keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

TETSAUSTA TURUN SAARISTOSSA


Toukokuun toiseksi viimeisellä viikolla olin vielä yhdellä MPK:n kurssilla ennen palvelukseen astumista. Kyseessä oli Turun saaristossa järjestettävä Alokkaan Alkeet, jossa tarkoitus oli jälleen tutustua varusmiespalvelukseen yhden viikonlopun ajan. Jo etukäteen kurssista teki jännän aivan erilaisissa maisemissa oleminen ja koska aiemmin en ole saaristossa ollut, oli tämä itselle myös mukavaa Suomimatkailua!

Pelkästään Gyltön saarelle siirtyminen oli jo aikamoinen operaatio. Tampereelta matkustin Turkuun josta paikallisbussilla suunnistin kohti Pansion kasarmialuetta. Siellä meille jaettiin viikonlopun varustus ja vaihdettuamme vaatteet ja pakattuamme tarvittavat tavarat mukaan (ja sitä oli!) lähdimme bussilla kohti saarta. Matka taittui eräänlaisella saarihyppelyllä kun siirryimme bussilla saarelta saarelle lautoilla ja perillä oltiin muistaakseni vasta kymmenen aikaan illalla.



Jälleen kerran oli mahtavaa huomata, että vaikka kurssin raamit olikin suhteellisen samanlaiset kuin muilla vastaavilla kursseilla niin kyllä tässäkin taas oppi vaikka ja mitä. Kurssilla perjantai-ilta sekä lauantain aamupäivä meni tuvissa ja iltapäivällä siirryttiin maastoon jossa vietettiin toinen yö puolijoukkueteltassa. Meidät jaettiin Tupa Oikeaan ja Tupa Vasempaan ja myös maastossa toimittiin samoissa ryhmissä. Lisäksi meillä oli omat nimetyt taistelijaparit joiden kanssa osa tehtävistä suoritettiin. Lauantaina sotilaalliseen toimintaan tuli tauko viideksi tunniksi illalla jolloin päästiin saunaan, sotkuun sekä rannalle grillaamaan makkaraa. Sunnuntaina purettiin leiri, huollettiin kamat, tuvat ja itsemme ja lähdettiin kohti Turkua klo 13.30. Kotona olinkin vasta joskus 23.3, heh. 


Tärkein asia mitä itse tällä kurssilla oppi oli puhuttelu + esittely + asia - kombon käyttäminen. Aiemmilla kursseilla se on käyty läpi, mutta sitten kurssin edetessä se on vain jäänyt jonnekin. Ainakin itselle tämä litania on tuntunut jotenkin kuumottavalle ja hieman akwardille. "Herra... eiku rouva vänrik...alikersantti..." Voin sanoa, että tämän kurssin jälkeen ei kyllä asian suhteen ole enää mitään ongelmaa! Sen verran sai kyseistä rimpsua käyttää ja kun muutaman kerran meni senat sakaisin niin eipä se mokaaminenkaan maailmaa kaatanut.

Toinen äärimmäisen hyvä asia kurssilla oli henkinen paine, jonka kouluttajat loivat meille todella onnistuneesti. Ensinnäkin, meille huudettiin ja se oli oikeaa huutoa eikä mitään äänen korottamista. Kyllä sillä sai mukavasti vipinää kinttuihin kun vieressä karjutaan "ettekö te saatana pysty parempaan?!??!" Saatiin myös tuta mitä meinaa sellainen asia kuin jos yksi ryhmästä mokaa niin kaikki kärsii. Meidän tuvalle tuotti suuria vaikeuksia sammuttaa valot ja sulkea ovi poistuessamme kaikki tuvasta ja siellä vierailikin säännöllisesti erilaiset luonnonilmiöt sekä viimeisenä myös taisteluhämäkki (taistelujakkara sidottiin narulla ilmaan oviaukon eteen). Kun punkan tekemisessä oli vuorossa 4 kierros niin sitä olisi saattanut normaalissa tilanteessa ajatella onko tässä mitään järkeä, mutta tuolla ainoa ajatus oli kuinka hitossa voi olla näin hidas ettei kerkee?!?!

