sunnuntai 4. syyskuuta 2016

MUUTTO NIBITZALLE JA PIENOINEN KULTTUURISHOKKI


Varustarkastus Parolassa ennen kamojen pakkaamista.
Viikko sitten perjantaina tuli sitten lähtö komennukselle ja auton nokka suuntasi kohti Niinisaloa mukavasti klo 6.10 aamulla. Pari edellistä päivää oli mennyt jo pakkailu- ja palautuspuuhissa kun melkein kaikki varustus piti viedä takaisin varusvarastolle ja vain kevyehkö komennusvarustus (johon kuitenkin hauskasti kuuluivat mm. tyyny ja släbärit sekä karvalakki) seurasi perässä. Vähän kyllä jänskätti, että mitä tuleman pitää ja kuinka esim. omat majoitustilat on järjestetty. Mulla oli jo valmiiksi sellainen kutina, että tuun olemaan ainoa nainen meidän aukissa ja kyselin meidän vääpeliltä, että kai eteenpäin oli kuitenkin ilmoitettu, että olen tulossa ettei Niinisalon päässä tulisi mitään häikkää taistelukääpiön saapuessa paikalle.

Ja olihan siellä toisen komppanian naisten kanssa jaettu tupa oottelemassa, mutta ongelmaksi muodostuikin se, että myös Niinisalossa oli käynnissä p-kauden muutot eikä kukaan osannut sanoa mikä sängyistä oli vapaana. Tupa oli vielä päivää ennen ollut miesten tupana ja yksi sieltä oli mennyt kotihoitoon viikonlopun ajaksi. Nopeana ratkaisuna tupaan kannettiin mulle ylimääräinen sänky yhteen nurkkaan ja koska kaappiakaan ei mulle tietenkään voinut antaa, saivat tavarat olla kuivauskaapissa ja sängyn alla. Näillä järjestelyillä mentiin sitten maanantaihin saakka. Ja voin sanoa, tää hajotti aivan älyttömästi. Olin jopa yllättynyt kuinka paljon se otti henkisille voimille, ettei ollut niin sanotusti omaa paikkaa ja joutui pummaileen kamat levällään. Huh huh. Onneksi maanantaina sain oman pedin ja kaapin kuntoon ja viihtyminen kasvoi heti muutamalla sadalla prosentilla.


Ei niin särmää: ensimmäisen illan pinkka ja punkka.

Vaikkei pientä säätämistä olisi ollutkaan niin se kulttuurishokin määrä joka kumpusi jostain syvyyksistä oli silti mittava. Ihan hämmentyi kuinka paljon varuskunnan vaihto vaikutti ja vaikuttaa edelleen kun sopeutuminen uuteen menoon on vielä käynnissä. Kurissa ei tapahtunut oikein mitään muutoksia eikä meillä ole vielä ollut mitään älytöntä sykkimistäkään, mutta komppanian säännöt kyllä riipii kuin pientä oravaa. Analysoin tämän niin, että aloittaessa palveluksen varusmies on aika lailla takki auki sen suhteen mitä tuleman pitää ja vain tekee mitä sanotaan. Päivärytmi muodostuu itsestään annettujen ohjeiden mukaisesti ja sitten sitä vain toimii jatkossakin samalla lailla kyseenalaistamatta mitään. Mutta kun yhtäkkiä sekaan heitetään aivan uudet käytännöt, jotka nyt tietenkin omasta mielestä ovat ihan hönttejä ja vailla mitään fiksua perustetta, niin johan alkaa ihmisluontoa häiritsemään.

IT:ssä meillä oli kuninkaalliset 4 tunnin vapaat jonka aikana sai mennä iltavaille, kassuvapaille, iltapalalle, salille tai vaan rötvätä tuvassa. Iltavahvuus suoritettiin päivystäjän toimesta klo 21.45 hujakoilla ja silloin riitti että tuvassa yksi oli hereillä sanomassa vahvuuden. Nibitzalla kuitenkin kaikki on toisin. Täällä vapaat päättyvät klo 20.50 jolloin alkaa iltatoimet eli iltapunkka ja pinkka ja vasta kun kaikki tuvat pääsevät läpi, jatkuu iltavapaat klo 21.45 saakka. Viime viikolla ne jatkuivat melkein aina vasta joskus vartti yli. Tämä on nyt jotenkin aivan käsittämättömän hämmentävä ruljanssi joka katkoo vapaa-ajan kahteen epämääräiseen osaan ja kun naisilla ei ole omaa suihkua niin riskinä on ettei tuossa 30 min välissä kerkiä suihkuun jos kaikki miehet hyökkäävät vessaan samaan aikaan. Iltapalalle on varattu aikaa puoli tuntia välillä 20-20.30 ja tämä myös katkaisee vapaa-ajan. Myös päivystäjälle ilmoittautuminen on kuin jostain keskiajalta jossa nimiä ja tupia kirjotellaan erillisille lapuille ja siinä kestäääääääääääääääää. Missä ah niin toimiva nappitaulu? 

