lauantai 25. kesäkuuta 2016

WE ARE ELECTRIC FESTIVAL + AMSTERDAM


Tämä onkin sitten virallisesti viimeinen matkakirjoitus blogissa tänä vuonna!

Talvella pienissä Tomorrowland-fiilistelyissä tuli vahva fiilis, että jonnekin festareille olisi kyllä kiva mennä. TL oli itseltäni poissuljettu vaihtoehto sillä vaikkei palvelukseenastumismääräystä vielä ollutkaan, oli aika varma kutina, että palvelus alkaisi itselläni jo heinäkuussa jolloin festarit menisivät sivu suun. Jäätävän Googlettelun jälkeen törmättiin mun festarikamun kanssa Hollannin Eindhovenissa järjestettäviin We Are Electric-festareihin joilla a) esiintyisi DIE ANTWOORD ja b) oli kilpailukykyinen hinta (noin 65 e 2 pvä + camping). Eipä siinä kauaa nokka tuhissut kun liput festareille sekä lennot Amsterdamiin oli jo hankittuna.


Vaikka kyseessä oli paikalliset festarit, olivat järjestelyt yllättävän hyviä! Meillä molemmilla taisi olla mielikuvissa  sellainen kahden päivän selviytymisleiri jossa jokaisesta vessareissusta voisi saada koleran ja ruokana olisi vain kaljaa ja makkaraa. Mutta vedettävät vessat, suihkut, katetut jalkakäytävät, hyvin auki oleva ruokakauppa, lavojen telttakatokset ja vaihteleva ruokatarjonta (tosin kasvisruokaa oli yllättävän vähän) takasivat hyvät puitteet festareille. Valitettavasti festarin järjestäjät eivät kykene vaikuttamaan sääjumaliin eikä tälläkään kerralla (kuten ei TL:ssä) ne meitä suosineet. Kun saavuttiin Hollantiin ja matkattiin kohti festarialuetta oli mukavan lämmin ja hymy pyllyssä, heti kun teltta oli saatu kasaan ja pileet lähti käyntiin alkoi sataa. Ja sitten satoi koko festarin ajan. Aina siihen saakka kun herättiin lähtöaamuna ja pakattiin kamat ja lähdettin Amsterdamiin. Silloin taas paistoi aurinko. Tottakai!



Vaikka sitä yritti olla välittämättä sateesta niin kyllä se vaikutti hieman fiiliksiin sekä ihan yleiseen olemiseen. Yöllä oli kylmempää kuin oli olettanut, ekana iltana meidän telttaan satoi ja osa kaverin kamoista kastui, tuuli ja oli viileetä ja koko ajan piti arpoa, että mitä laittaa päälle ja minne menee ettei kaiken päätteeksi olisi kuolemantautia hyppysissään. Hollantilaiset itse taisivat olla tietoisia epävakaasta säästä ja suurin osa lavoista olikin sisätiloissa. Tämä pelasti paljon ja lauantain pääesintyjän Die Antwoordin näkeminen kyllä pyyhkäisi kaikki sadeketutukset taivaan tuuliin.


Ja saipahan tuosta satamisesta hyvät huumorit revittyä:

Aitoa kuvamateriaalia viime vuoden Tomorrowlandista

Koska oikeasti! Sitä kuvittelee menevänsä jonnekin järven rannalle pikkushortseissaan ja bikineissään, sulkia hiuksissaan ja ihanat meikit naamalla, lämmin tuuli vain tuivertaa tukassa ja joku kiva poika hymyilee sulle ja sä hymyilet sille takaisin ja kaikki on niin ihanaa. Todellisuudessa sulla on jokaikinen kuiva vaate päällä, kolme päivää jalassa olleet sukat haisee, samoin jalkasilsa, ihmiset kuvittelee, että sä hytkyt musiikin tahdissa, mutta se onkin vain palelevan ruumiin tärinää, norovirus vaivaa ja lopulta sä heräät lätäköstä joka vielä illalla oli sun teltta. Greeeaaaat success! Mutta aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta.


Kuten yllä jo mainitsin, sunnuntaina olikin yllättäen hyvä ilma ja meidän onneksemme se jatkui koko päivän. Saatiin siis nauttia Amsterdamista edes illan verran ilman sadetta. Seuraavana päivänä meinaan satoi taas ja vielä ihan älyttömän paljon ja sade jatkui aina siihen asti, että oli aika lähteä kotiin. Heh heh. Päästiin Eindhovenista ajoissa liikkeelle ja oltiin damissa joskus kolmen aikoihin. Oltiin varattu meille hytti ihanasta laivahotellista ja paikka oli kyllä niin symppis! Laiva sijaitsi vielä tosi hyvällä paikalla, noin 1,5 km päässä Centraal-asemasta joten käveleminen keskustan alueella oli helppoa. Kaverilla oli lento maanantai-iltana jo Suomeen ja itse sain jäädä asumaan samaan hyttiin loppuajaksi.