Oli muutenkin todella mielenkiintoista seurata millaisia ajatuksia ja fiiliksiä homma herätti itsessä. Ehkä tähän omaan suhtautumiseen vaikutti suuresti juuri nähty elokuva Stanford Prison Experiment (kantsii muuten kattoo jos psykologia kiinnostaa!) jonka vuoksi ainakin punkkien räjäytys kyllä sai omassa päässä aivan omanlaisensa mittasuhteet. Tää on nyt taas tätä, että itse syväanalysoi kaikkia tällaisia juttuja todella paljon, varmasti suurin osa vain teki mitä käskettiin kun omassa päässä pyöri be, or not to be? Mutta kun itse ymmärtää ne psykologiset syyt myös tällaiselle näennäisesti ei niin rakentavalle tekemiselle, niin homma itseasissa muuntuu hyvinkin merkitykselliseksi esimerkiksi ryhmähengen ja yhteistyön rakentamisen saralla eikä mahdollinen ketutus pääse yllättämään.


Metsään siirryttyämme oli vuorossa tietenkin telttojen pystytys ja allekirjoittanut sai jopa Twixin palkinnoksi omasta kunnostautumisestaan teltan pystytyksen saralla. Sekä lempinimen Telttatyttö. Like a boss. Metsässä harjoiteltiin erilaisissa muodostelmissa liikkumista sekä etenemistä niin hiipien, kontaten, ryömien ja syöksyen. Ajattelin ensin, että tuo syöksyminen on sellaista missä vähintään polvilumpio menee sijoiltaan kun ryynäilee epämääräisissä pusikoissa, mutta oikealla tekniikalla se oli loppujen lopuksi ihan leppoisaa hommaa. Paikkahan vilisi punkkeja ja jotkut meistä joutuivat repimään jopa neljä kipaletta kurssin aikana irti itsestään. Mun nahka ei näille kusinaamoille jostain syystä kelvannut, mutta en valita. Hyttysistä pääsee sitten nauttimaan punkkienkin edestä, ne meinaan rakastaa tätä omaa 0- verta. 

Fyysisesti rankin suoritus oli meidän marssi reput selässä. Sen aikana myös juostiin sekä tehtiin yksi etenemis/vetäytymisharjoitus jonka jälkeen vielä punnerrettiin (edelleen reppu selässä). Puolivälissä ensin sanottiin, että kaikki ottaa reput pois loppuajaksi, mutta sitten osa kuitenkin piti reppunsa. Harmitti jälkikäteen ihan sairaasti että kerkesin heittämään omani auton kyytiin, tuli jo siitä ihan luovuttajaolo. Varsinkin kun ei se painon kantaminen ollut marssin pahin asia vaan jalat, jotka eivät yhtään nyt suostuneet toimimaan pidemmän askelvälin mukaan. Oma marssi olikin sellaista säälittävää hölkkäämistä melkein koko matka. En tiedä voiko asialla olla merkitystä, mutta huomasin vasta pari päivää kurssin jälkeen huoltaessani maihareita etten ollut laittanut niihin ollenkaan pohjallisia. Le LöL, ihme ettei varpaat tippuneet viikonlopun aikana. Omaa pituutta ei asiassa voi syyttää sillä koko marssin ajan yksi pätevimmistä taistelijoista oli mua pari senttiä lyhyempi tyttö (niitäkin on olemassa) joka pysyi ohjaajien perässä koko ajan, reppu selässä. Mun sankari!


Viiden tunnin tauko saunoineen ja makkaroineen oli kyllä kuin balsamia sielulle. Vaikka jo siellä tiedosti, että jos kaikki mehut oltaisiin haluttu imeä ihmisistä, olisi kurssilla sykitty koko aika, mutta kyllä vaan ne leppoisat hetket otti ilolla vastaan joka kerta. Oon myös onnistunut olemaan kursseilla aikamoinen onnenpossu kipinämikkovuoroissa ja tälläkin kertaa alunperin viimeinen klo 6-7 vuoro siirtyi ensimmäiseksi klo 22-23 vuoroksi ja sen jälkeen saikin röhkiä koko yön makuupussissa. Aika chokoo.

Kurssista jäi älyttömän hyvä fiilis vaikka sitä oli jotenkin vähän nuutunut olo jo ennen kurssin alkua. Ainoa mikä ärsytti oli oma henkinen laiskuus eli vähän liian innokkaasti tuli otettua tuo lauantain lepäily vastaan. Ja aina kun oli vähän neppailua luvassa niin sitä oli ihan fiiliksissä. Ei sitä nyt tässä vaiheessa voi olla jo gonahtelemassa herranen aika!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!