sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

MOSALEIRISTÄ SELVITTY


Koko viime viikko meni metsässä kun mosaleiri vihdoinkin koitti. Itse jotenkin oletin, että meillä olisi ollut jonkinnäköinen MajoHajo ennen ensimmäistä harjoitusta, sellainen lempeä lasku metsäläisen elämään jossa vietettäisiin yksi harjoitusyö teltassa tyyliin kasarmin alueella pöpelikön takana piilossa. Mutta kyllä tämä neljä yötä putkeenkin sujui yllättävän helposti!

Ennen leiriä meillä oli lomaa vain la-illasta su-iltaan, eli se kuuluisa runkkuvlv. Kyllä se vapaa-aika nopsaa hujahtikin kun paniikissa koitti miettiä mitä kaikkea sitä saattaisikaan tarvita 5 päivän aikana metsässä. Myös eväitä piti käydä ostamassa jos kun pakkiruokailu alkaisi tökkiä. Meille vinkattiin, että pakkaaminen kannattaisi suorittaa jo sunnuntaina ennen hiljaisuutta ja kyllä sitä olikin hirvee hulina päällä kun pakkaili isoa ja pientä reppua sekä tetsaria leirikuntoon. Loppujen lopuksi meillä oli maanantaina joku 3 h aikaa vielä pakkailla kun lähtö oli vasta lounaan jälkeen. Noo, päästiin taas kiireestä odottamisen auvoiseen tilaan eli ihan perusmeininkiä.


Ensimmäinen ilta metsikössä oli leppoisaa rippileiritouhuilua. Pystytettiin telttaa (joko puolijoukkue- tai sissitelttaa), tuunattiin kamiinaa ja tutustuttiin leirielämään ja lähivartioon. Erona varmaan suurimpaan osaan muista naisvarusmiehistä, meillä naisia ei jaettu miesten sekaan telttoihin vaan myös me pysyimme oman tuvan kanssa yhdessä. Meillähän puolet jaoksen alokkaista on naisia joten jaoksella oli yhteensä 4 teltallista porukkaa: kaksi naistupaa ja kaksi miestupaa. Tässäkin asiassa oli puolensa ja puolensa. Toisaalta päästiin puuhailemaan oman tuvan kanssa (joka on tietenkin se parhaista parhain), mutta samalla menetti yhden mahdollisuuden tutustua lähemmin muihin jaoksen alokkaisiin. 

Harjoituksen aikana käytiin läpi asemiin ja vara-asemiin menemistä, poteron tekemistä, partion ja ryhmän etenemistä sekä hyökkäystä ja puolustusta, tutustuttiin ryhmäkohtaisiin aseisiin  (käsikranaatti, kevyt kertasinko ja telamiina) sekä ammuttiin aivan älyttömästi. Viimeisenä päivänä eli perjantaina aamulla ammuttiin myös ensimmäisen kerran ATT eli ampumataitotesti. Omat ammunnat oli harjoituksen aikana menneet ihan miten sattuu, välillä kohdistukset olivat pienessä kasassa pisteillä 8-10 ja välillä taas mikään ei osunut tauluun joten omat odotukset olivat ATT:n suhteen aika nollissa. Ilo olikin aika suuri kun taulusta löytyivät kaikki 12 laukausta ja 10 oli pisteillä! Kuntsaria ei vielä tullut (pitää saada vähintään 11/12), mutta olin mä ihan muikkuna jo tuostakin. Ehkä tää mun ja Nimettömän (rynkkyni nimi) suhde alkaa sittenkin pikkuhiljaa kukoistamaan pienten alkukankeuksien jälkeen.


Näin jälkikäteen aatellen harjoitus oli kyllä helppo. Päivät olivat tietty pitkiä ja välillä olisi halunnut ennemmin röhnöttää mustikkapensaiden vieressä kuin käydä läpi taas uutta koulutusrastia aiheesta x ja y, mutta oikeasti fyysisesti rankkoja hetkiä oli vain muutama. Tiistaina koko aamupäivän jatkunut poteroralli oli fyysisyyden lisäksi myös henkisesti rankkaa sillä oikea polvi ei oikein tykännyt metsän läpi juoksemisesta ja kun oma liikkuminen oli tasoa virtahepo pisti se omaa mieltä hieman matalaksi. Kun kaikessa haluaa olla hyvä ja kun se ei vaan ole mahdollista... Sekin onneksi helpottui kun iltapäivällä siirryttiin partion etenemiseen jossa sai kaatuilla rauhassa kehon vasemmalle puolelle syöksyessä puulta toiselle. Torstaina aamupäivällä meillä oli vuorossa kauan odotettu sauna ja sinne marssiminen olikin aikamoista Via Dolorosaa. Hellelukemat ja aurinko porotti, kaikilla pikkureput täynnä vaihtovaatteita ja saunakamppeita taisteluvarustuksen lisäksi ja soijaa pukkasi. Kuviteltiin, että vuorossa olisi rento siirtyminen saunojen läheisyyteen, mutta todellisuudessa vedettiinkin melkein pikamarssia herra kokelaan johdolla. Siinä liitäessä eteenpäin omilla pikku töppösillä naureskeltiin, että tää olikin se rankin vaihe koko harjotuksessa. Saunan jälkeen oli kuin uudestisyntynyt ihminen! Täytyy meinaan sanoa etten oo ikinä elämässäni haissut niin pahalle kuin tuossa kohtaa. Se pistävä haju joka leyhähti nenään joka kerta kun takkia vähän leyhytteli vatsan kohdalta oli jäätävä!


