää tältä ja kuinka ihmisellä jolla ei ole oikein mitään aikatauluja elämässä onkin yhtäkkiä niin kiire ettei sinne salille kerkiäkään? Onneksi omista uusista kuntotestin tuloksista voi kuitenkin nähdä edistymistä, muutenhan olisin varmaan vetänyt itseni jojon jatkoksi.

Otin maaliskuun lopussa viikkoaikatauluuni myös monen muunkin mainitseman 100 pushups-ohjelman kun alkoi käydä selväksi, että skippailemalla pumppi voisin tietty silti ylläpitää kestävyyttä, mutta sitä voimaa ei oikeasti olisi tulossa yhtään mistään. Ohjelma on oikeasti auttanut, eli jos punnerrukset ei meinaa sujua, kannattaa vilkaista sitä ja ottaa käyttöön. Nyt sen suhteen on tultu pisteeseen missä homma alkaa ottaa vähän takapakkia (pitäisi kyetä vetämään jo yli 30 punnerrusta sarjoissa), joten pitää vähän miettiä mitä sen suhteen tekee, jääkö esimerkiksi junnaamaan loppuajaksi tekemään samoja sarjoja ja ylläpitämään nykyistä maksimimäärää vai mitä hä. 



Ja mitkä ne nykyiset kuntotestin tulokset sitten ovat? (Suluissa elokuun tulokset)

KUNTOTESTI HUHTIKUU 2016

1. Vauhditon pituushyppy 155 cm (133)
2. Etunoja punnerrus 30 kpl (20)
3. Istumaannousut 43 kpl (36)
4. Cooper 2680 m  (2250)

Ja näistä saadut pisteet ja niiden keskiarvo (parhaana arvosanana 5) olisi siis tämän näköinen:

1. 2,25 (1,2)
2. 4,5 (2)
3. 5 (4)
4. 4 (1,5)

KA =  3,04 (2,18)



Että ei tässä ihan metsään olla menty! Varsinkin Cooperin suhteen meinasin silmät pudota päästä sillä en olisi ikimaailmassa kuvitellut pystyväni vetämään "näin helposti" yli 2500 m. Nyt jos saisi reenit vaan jatkumaan normaalisti niin ehkä tämänkin parantaminen on mahdollista sillä vaikka keuhkot oli aikamoisella koetuksella juoksun aikana, eniten hommaa hidasti lopussa älytön kylkikipu. Mutta jo nyt oman juoksun keskinopeudeksi tullut 13,4 km/h oli jotain ihan tajutonta, sillä normilenkeillä vauhti on keskimäärin 9 km/h.

Vauhditon pituushyppy on selkeästi oma murheenkryynini jonka kanssa pitää tämä loppuaika painia sillä syö liikaa ihmistä, että muuten niin kaunista sarjaa painaa alas yksi suoritus. Nuuskin taas läpi koko netin etsiessäni tietoa kuinka tätä tulosta on mahdollista parantaa ja nyt viikko-ohjelmaan on lisätty plyometristä reeniä jossa hinkutetaan lisää voimaa reisiin ja sitten pitäisi ihan vain mennä hyppimään ulos ja sillä lailla saada hiottua tekniikka myös kohdilleen. Ei hajuakaan kuinka paljon tulosta on realistisesti mahdollista parantaa vielä tässä 1,5 kk aikana, mutta jos tuloksen saisi edes 1,70 metriksi jolloin irtoasi numeroksi 3 = hyvä. Sekin olisi jo jotain ja kyseessä ei olisi kuin 15 cm parannus.

Joku nyt varmasti saattaa miettiä, että meneekö tää mun ylianalysointi ja yrittäminen jo vähän yli ja onko kyseisillä tuloksilla lopulta niin hirveästi väliä. Mutta tällaisena stressaaja/kontrollifriikkinä omaa oloa ja mielentyyneyttä parantaa hyvä valmistautuminen. Lisäksi itsellä on vähän sellainen mentaliteetti, että jos asiaa ei tee kunnolla niin miksi tehdä ollenkaan, jos on mahdollisuus valmistautua niin miksen valmistautuisi? Enkä kestäisi sitä henkistä tuskaa ja itseni soimausta josta kärsisin palveluksessa kun ei kunto riittäisi  ja samalla miettisin että olishan sitä voinut tehdä jotain etukäteen. No ei se varmasti nytkään riitä ja tulen tästä hajoamisesta kuitenkin kärsimään, mutta ainakin on tehnyt kaikkensa tai melkein kaikkensa asian eteen jo etukäteen. Ja kyllä nämä tulokset osaltaan myös saattavat vaikuttaa omaan sijoituspaikkaan p-kauden jälkeen ja jos omalla työllä on mahdollista saada edes millin etumatka muihin ja parantaa mahdollisuuksiaan laajempaan valikoimaan niin totta hitossa mä sen teen. Ollaan tässä kuitenkin sen verran itsekkäitä.

PS. STJ 50!

6 kommenttia:

  1. Hienosti on tulokset parantunu :) Oot eniten testien kiitettävällä tasolla, se on tosi hyvin! Jännittää kyllä vähän testata omat tulokset...ollaanko vaan menty laskusuuntaan. Saisi edes hyvän mahdollisimman monesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oon kyl aika happy näistä!

      Ja ite ainakin testaisin niin tässä olisi vielä aikaa tehdä muutoksia kuntoiluun jos tarvetta ilmenee :P

      Ps. DVD Jääkärikomppanian alokaskaudesta saapui viime perjantaina! Kiitos vinkistä, alan tällä viikolla katseleen sitä :D

      Poista
    2. Joo ajatuksena on testata lähiaikoina ja jos näyttää pahalta niin ottaa loppukiri vielä parannusten kanssa :D

      Haha, toivottavasti on edes jotakin hyötyä ettei rahat mennyt ihan hukkaan. Toki niissä on varmaankin paljon samoja juttuja mitä olet jo päässyt kokeilemaan leireillä :)

      Poista
    3. Peukkuja testeihin! :)

      Ja kuten kirjoteltiin jo aiemmin, niin KAIKESTA on hyötyä joten kyl mä uskon dvd:stä oppivani taas kaikkee uutta ja vanhan kertauskin on vaan hyvästä niin syöpyy asiat mieleen.

      Poista
  2. Oho mitä oon kirjoittanu, sullahan on 2/4 erinomaisella eikä kiitettävällä :D

    VastaaPoista

Nyt sitä kommenttia!