perjantai 24. kesäkuuta 2016

VIKAT KYMPIT PAUKKUU





Kymmenen päivää palveluksen aloittamiseen! Aika jäätävää eikä aivot oikein edes suostu käsittämään asiaa. Kun kaverit kysyy, että jännittääkö niin vastaus on ei. Ei tollaista asiaa (kuten ei esimerkiksi pitkälle reissulle lähtöä) osaa jännittää kun ei sitä käsitä. Ne ripulit valahtaa housuun iltaa ennen tai sitten vasta kun on heittämässä reppua olalle ja astumassa junaan/bussiin/lentokoneeseen. Ja silloin sitä on vain puristettava pakaroita tiukasti kiinni ja hypättävä rohkeasti kohti tuntematonta, sillä muutakaan ei voi!

Tänään on juhannusaatto; jälleen se aika vuodesta kun ihmiset syö liikaa makkaraa, juo viinaa ja hukkuu. Mullakin oli hienot suunnitelmat saunomisesta ja kavereiden kanssa olemisesta, mutta tuo 6 päivän reissu Eindhoveniin ja Amsterdamiin kyllä jotenkin vei kaikki mehut ja eilinen iltavuoro töissä viimeisteli sen, että tänään on vaan nukuttu. Kohta on onneksi vuorossa tämän neukkubunkkerin oma saunavuoro ja rentoutuneen olon viimeistelee Pizza Onlinen kautta tilattu kebab ranskalaisilla. Mitä muuta torakka tarvitsee?


Hyvää juhannusta perkele!

2 kommenttia:

  1. Hei voisikko tehä ennen inttiin menoa postausta sun omasta "isänmaallisuudesta" tai aatteista jos sulla on joku tietty "poliittinen aate" tai miten se nyt pitäis fiksusti sanoa.. kuitenki siitä et onko sulla palveluksen suorittamisen takana jonkinlainen aate tai joku semmonen. Jos ymmärsit mitä hain:D
    Esimerkkinä itellä on vahva arvostus sitä kohtaan että isoisät ja isoäidit on suojellu ja puolustanu tätä maata ni nyt on sitten mun vuoro tehä oma osuuteni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pyynnöstä ja ymmärsin kyllä mitä ajat takaa :) Tulossa on siis!

      Poista

Nyt sitä kommenttia!