Unen vähyys oli myös asia, joka hieman jännitti ennen harjoitusta ja se kuinka pystyy operoimaan pienissä univeloissa monta päivää putkeen. Mutta loppujen lopuksi omat vartiovuorot olivat aika suklaisia vaikka ottikin jonkun mörkövuoron klo 3 yöllä. Pisin vartio oli itsellä 1 h 20 min ja sekin oli ensimmäisenä yönä. Aiemmin siviilissä olisin ehkä tuhahdellu sille, että vartion jälkeen on mahdollista nukkua vaan 2 tuntia, nyt se kaksi tuntia oli sulaa yleellisyyttä omassa pehmoisessa makuupussissa. Siinä päivän sykkimisen jälkeen pää RÄjähti siihen makuupussin sisälle ja unessa oli jo ennen kuin kylkeä käänsi. Viimeisenä yönä taisi tulla vähiten unta, noin 5 h, kun päivän ohjelma venähti ja päästiin pystyttämään meidän sissitelttaa vasta klo 22 aikoihin ja sateessa tietenkin. Eräjorman elkein sain kuitenkin kamiinan syttymään ykkösellä toisen taistelijan kanssa ja sekin yö meni mukavasti ja kaikki vaatteetkin sai kuivaksi vielä. 

Lomille lähtö viivästyi perjantaina kaluston huollon venyessä. Joku välkky oli myös onnistunut tilaamaan meille päivällistä niin sehän oli myös syötävä. Lopulta hirveän sählingin jälkeen (aikamääreitä ei kerrottu ja yhtäkkiä olikin 10 min aikaa ja kellään meijän tuvasta ei ollut vielä edes lomapukua päällä) päästiin lomille klo 18.15, kaksi tuntia normiajan jälkeen. Siitä sitten taistelijatoverin kyydillä Tampereelle ja suoraa Mäkkäriin. Aijai jai!

*****

Hämmentävintä tässä kaikessa on se, että P-kausi on nyt puolessa välissä! PUOLESSA VÄLISSÄ. Enää  4 viikkoa alokasaikaa jäljellä ja noin kolme viikkoa aikaa näyttää oma kyvykkyytensä jatkovalintoja varten. Huh. Nopeasti tää aika menee.

KUUMOTTAVAT KUNTOTESTIT


Viikolla kolme meillä oli vihdoinkin ohjelmassa kuntotestit. Niitä varten olikin hikoiltu puoli vuotta apinan raivolla salilla ja metsässä ennen palvelusta (no enemmänkin olisi tietty voinut). Taktisesti tuo 3. viikko oli maailman huonoin hetki, sillä silloin varmaan kaikki olivat kipeitä. Muista inttiblogeista sai lukea, että testit olivat 2. palvelusviikkona ja myös meillä haikailtiin sen perään, että testit olisi pidetty silloin. Nyt monilla jäi tiistaina cooper juoksematta ja meidän tuvasta vain 2 naisvarusmiestä sen juoksi sillä flunssa-aalto niitti porukkaa kuin heinää. Torstaina pidetyt kuntotestit taas vedettiin raivolla läpi puolikuntoisena sillä siinä minuutin suoritukset eivät tuntuneet niin mahdottomilta kuin 12 min yhtäjaksoinen juoksu. Itsellä ei onneksi flunssaa ollut, mutta omana riippakivenä oli jo edellisessä kirjoituksessa mainittu polvikipu.

Millaisiin tuloksiin testeissä sitten päästiin?

Omista kevään testauksista ja niiden tuloksista voi lukea täältä ja nyt niitä on mahdollista verrata palveluksessa saatuihin p-kauden tuloksiin. Cooperin tuloksen mainitsin jo aiemmassa kirjoituksessa, mutta laitetaan se myös tähän muistin virkistykseksi:

Cooper 2510 m (siviilissä 2680 m)
Vauhditon pituushyppy 165 cm (siviilissä 155 cm)
Istumaannousut 44 kpl (siviilissä 43 kpl)
Etunojapunnerrus 32 kpl (siviilissä 30 kpl)

Numeroina nämä tulokset ovat:

Cooper 3,0 (hyvä)
Vauhditon pituushyppy 2,75 (hyvä)
Istumaannousut 5,0 (erinomainen)
Etunojapunnerrus 5,0 (erinomainen)

Ja kuntoindeksiksi näistä tulee 3,94 

(Tosin nyt koitin ettiä netistä tietoa, että lasketaanko kuntoindeksi vain ymppäämällä numerot yhteen ja jakamalla neljällä vai tuleeko tuohon mukaan jotain muutakin. Vielä ei tarkkaa tietoa ole löytynyt, jossain foorumilla oli puhetta, että tulokseen lisätään myös ATT:n eli ampumataitotestin tulos??)


Oon todella tyytyväinen omiin tuloksiin vaikka parantamisen varaa tietenkin cooperissa sekä pituushypyssä edelleen on. Pituushyppy parani kuitenkin keväältä 10 cm:llä oikeastaan tekemättä mitään asian eteen ja mikä tärkeintä, parannuksen myötä kirjalliseksi arvosanaksi tuli hyvä tyydyttävän sijaan. Cooperissahan juoksin keväällä 2680 m joten siihen verrattuna tämä tulos oli semisti huono, mutta ottaen huomioon että tuossa kohtaa oli molemmat polvet paskana niin ei voi valittaa. Tulos oli myös meidän jaoksen naisten paras ja samalla ansaitsin juoksijan hopeisen rintamerkin josta en kyllä ole nähnyt vielä vilaustakaan. Sitä odotellessa. Jos tie AUK:iin aukeaa niin sitten pääsee testailemaan uusiksi kuntojuttuja ja silloin kyllä olisi cooperissa tavoitteena päästä kiitettävälle tasolle (eli saada yli 2600 m).


Sen verran voisin vielä näistä kuntotesteistä jauhaa, että ainakin Parolassa liikuntasuoritukseen on mahdollista pukea niin sanottu härövarustus eli Pv:n varusteita saa yhdistää siviilikamoihin. Itsellä olikin pikkumustien ja M05 t-paidan lisäksi alla olevassa kuvassa näkyvät perverssin pinkit kompressiosukat sekä omat lenkkarit jalassa. Kuntotesteissä sai myös tukka olla letillä (nuttura ei olisi ikinä pysynyt kuosissa) eikä lippistä tarvinnut pitää juostessa.


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

VOIHAN VEMPPA

Voihan nöyryytyksien nöyryytys. Kolmas viikko vasta menossa ja mistä monni löytääkään itsensä? Veksin jonosta! Miten tässä kävi näin?