Amsterdamissa olo kului hieman päämäärättömästi keskustassa kierrellen. Ihasteltiin kanaaleja ja söpöjä taloja, polkupyöräkasoja ja kapeita kujia. Kun kaveri oli lähtenyt ja sade vaan jatkui, oma kiinnostus lähteä bongailemaan mitään nähtävyyksiä oli valunut viemäriin sateen mukana. Lähdinpä siis junalla käymään Primarkissa tekemässä vielä viime hetken paniikkiostoksia inttiä varten (mustat sukat, urheiluliivejä, saumattomia kalsareita). Ihminen voi myös tuhlata yllättävän paljon aikaa HEMA:ssa miettiessä montako vihkoa on ok ostaa ja raahata Suomeen ennen kuin joku alkaa epäilemään omaa mielenterveyttä (oikea vastaus on, että niin monta kuin rinkkaan mahtuu sillä who cares). Mutta ostimpa myös toisen varavirtalähteen just in case.


Amsterdam vaikutti ihan söpöltä paikalta vaikka huonon ilman vuoksi oma kosketus jäi todella pinnalliseksi. Päällimmäisenä mielessä häälyivät coffee shopit ja niistä liian innostuneet ihmiset sekä punaisten lyhtyjen alue ja ikkunoissa vemputtavat yön syntiset harakat. Amsterdam on varmasti paljon muutakin kuin pilveä ja pillua, mutta itse olin kuin kuolleista noussut Jeesus päästessäni iskemään rinkan viimeisen kerran selkääni. Ei sille nyt vaan mahda mitään, reissuväsymys on ja pysyy.


Kirsikkana kakun päällä oli toisena yönä ihoon ilmestynyt punaisia paukamia joita ensin luulin hyttysen puremiksi. Paukamia tuli kolmantena yönä lisää ja paniikki niiden alkuperästä kasvoi. Tarkistin hyttini sängyt ja patjat eikä mitään jälkiä lutikoista näkynyt, mutta päästessäni takaisin Suomeen ja laittaessani Googlen laulamaan paniikki vain yltyi. Loppujen lopuksi määritelmät olivat hyvinkin epämääräisiä eikä lentokentän apteekissakaan osattu sanoa asiaan juuta eikä jaata. Se vain kävi selväksi, että JOS kyseessä olisi luteet niin niiden vieminen omaan kotiin olisi sama kuin hankkisi itselleen kerralla ruton ja lepran. Onneksi ystävä hädässä tuli apuun ja me lajiteltiin laukkujeni sisällöt ja pakattiin kaikki pehmeä jätesäkkeihin jotka vietiin suureen arkkupakastimeen juhannuksen ajaksi. Jos jotain elävää on kamoihin päässyt, niin se ei toivottavasti enää elä kolmen päivän jälkeen yli -20 asteessa. Itsellä on vielä pientä yliherkkyyttä moisiin puremiin (oli kyseessä sitten edes se hyttynen) ja tällä hetkellä kyllä näytän hieman paiseruttoiselta ja toiveena vaan on, että nää puremajäljet hälvenee viikossa. Oma mielipide alkaa taas kallistua takaisin sinne hyttysten puolelle, mutta olen silti tyytyväinen ja kaverille ikuisesti kiitollinen, että omat kamat käy läpi pakastamisen, ihan vain varmuuden vuoksi.

Raskaan työn raatajat


Tyylilleen uskollisena oli universumi siis päättänyt, että tehdäänpäs viimeisestä matkasta ikimuistettava niin vedenpaisumuksen kuin ihoruton muodossa. Totean kyllä nyt käsi sydämellä, että olen todella iloinen ettei reissaamista tarvitse miettiä vuoteen ja voi vaan olla. Paikallaan. Ihanaa. Vaikka voihan ne rutot iskeä metsässäkin. Kuten myös ripuli, jalkasilsa ja ihottuma. Siitä huolimatta: on ihanaa olla Suomessa.

2 kommenttia:

  1. Huippu toi expectations vs reality -kuva :D

    Euroopassa festareilla kyl yleensä järjestelyt toimii. Vesivessa varsinkin pidemmillä reissuilla on aika must - Summer Breezessä Saksassa pääs eurolla käyttää kunnon veskiä. Muutaman bajamajassa vietetyn aamun jälkeen se oli pieni hinta mukavuudesta :D

    Onneks muutosta on tapahtumassa Suomessakin, kun järjestäjät on hiffannu et jengille ei enää riitä lämmin kalja ja mutavelli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä himottelin tota kuvaa koko reissun ajan että heti kun pääsee Suomeen niin pitää askarrella! :P

      Ja tuolla oli vielä ihan superluksusta se, että ne vessat oli ilmasia. Siellä oli myös vesipiste jostai sai ilmaseks vettä (tosin oma tyhjä pullo piti jättää portille nyyh), mutta sit vaan muki täyteen ja menoks!

      Mun kokemus Suomen festareista on hävettävän pieni, mutta oon myös ymmärtänyt, että esim. ruoan puolella ollaan heräämässä siihen, et makkaraperunat ei ole se ainoa oikea vaihtoehto vaan festareilla olisi kiva saada myös laadukasta ruokaa. Siitä myös maksaakin ihan mielellään.

      Poista

Nyt sitä kommenttia!