Myös aamutoimet on aikataulutettu aika jäätävälle sykkeelle. Herätys 5.45 josta 5 min aikaa sujahtaa smurffien sisään ja sen jälkeen lähteä aamulenkille (tietenkin venyttelemättä yhtään mitään). Lenkin jälkeen on hyvänä päivänä noin 15 min aikaa tapella itsensä ulos hikisistä lenkkikamoista, tehdä itsestä ihmisen oloinen ja taiteilla punkka. Ja jos vessaan menee hammasharjan kanssa niin auta armias jos ei pyyhe ole taitettuna vasempaan käteen kolmen raidan näkyessä. Koska siinä kiireessä se pyyhkeen taittelu on mitä tärkein yksityiskohta sotilaallisen kasvatuksen saralla.

Eniten sydän itkee verta kuitenkin uusien pukeutumissääntöjen parissa. Täällä kombo släbärit ja m05-housut on epäsotilaallinen. Itse tottui jo siihen ihanaan järjestelyyn, että esim. sipa tehtiin aina kusiluikkarit jalassa jolloin a) jalat ja kengät saivat välituuletuksen ja b) maiharit eivät likastaneet lattiaa siivotessa. Tämä varustus oli myös täysin pätevä vessassa käymiseen tai kenkien lankkaamiseen. Nyt jalat mätänee maihareissa eikä aamun kiireisyyden vuoksi voi kuvitellakaan, että ottaisi yön ajaksi pohjalliset ulos kuivumaan, ne ei meinaan missään nanosekunnissa lennä takaisin kenkään vaikka kuinka yrittäisi. Ja kirsikkana kakun päällä: meistä tehtiin hemuleita sillä takkien alakiristykset ovat kuulemma KSE eli koulutuksen suoma etu. Hyvästi sotilaallisuus ja särmä ulkonäkö, nyt ollaan nöyriä au-oppilaita.


Tunnusta väriä. Tällä hetkellä ilmailun uljasta sinistä.

Omat haasteensa aiheuttaa myös tupajärjestelyt. Tämä naistentupa on onneksi sentäs samassa kerroksessa, mutta aivan toisessa päässä käytävää. Mun ja muiden meidän au-kurssilaisten välissä majailee normitiedustelijoita ja välillä meillä on samoja aikamääreitä ja välillä taas eri ja luonnollisestikin niitä tilanteita tulee vastaan jatkuvalla syötöllä kun en kuule yhtikäs mitään mitä on tapahtumassa. Saa olla koko ajan korvat höröllä. Lisäksi kun meitä huudetaan ovelle niin luonnollisesti olen ainoa joka sinne ovelle voi juosta omasta tuvasta. Odotan sitä hetkeä kun oon puolialasti ja käytävällä kuuluu "muas-linja!!" Tuvan muut naiset viettävät päivät omassa yksikössään ja siivoavat siellä joten kun meillä on sipa, mä siivoan yksin kahdentoista hengen tupaa. Jokainen päivä. Vaikka oma sipa on tietenkin kevennetty (eli paikkoja ei tihrustella suurennuslasin kanssa) niin kyllähän sitä shaibelia alkaa kerääntymään nurkkiin kun en kerkiä hinkkaamaan tarpeeksi hyvin kaikkea. En tosin ainakaan vielä ole myöskään halukas käyttämään vapaa-aikaanikaan mihinkään perusteelliseen siivoukseen koska mikään ylimääräinen piikailukaan ei nappaa. Katsotaan millaisia muffe-kolonioita kerkiää syntymään tulevien kuukausien aikana!

Tämä nyt oli tällainen valivali, minä niin mieleni pahoitin -kirjoitus jonka tarkoituksena oli rivien välissä kertoa, että täällä on ihan eri säännöt. Aatelkaa! Mutta vaikka välillä ärsyttää niin loppujen lopuksi kaikkeen tottuu. Siihenkin ettei släbärit sovi housujen kanssa yhteen (voin tosin vannoa, että tämä palaa takaisin muotiin heti kun siirryn takaisin kultaiseen kotiyksikkööni). Uusista säännöistä tulee niitä omia sääntöjä eikä jokaista asiaa tarvitse erikseen kysyä tai ihmetellä. Vielä kun saa itselleen askarreltua tähän aikatauluun sopivat rutiinit niin johan on torakka tyytyväinen. 



Onko muilla ollut aikoinaan tai nyt vastaavia tuntemuksia siitä, että on ihan pihalla kaikesta kun AUK alkoi?

2 kommenttia:

  1. Nää eri säännöt on kyllä mukavia :D Täällä ei ole saanut pitää koskaan släpäreitä m05:sten kanssa ja vasta uusien mosien tullessa saa laittaa alakiristyksen :D Mutta noi pyyheraidat ei ole ollut ihan nuin tarkkoja vessaan mennessä onneksi :P Ihan jo yksiköidenkin välillä on täällä paljon eroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyl hauska et on tasan yks YlPalvo mut silti käytäntöjä on yhtä monta kuin joukkoyksikköjä :D Katsotaan nyt jos vanhakin koira oppisi uusia temppuja ja nää säännöt alkaisi menemään alas ilman suurempia tökkimisiä. Mutta silti, Parola forever in my mind!

      Poista

Nyt sitä kommenttia!