Viime viikolla meillä alkoi juoksutus torstaina ja muutamaan kertaan joko juostiin muodossa syömään tai käytiin ottamassa vähän vauhtia tuvasta ennen järjestymistä pihalle kolmeriviin (kiitos taas niiden jotka jaksaa edelleen töhöillä). Siinä sitten taisi oikea polvi saada vähän osumaa ja sitä alkoi aina rasituksessa särkeä hieman ns. juoksijan polvi-tyylisesti. Viikonloppulomille lähdin neopreenisuoja polvessa ja alunperin suunnitellut reenijuoksut la tai su jäivät automaattisesti pois. 

Valitettavasti viikonlopun lepuuttelu ei ihmeitä saanut aikaan. Maanantai vielä lyllerrettiin suhteellisen onnistuneesti läpi, mutta tiistai oli fyysisyydessään jotain ennennäkemätöntä ja silloin kamelin selkä katkesi eli polvilumpio huusi hoosiannaa. Aamulla vedettiin taistelukamat niskaan ja käveltiin ampumaradalle. Matka ei ollut pitkä, mutta koitin varoa polveani koko ajan ja keskittyessäni pitämään oikeaa jalkaa kuosissa, Murphyn lain mukaisesti vasemman jalan nilkka petti ja rojahdin molemmille polvilleni tekemään maantieteellistä tutkimusta hetkeksi. Näin saatiin saavutettua maailmaan tasapaino, yin & yang: molemmat polvet olivat nyt kipeitä ja tuska maksimoitu.



Iltapäivällä ennen cooperia vedettiin vielä pientä lämmittelyä ja juostiin cooper-kentälle ja vielä kenttä ympäri kolmeen kertaan. Siitä tuli jo yhteensä melkein 2 km juoksua. Ai jai jai, mitä herkkua! Polvet tykyttäen sain kipitettyä 2510 m ja samalla naisten parhaan tuloksen, mutta sen jälkeen polvet oli niin jumissa ettei kävelykään onnistunut kunnolla. Illan kruunasi vielä juoksutus kolmeen kertaan tuvan ja pihan välillä sekä juokseminen syömään. Suihkussa kylmän veden suihkuttelu, kylmägeeli sekä piroxin eivät saaneet yöllä ihmeitä aikaan ja aamulla pelkkä vessaan nilkuttaminen oli yhtä tuskaa.

"Elämässä nyt tulee välillä vastaan tilanteita joissa on valittava koleran ja ruton välillä" sanoi joku viisas ihminen ja siltä se aamulla tuntui kun päivystäjä huusi veksiin ilmoittautuvia pöydän ääreen ja sen muutaman sekunnin ajan kävi jäätävää sisäistä taistelua siitä, että mikä olisi fiksuin peliliike tähän väliin. Vempata naisena vai purra hammasta ja vaan mennä tetsaamaan? Kyrpiintyneenä tulin siihen lopputulokseen, että parempi mennä näyttään jalkoja NYT ja jos niissä olisi esim. joku tulehdustila päällä, voisi lääkityksen aloittaa heti.

Voi sitä henkisen kidutuksen määrää kun aamupalalle järjestymisessä piti mennä vemppajonoon. Ei ole vempan osa häävi, pilkkaa lentelee joka suunnasta. Kun muut iski aamupalan jälkeen tetsarit niskaan ja lähtivät taisteluharjoituksiin, puki vemppaajat smurffiasut päälle ja hiihteli varuskuntasairaalaan. Ja siellähän meni melkein 2 h sormia pyöritellessä ennenkuin oma vuoro tuli. Siinä puisella penkillä istuessa ajatus syöksymisestä metsän aluskasvillisuuden sekaan ei yhtäkkiä tuntunutkaan niin pahalta.

Sairaanhoitaja olisi antanut varmaan koko loppuviikon vmtl:ää eli vapautusta marssi- ja taisteluharjoituksista, mutta sain taisteltua sen vain tälle päivälle. Oli fiksua tahi ei, ei luonne kestänyt pidempiä vapautuksia ja torstaina olevat kuntotestit olisi muutenkin pakko saada tehtyä. Siinä sitten pönöteltiin muiden vemppojen kanssa kun muut harjoitteli partion etenemisiä ja naamiointeja. Oli niin syyllinen olo kun vain istui ja kaivoi nenää muiden tehdessä ja samalla ketutti niin paljon kun ei se loppupäivän ohjelma ollut ollenkaan rankkaa. Ja kun samat matkat tuli vemppanakin käveltyä niin eipä siinä polvi mitään erikoislepoa saanut kuitenkaan. 


Sain päivän aikana kuitenkin myytyä itelleni sen, että oli loppujen lopuksi ihan fiksua ottaa tämä päivä lepoa polville. Ne tuntuu nyt illalla jo paljon vakaammilta ja nyt vaan oikeasti toivon ja rukoilen, että vaikkei mikään kunnon lepo olekaan juuri nyt mahdollista niin pikkuhiljaa kuuma/kylmä-hoidoilla sekä pienellä reenauksella kipu tasoittuu ja lopulta lähtee pois. Tuntuu vain niin hv-hommalta, että vuosien ja vuosien turvakenkäkävelyjen jälkeen polvi yhtäkkiä ei kestäkään jotain marssimista maihareissa. Mutta elämä on. Ehkä sitä voi olla siitä iloinen ettei flunssa ole iskenyt päälle, toisin kuin 80 % muille alokkaille. Kävelykyky vaan on aika oleellinen asia, erityisesti täällä ja sitä niin helposti alkaa pyöritteleen mielessä kaikenlaisia kauhukuvia jatkuvasta rasitusvammasta aina E:n papereihin asti.

Vielä 2,5 päivää puuhailuja ennen ruhtinaallisia 24 h lomia! Polvet, kestäkää!

maanantai 18. heinäkuuta 2016

P-KAUDEN KAKSI ENSIMMÄISTÄ VIIKKOA

Perjantaina se kauan kaivattu päivä vihdoinkin koitti: ensimmäiset lomat, ensimmäistä kertaa lomapuku päällä ja ensimmäistä kertaa matkaaminen kotiin viettämään laatuaikaa... tietokoneen äärellä. Ai mikä elämä? Nyt ollaan takaisin kasarmilla ja maanantaikin on taputeltu jo palveluksen osalta kasaan.

Mitä kaikkea intissä tehdään kahden ensimmäisen viikon aikana? Monelle, jotka ovat lukeneet muita inttiblogeja aiemmin ei tässä kirjoituksessa taida tulla mitään uutta, mutta sellaiselle henkilölle joka ei ole perehtynyt asepalvelukseen tahi p-kauden aikatauluun voi olla ihan eri jännää päästä kurkkaamaan alokaskauden arkeen ja mitä kaikkea siihen kuuluu. Koska jokaisesta päivästä erikseen kertominen olisi liian aikaa vievää ja tekstinä jopa tylsää, koitan tehdä jonkinnäköistä yhteenvetoa.


1. PÄIVÄ

Ensimmäinen päivähän oli tietenkin se kaikista jännin. NYT se alkaa, ajatteli pieni monni. Tuomiokellot soivat ja käsi tärisi kun konnarille ojensi junassa palvelukseenastumismääräystä junalipun sijaan. Onneksi kasarmialueelle ei tarvinnut mennä yksin, sillä oltiin muiden naisten kanssa sosialisoitu jo whatsappissa hyvissä ajoin ja matkasin Hämeenlinnan juna-asemalta parin tytön kanssa Parolannummelle. Oltiin kuultu villiä huhua jo omista sijoituspaikoista ja kun omaan paperiin iskettiin leima "2.OITPTRI", se ei enää ollut niin iso järkytys.

Seuraavaksi pääsi omaan yksikköön ja tupaan täytteleen henkilötietolomaketta ja jaosjohtajan haastatteluun. Haastattelu meni jotenkin ihan hilseen yli. Sain onneksi sanottua tavoitteeksi johtajakoulutuksen, mutta muuten se oli niin leppoisa jutustelu ettei jälkikäteen tiennyt, olisiko siinä pitänyt olla vähän skarpimpi. Seuraava ja oikeastaan ainoa tehtävä loppupäivälle oli kamojen haku varusvarastolta ja niiden ujuttaminen omaan kaappiin. Samalla sitä jutteli uusien tupakavereiden kanssa ja fiilisteli koko juttua. Täällä me nyt oltiin!


ARKI KASARMILLA

Varsinkin ensimmäisen viikon alkupuoliskolla päivät olivat todella pitkiä, aina sinne klo 20 saakka eikä illalla jaksanut tai kerennyt muuta kuin käymään nopeasti suihkussa. Pikkuhiljaa päivien aikataulut normalisoituivat ja tällä hetkellä päivärytmi on seuraava:

- Herätys klo 6 (meijän tuvassa nukkuu myös 4 alikessua ja heidät herätetään jo 5.45 jolloin myös ite herää aina. Tämähän ei haittaa ollenkaan sillä siinä saa torkutella itseään vartin verran mikä on itelle täyttä luksusta)
- Ohjattuja aamutoimia ei ole ollut koskaan (choko locoo) ja meillä on yleensä melkein tunti aikaa pukea, pestä hampaat ja tehdä punkka. Pinkkoja ei täällä tehty eikä sitä edes opetettu (choco loco vol. 2)
- Aamupala on klo 7 aikoihin ja päivä alkaakin siis järjestymällä yksikön eteen pihalle kolmiriviin jaoksittain ja siitä sitten marssimalla muodossa muonituskeskukseen
- Kun ruokailuja on päivän aikana kolme (+ vapaaehtoinen iltapala) alkaa nopeasti tuntua siltä, että koko päivä on yhtä syömistä ja syömään järjestymistä
- Välissä on oppitunteja, sulkeisia tai rastikoulutuksia
- Ennen päivällistä (klo 17) on sipaa eli siivouspalvelusta, joka meillä vain kahdesti ei mennyt läpi ensimmäisellä kerralla. Sipaahan on joka päivä ja aika nopeasti siihen tuli sellainen hyvä rutiini jonka mukaan suoritetaan operaatio onnistuneesti
- Klo 18 alkaa joko iltavapaat eli IV:t tai kassuvapaa jolloin saa hengailla vapaasti kassarmialueella esim. sotilaskodissa munkkia popsien
- Hiljaisuus alkaa klo 22 jolloin pitää olla nukkumassa ja kännyä ei saa enää käyttää. Väliin jää siis kuninkaalliset 8 h aikaa nukkua mikä on näin kesäaikaan enemmän kuin hyvin. Leirejä ootellessa...

Seuraava päivä lähtee samalla kaavalla pyörimään ja niin sitä rullaillaan eteenpäin meidän pienessä hamsterinpyörässä.


AMPUMAKOULUTUS

Ensimmäisen viikon torstaina saimme omat rynnäkkökiväärimme itsellemme. Alkuun oli erilaisia rastikoulutuksia aseen purkamisesta, kokoamisesta ja huoltamisesta, ampuma-asennosta maaten ja oikeanlaisesta tähtäämisestä. Siitä viikon päästä pääsimme maastoon ampumaan räkäpäillä eli paukkupatruunoilla ja torstaina, päivää ennen lomia koitti suuri päivä jolloin matkattiin bussilla Hätilään ampumaan ensimmäiset kohdistusammunnat sekä RK 1:sen. 

Kyllä söi miestä kuin pientä oravaa kun kaksien kohdistusammuntojen jälkeen ei omasta taulusta voinut sanoa yhtään mitään, kaikki luodit eivät edes osuneet tauluun! Sinne meni sekin usko, että olisi ollut hyvä ampuja ja tässä asiassa loistanut. T-paita päällä ei asetta saanut niin vakaasti tuettua itseä vasten ja kun liipasimessa ei ollut milliäkään tyhjää, ei tuon päivän ampumisilla kyllä saanut mitään "vakaata puristusta" aikaiseksi. Jokainen laukaisu oli yhtä suuri järkytys ja ase pomppi taulun oikealle puolelle kuin hullun mulkku. Tällä viikolla on vuorossa ampuminen polviasennosta ja nään jo sieluni silmin kuinka pyllähdän perseelleni ensimmäisen laukaisun jälkeen. Jaiks.



TESTEJÄ JA TARKASTUKSIA

Palveluksen alussa on jos jonkinmoista tarkastusta ja testin tynkää. Heti toisena päivänä saatiin vauhtipiikit käsiin ja onnistuin välttämään jäykkäkouristusrokotteen sillä, että se oli annettu mulle jo vuonna 2015. Viime tiistaina oli taas alkutarkastus jossa tehokkaassa jonossa pissittiin mukiin, katsottiin näkö ja värinäkö, pituus ja paino sekä kuulo. Perjantaina ennen lomille menoa meillä oli vielä lääkärin tarkastus jossa alkutarkastuksen tuloksia käytiin läpi. Näin meistä vihdoinkin tuli sotakelpoisia alokkaita joita saa nyt hyvillä mielin juoksuttaa.

Perjantaina oli myös kauan odotettu, peljätty ja spekuloitu P1-testi joka kulkee kansanomaisemmin nimellä pällikokeet. Koe koostui kolmesta eri osasta joissa kaikissa oli oma määrätty aika suoritukselle. Vaikken missään kohdassa päässyt loppuun saakka kysymyksissä (jokaisessa 40 kysymystä) niin kokeesta jäi silti hyvä fiilis. Tulokset me saamme kuulla vasta kun koulutusvalinnasta puhutaan/meidän sijoituspaikka ilmotetaan joten kauan saa jännäillä, että miten kävi.


Ja näissä merkeissä ne 12 päivää sujahti ohitse! Tällä viikolla meillä on cooper (jo huomenna!) sekä lihaskuntotestit ja tunnelma niiden suhteen on aikas jännittynyt sillä varmaan 80% ihmisistä on jonkinasteisessa flunssassa. Oma bakteerikanta on niin ryvettynyt viidakossa ettei itelle ole vielä iskenyt mitään köhää, mutta omia hermoja raastelee taasen oikea polvi joka kipeytyi viime viikon lopulla. Asfaltilla juokseminen maiharit jalassa oli näköjään liikaa jalalle ja sadetanssin lisäksi oon yrittänyt lepytellä kipeetä tassua tiikerisalvalla, kylmägeelillä ja neopreenisuojalla. Mä en kestä, että nyt on jalka sitten oudosti kipeä kun tätä ennen ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa vaikka jo vuosia on kävellyt turvakengät jalassa töissä. Niin mun tuuria tällainen, mutta koitan olla vetämättä itseäni jojoon ennenaikaisesti ja luottaa siihen että koipi tulee järkiinsä.

TJ 332!

lauantai 16. heinäkuuta 2016

MITÄ MUKAAN ALUSSA?

Kysymys jota kaikki pohtivat kuumeisesti kun siviiliaamut vähenee ja palvelus lähestyy. Mitä kaikkea sitä tarvitseekaan kasarmilla ensimmäisen kahden viikon aikana? Itse jotenkin reteenä aattelin, että tällaisella jäätävällä matkailijan kokemuksella pakkaaminen tulee sujumaan kuin vettä vain. Ja ettei sitä omassa listassa nyt kamalasti edes ole mitään. Eipä. Kyllä sitä sai kaksi viikkoa sitten vetää pientä tetrisrallia että sai kaikki pakolliset jutut mahtumaan repun syövereihin. Ja monesta piti luopua, snif. Nyt kun kassulla on tullut vietettyä kaksi viikkoa, on hyvä aika käydä läpi mitä tuli otettua mukaan, oliko jokin tavara turha ja mitä jäi kaipaamaan.


1. TÄRKEÄT JUTUT

Eli paperilippulappuset (PAM, Alokasinfo ja oma tulostettu resepti pillereistä), lompakko (missä käteistä, kortit, pankkitunnukset ja bussikortti), rokotuskortti (jota ei tarvitse, joten nou pänic tulevaisuuden mosat), luettavaa (teemaan sopiva kirjallisuus tottakai), inttipäiväkirja (suuri suositus jos jaksaa kirjoittaa sillä päivät muuttuu yhtenäiseksi puuroksi heti eikä enää muista todellakaan milloin oli mitäkin) ja kalenteri (jonka hankin, että muistaa sitten jollain tasolla maksella laskuja ja suunnitella elämää, käytön taso tällä hetkellä hyvinkin kyseenalainen).

2. SÄHKÖHOMMELIT

Joilla pysyy yhteydessä ulkomaailmaan. Koska oma iPhone on vedellyt viimeisiään jo kahden vuoden ajan (kunnioitettava kumarrus sille, ettei akku ole vieläkään suorittanut onnistunutta itsemurhaa useista yrityksistään huolimatta), otin mukaani peräti kaksi varavirtalähdettä jos lataaminen seinästä ei onnistuisikaan. Parolan sotkussa on myynnissä virtalähteitä 10 eurolla joka on mielestäni aika kohtuullinen hinta moisesta elämänpelastajasta ja yksi meidän tupalaisista ostikin sieltä itselleen omansa. Kuulokkeet ja niiden silikoniosat (en kahden vkon aikana kuunnellut kertaakaan musiikkia, mutta se on kyllä oiva keino blokata tuvan äänet jos haluaa olla hetken omissa oloissaan) ja kello (koska kännyn käyttö on kielletty palvelusajalla ja särmä sotilas on aina ajoissa). Suurena kysymysmerkkinä oli ennen lähtöä jatkojohto. En lopulta ottanut sitä messiin (koska se ei mahtunut reppuun), mutta hyvä niin sillä meidän yksikössä on omien jatkojohtojen käyttö kiellettyä ja tupaan hankitaan jatkikset vääpelin kautta.


3. LÄÄKKEET

Jo etukäteen oli tiedossa, että on äärimmäistä tyhmyyttä olla varautumatta pahimman varalle joten matka-apteekin kasaukseen kannattaa panostaa ja tietenkin juuri omia tarpeita silmällä pitäen. Kuulin sellaista juttua ennen palveluksen aloittamista, että tulopäivänä kaikki laukut raidattaisiin ja lääkkeiden olisi oltava alkuperäispakkauksissaan. No näin ei meillä kyllä todellakaan ollut, eli putelit olisi saanut hieman pienempään tilaan. Korjasin asian heti perillä ja heitin turhat pakkaukset mäkeen viemästä tilaa. Mukaan lähti kaikki kuvassa olevat lukuunottamatta liian suurta Magnesium-purkkia: pillerit, allergialääke (jos joku heinänuha iskee taas takavasemmalta tai keho ylireagoi hyttystenpistoihin), kuumemittari, rakko- ja normilaastareita, ihoteippiä, punaista ja valkoista tiikerisalpaa, kylmägeeliä, hydrocortisonia ja voltarenia, hyttyskarkotetta ja etonoa hyttysten puremiin, ibumaxia päänsärkyihin, nenävoidetta (jos nuha ja nenä rohtuu ja kuivuu) sekä bepaa jokaiseen vaivaan.

4. HYGIENIA

Hygieniatavaroissa shampoo ja hoitoaine tulivat alkuperäispakkausten sijaan matkapakkauksissa tilan säästämisen vuoksi ja kosteusvoide vartalolle sekä kosteuspyyhkeet sai jäädä pois. Myös topseja ja vanutyynyjä lähti mukaan vain kahden viikon tarpeisiin. Mukana siis: nessuja pari pakettia (ikinuha), topsit, vanutyynyt, muutama hammastikku, hammastahna ja -harja, suihkusaippua, 2in1 puhdistusmaito ja kasvovesi, puhdistusgeeli, aurinkorasva ja -puikko, käsivoide, Nivea soft jokapaikan voide, suuvesi, dödö, huulirasva, korvatulpat, hammaskiskot, höylä, pinsetit ja kynsisakset. Jos joku miettii miksei ole mitään kuukautisjuttuja (kulkee meidän tuvassa öljynvaihtoviikot nimellä) mukana niin näpsänä neitinä tauotin pillerit niin, että tauko oli viikko ennen palvelusta ja seuraava kerta onkin sitten 6 vkon päästä eli niitä kerkee ottamaan mukaan myöhemminkin.

*****

Ja tähän väliin mussutan vähän vaikka mosana ei siihen vielä mitään varaa ole. Kun joku sanoo, että PV antaa teille kaiken mitä te tarviitte niin kaivakaa hyvät ihmiset ne aivot sieltä takapuolesta ja olkaa realisteja. Ottakaa mukaan niitä lääkkeitä tai tarvikkeita joita tarviitte myös siviilissä. Ei armeija oo mikään paikka jossa kynnet lopettaa mystisesti kasvamisensa tai katkeamisensa, laastareita ei kulu eikä päänsärky vaivaa. Armeija on se paikka jossa kaikki nämä vaivat iskee ja häiritsee ja jos teillä ei ole mukana itsehoitovälineitä niin se kurjuus ja huono olo maksimoituu. Kyllä kaveria autetaan ja omia tavaroita lainataan, mutta ei siihenkään kannata luottaa automaattisesti että jos teillä ei juuri ole päänsärkylääkettä mukana niin joku muu sen teille sitten aina ystävällisesti ojentaa omista varastoistaan. 

Aamukammasta voi lukea ihmisten (lähinnä miesten) kommentteja siitä, että armeijaan ei tarvita muuta kuin hammasharja mukaan ja luuletteko te, että tämä on joku leirikoulu kun arvostellaan heitä jotka varautuvat palvelukseensa ja hankkivat mukaan kaikkea mahdollista. Omasta mielestäni asia on juuri päinvastoin. Jos pitkällä marssilla reidet hitsaa kiinni kun ei ole varautunut boksereilla, talkilla tai valkovaseliinilla ja jalat vuotaa verta kun ei jaksanut ostaa rakkolaastareita tai laittaa kaksia sukkia päällekkäin niin se on kuulkaas inttisanontoja lainaten henkilökohtainen voi voi. Uskoisin, että jokainen kuitenkin haluaa selviytyä hyvin jokaisesta päivästä ja ennakointi pikkuvaivojen suhteen on omasta mielestäni yksi keino ylläpitää omaa suorituskykyä. Jo nyt, kahden viikon jälkeen, on meidänkin yksikössä jo niin monta flunssaista kaveria, että oksat pois. Muodossa vaan yskitään ja niiskutetaan ja taudit leviää. Ja rakkoja on melkein jokaisella vaihdellen pienestä patista aina mätää valuttavaan kraateriin. Varautukaa ja hoitakaa itseänne!

Parolassa on se ollut todella hyvää, että rakkolaastareita jaellaan tupiin harva se päivä ja veksissä on piste josta voi hakea itsehoitolääkkeitä mukaan ja niitä myös säännöllisin väliajoin jaetaan yksikössä lääkintämiesten toimesta ilmaiseksi. Me käytiin yhdessä erään tupalaiseni kanssa hakemassa kaikki mahdolliset putelit tällaisesta jakotilaisuudesta ja otin ne omiin nimiini sillä periaatteella, että ne ovat kaikkien meidän tupalaisten kesken käytössä yhteisesti.


5. NAISJUTUT

Vaikka sitä kuinka on niin äijä ja pieruverkkarit liehuu tuulessa niin kultakutrit kuitenkin vaativat oman huoltonsa palveluksessa. Mukaan lähti kampa piikillä, kuivashampoominipullo, pinnejä, kolmea eri kokoa ruskeita ponnareita ja peiliharja-kombo (Primarkista, maailman paras ostos). Vaha ja peili jäivät kotiin. Koska oma tukka on aika tasaisen pitkä tällä hetkellä, en itseasiassa edes tarvitse pinnejä vaan tukka menee nutturalle ponnari, letti, ponnari, nuttura ja vielä ponnari - yhdistelmällä. Jumalia (eli reservin naisia) uhmaten ajattelin ensin ottaa pari meikintynkää mukaan jotta lomille ei tarvitsisi lähteä ihan narkkarin näköisenä (tummat silmänaluset hellou), mutta lopulta vain BB-voide lähti messiin ja sitä iskin naamaan vain juuri ennen varusmieskortin kuvauksia ja siihenkin se nyt oli ihan turha, koska kuva on 2 cm kokoinen eikä siitä erottaisi vaikka kasvaisi kananmunankokoinen paise otsassa. 

Oon itseasiassa yllättynyt, että oma iho tuntuu voivan yllättävän hyvin ainakin kasarmiolosuhteissa vaikka naamanhoitomömmöjä on vain rajoitetusti mukana. Tosin sitä naamaa aika harvoin edes vilkuilee peilistä ja silloinkin vain tarkistaakseen ettei hiuksista sojota mitään ylimääräisiä haivenia ympäriinsä. Kun näyttää pojan ja klonkun yhdistelmältä sotilasvaatteet päällä ja tukka kiinni niin eipä siinä konkurssissa enää ripsari paljoa auta omaa mieltä kohottamaan.


6. LISÄTARVIKKEET

Näitä lisätarvikkeita (erityisesti maastoharjoituksia varten) oon hankkinut kotiin, kröhöm, lievästi runsaanpuoleisesti jo etukäteen, mikä on sinänsä helkkarin tyhmää sillä sitä voi vaikka ensi viikolla loukata jalkansa niin pahasti että saa siirron E-luokkaan ja joutuu kotiin. Siinä voi sitten pitää oman maastharjoituksensa kotinsa olkkarissa kaikkien kamojensa kanssa. Noo, välillä on kivaa olla optimisti! Näistä varusteista mukaan alussa lähti neopreenisuoja polvelle (tällä hetkellä juuri jalassa kun maiharit + asfaltilla juokseminen on niin gutaa), mikrokuitupyyhe (vaikka intin pyyhe ei ollutkaan niin tuhottoman huono kuin oletin, näitä onkin hyvä käyttää yhdessä), särmärit (vielä ei ole jaksanut käyttää), pesupussi (siviilikamoille) ja ompelusetti (sakset jo olleet ahkerassa käytössä). Kotiin jäivät vielä polvisuojat, paksu lanka sekä käytetty hammasharja joka kuulemma on hyvä aseen puhdistuksessa.

7. VAATETUS

Jalkaosastolla mukana tuli päällä juoksulenkkarit ja taas salikengät jäivät kyydistä pois. Sukkia otin mukaan 10 paria (kysymys kuuluu, miksen vaan tunkenut mukaan kahta lisäparia niin olisi voinut mennä koko ajan omilla sukilla? Intin sukat on... näin kesäaikaan aivan liian hiostavat sekä ylettyy polviin saakka joten nou thänks) sekä nuo hohtavan pinkit kompressiosukat (mustat urheilusukat jäi pois myös). Otin omat pohjalliset mukaan, mutta täytyy sanoa, että intin maihareissa tuntuu ettei mitään pohjallisia edes olisi jalassa vaikka nuokin ovat jotkut superhuper-pohjalliset. Mikrokankaisia saumattomia kalsareita lähti mukaan, samoin mikrourheiluliivejä ja pari toppia intin paitojen alle. 


8. RUOKAA

Alokasinfossa oli jo kirjotettu, että omia naposteltavia kannattaa ottaa messiin sillä sotilaskotiin ei pääse heti. Yhden suklaapatukan ja muutaman salmiakkijutun lisäksi pyrin pitämään välipalat suhteellisen fiksuina. Vaikka näiden kahden viikon aikana ollaan tiivistetysti käytetty joka päivä suurimman osan ajasta ruokailuun järjestymiseen sekä syömiseen, on armeijassa selkeästi vaan nälkä ihan koko ajan. Tai vaikkei nälkä olisikaan niin aina kuitenkin tekee mieli iskeä pari pähkinää suuhun mutusteltavaksi. Alan ymmärtämään niitä juttuja, että intissä kaikki vaan vetää mässyä 24/7. 

Oon aikamoinen nirsoperse ja muken epämääräiset kastikemössöt ovat ehkä mälsintä syötävää itelle. Vaikka muonituskeskuksen ruuasta pitäisi tulla päivässä 3400 kaloria niin epäilen saanko edes sitä 2000 ja siitäkin suurin osa on hiilaria (mikä on tietty tarpeellista mutta olisi kivaa saada myös protskua edes sen 1g/kg). Proteiinia on siis pakko vetää omakustanteisesti sillä juurikin nuo edellä mainitut "kastikkeet" sisältää aina liikaa nestettä ja aivan liian vähän sitä itseään eli jotakin pureskeltavaa. Nirsous on tietenkin 100% oma ongelmani ja syyllinen löytyy peilistä. Olisi hienoa jos tämän vuoden aikana siitä pääsisi enemmän eroon ja nälkä menisi makuelämyksen edelle. Koska silloin homma olisi helpompaa. Mutta siihen saakka yritän pitää mahan täytenä omien eväiden avulla. Ja mikä parasta, nyt voi vetää pizzaa ja kebua niin saatanasti!!!


JA MITÄ MUKAAN SEURAAVAKSI?

Omaan päiväkirjaan on voinut viikon mittaan kirjoitella muistiin juttuja, mitä ottaa seuraavaksi mukaan. Vaikka ensimmäisenä päivänä oli ihan helisemässä tupakaapin kanssa, että miten kaikki mahtuu sinne sisään ja seuraava järkytys oli viikon päästä kun haettiin uusi satsi tavaraa, niin kyllä ne kaikki vaan sujahti kaapin kätköihin ja vieläkin on tilaa. Kuten eräs tupalainen osuvasti kuvaili "tupakaappi on kuin Hermionen laukku jonka sisään kaikki vaan katoaa salaiseen tilaan"

Huomenna mukaan lähtee ainakin (ja lisäksi jo jotain kamaa tulevaa leiriä varten):
- Peili ja naru jolla sidon sen tupakaapin oveen ja pidän pyyhkeen takana
- S-koukku tangolle mihin saa ripustettua mitä ikinä haluaa
- toinen pesupussi
- pakkipusseja lisää
- läppäri sillä ilman sitä ei ole elämää
- muovinen luha tupakaappiin (alikin vinkki) omia eväitä/syömisiä varten
- Karttalaukku (jokaisen pätevän taistelijan luottotuote joka mahtuu housujen reisitaskuun ja on AUK-uskottava)
- Omat maiharit (jalat on nyt sen verran olleet hellänä noista intin puhkikävelyistä maihareista, että harkitsen vakavasti ottavani omani mukaan ja käyttäväni niitä ainakin marssilla sekä lomapuvun kanssa)
- Sisäpelikengät salia varten
- Strepsilsejä mahdollisia tulevia kurkkukipuja varten sekä sitä magnsiumia
- salihanskat (hellou käsikänsät)
- siivousvälineitä, meijän sipa-rätit on aivan jäätävän huonoja ja välillä ne on kokonaan loppu joten muutaman oman rätin ottaminen mukaan voisi helpottaa tilannetta eikä sipatessa tartte kuumotella niin paljoa vaikka meijän tupa onkin ihan saakelin hyvä siinä (ai miten niin otetaan tää liian vakavasti?)

lauantai 9. heinäkuuta 2016

ENSIMMÄINEN VIIKKO TAKANA

Sitä sanotaan, että ensimmäiset kaksi viikkoa ovat vaikeimmat. Sitä myös tarkennetaan, että kaksi ensimmäistä päivää ovat kriittisimmät.

No täytyy sanoa, että tämä torakka sujahti kasarmin elämän pyörteisiin yhtä sutjakkaasti kuin puhkikulutetut kotihousut polvipusseineen jalkaan. Ei siis mitään ongelmaa. Meillä on loistava tupa: 6 todella motivoitunutta naisalokasta sekä 4 naisjohtajaa. Yhteisasuminen ei eroa millään lailla hostellielämästä (nukkuminen dormeissa), ruoka tulee säännöllisesti neljä kertaa päivässä eikä mistään tarvitse huolehtia itse. Lisäksi meno 2.ohjusilmatorjuntapatterissa on ollut tähän saakka aika suklaista joten tää on vähän kuin elämää hotelli Hiltonissa. Ensi maanantaina on lääkärin tarkastukset joten toivotaan, että sykkiminen alkaa sen jälkeen. 

Kuten ehkä joku fiksu huomasi, arpaonni toi mut ilmatorjuntaan. Joukkoyksikkönä on tarkemmin sanottuna Helsingin ilmatorjuntarykmentti täällä Parolannummella. IT on aselajina itselle vielä aikamoinen kysymysmerkki (niinkuin kaikille täällä hah), joten vielä ollaan vähän takki auki sen suhteen, että mikä olisi haaveena p-kauden jälkeen. Johtajakoulutuksen lisäksi siis. Mutta kaikki selviää aikanaan, siihen on luotettava.

Ensimmäisillä lomilla viikon päästä lähtee läppäri mukaan kassulle niin toivottavasti sen jälkeen pääse kirjoittamisessa hyvään rytmiin. Muuten ainakin instagram päivittyy vähän useammin ja siellä omia töhöilyjä pääsee seuraamalla @prettyprettyugly - käyttäjätunnaria. 


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

STJ 1 JA KAIKKI VIELÄ TIETENKIN KESKEN


Tältä näyttää juuri tällä hetkellä olohuoneen lattia.

Tyylilleen uskollisena hän tuhlailee kokonaisen viikon kaikkeen muuhun ja sitten viimeisenä päivänä alkaa armoton härdelli, pakkaaminen ja panikointi. Mutta miksi muuttaa sopivaksi huomattua lähetymistapaa? Ei ainakaan kerkee jännäilemään yhtään mitään sillä tietää, että tästä hetkestä aina siihen saakka kun saavun Hämeenlinnan juna-asemalle tulen juoksemaan peräsuoli 2 metriä takana roikkuen. 

Nyt olisi tarkoitus oikeasti rankata mukaan otettavat jutut tuosta epämääräisestä kasasta ja saada ne mahtumaan reppuun. Huomenna lähtee juna kohti Hämeenlinnaa klo 10.06, meillä on muutaman toisen naisen kanssa tarkoitus olla Parolassa hyvissä ajoin ennen yleisiä bussikuljetuksia niin pääsee sitten rauhassa hakemaan kamppeita ennen suurempia ruuhkia. 

Mitkä on fiilikset nyt?

Henkisesti on hyvä fiilis, vähän sellainen, että on jo aikakin mennä. Yritän pitää mielen avoinna, olla tekemättä mitään oletuksia tai hankkimatta liikaa sitovia odotuksia. Vähän sellaisella go with the flow - asenteella. Tehdä kaikki niin hyvin kuin pystyy (no en ees osaa tehdä muulla tavalla mitään) ja ainakin yrittää kovasti pitää turpani rullalla. Ettei siellä olla heti neiti näpsänä neuvomassa ja hermostuttamassa muita. Näissäkin on kyllä haastetta kerrakseen, ite kun on sellainen kontrollifriikki joka yrittää suunnitella kaiken etukäteen. 

Fyysesti fiilis on vähän epämääräisempi. Mulle on iskenyt joku outo polvikipu joka aina aktivoituu kun liikkuu vähänkin enemmän. Näin sopivasti viikkoa ennen palvelusta. Lisäksi tää kesäkuu on nyt vähän mennyt harakoille liikunnan suhteen. Omat hienot suunnitelmat kyllä vähän kusahti vaikka sitä niin vannoi olevansa yksi heistä jotka jaksaa sykkiä loppuun saakka. Kävinkö niillä 20-30 km marsseilla? No en. Kävinkö uimassa? No en. Teinkö plyo-treeniä 3 krt/vkossa? No en. Harjoittelinko vauhditonta pituushyppyä intensiivisesti ja paransin tuloksiani? No en. Kävin juoksemassa kerran viikossa ja tein jotain jumppajuttuja ja punnerruksia pari kertaa viikossa. Heh heh. Mut luotto on kova, että tän pehmenneen nahan alla lihakset vain uinuu pientä kesäunta ja kohta ne herätellään taas toimintaan. Kunhan toi polvikipu nyt vaan katoaisi.

Ja tavarat mahtuisi reppuun.