lauantai 17. joulukuuta 2016

ALIUPSEERIKURSSI SUORITETTU



Kaikki loppuu aikanaan, myös aliupseerikurssi vaikka jossain kohtaa tuntui ettei loppua tule näkymään ikinä. Ja haikein mielin sitä viime tiistaina käveli viimeistä kertaa Nibizan porteista läpi, jopa omaksi hämmästykseksi. Palvelustoverin sanoja lainaten: Vitutti tulla tänne, vitutti olla täällä ja nyt vituttaa lähteä pois täältä. Nibiza, never forget! Kyllä tuota autistiporukkaa tulee ikävä vielä monta kertaa.

Saatiin jo viikko sitten kuulla omat koko aliupseerikurssin pisteet sekä sijoitukset ja omaksi hämmästykseksi olin sijalla 10! Vähän ristiriitaiset fiilikset sijoituksen suhteen koska toisaaltahan se on oikeastaan aika hyväkin, mutta sitten taas iskee se itsensäpiiskaaja esiin ja sanoo, että ihan vielä vähän rutistamalla olisi voitu päästä parempaan tulokseen. Jäin myös rontin neljän pisteen päähän arvosanasta kiitettävä ja sain hyvän. No onhan sekin nyt hyvä, mutta mutta... Tää on vähän sama kuin yliopistossa koittaa olla cool sen asian suhteen, että saa tentistä kolmosen vaikka luki siihen ihan perse veressä. Mutta turha on enää itkeä kun ripulit on jo housuissa.



Kuten kaikki suuret merkkipaalut elämässä, myös au-kurssin päättyminen vaati veroisensa juhlat. Joskus kuukausi sitten mietiskelin kuinka meidän olisi mahdollista järkätä tapahtuma minne mahdollisimman moni tulisi, porukkaa kun asusti ympäri Suomea. Lopulta päätös oli hyvinkin yksinkertainen: meidän AUK-juhlat pidetään tietenkin mun luona! Ensinnäkin, Tampere on juuri sopiva välietappi niin helsinkiläisille, jyväskyläläisille kuin oululaisille ja toiseksi, kämppikseni oli juuri muuttamassa pois ja seuraava asukas oli tulossa vasta tammikuussa jolloin yksi kokonainen huone oli vapaassa käytössä majoitusta varten. Ja näinhän me sitten tehtiin ja saatiin aika hyväkin osallistujamäärä juhliin. Vaikka kaikki suuren katastrofin ainekset olikin kasassa kun +20 19-20 - vuotiasta nuorta varusmiestä lähti leikkimään kuningas alkoholin kanssa, voi hyvillä mielin todeta, että juhlista selvittiin hyvin vähäisin vahingoin. Ja mikä tärkeintä, kaikki saatiin illan päätteeksi paimennettua oikeaan osoitteeseen nukkumaan, oli kyseessä sitten mun mesta tai VR:n juna. Katsotaan saadaanko joskus tulevaisuudessa juhlille jatkoa kurssiluokkakokouksen merkeissä.

Panostaja panostaa.

Viimeinen viikko (tai tässä tapauksessa sen puolikas) meni kassulla kamppeiden huollossa, pakkaamisessa ja palauttamisessa. Muutamasta oppitunnistakin saatiin vielä nauttia ennen ylennystä. Itse ylennystilaisuus oli mukavan ripeä ja sotilaallisen koruton (ja siis juuri hyvässä mielessä) jonka aikana palkittiin the best of the best, syötiin kuuluisan pahamaineisia hakaristitorttuja sekä iskettiin yhteisellä käskyllä alikroisantin natsat rinnuksiin. Tilaisuuden jälkeen päästiin myös askartelemaan paskartelemaan aukkiristi lomatakin rinnukseen. 

Meidän viimeisenä työmaana (ja jumankauta se olikin suuri sellainen) jouduttiin raahaamaan kaikki meidän kamppeet varusvarastolle sullottuna mätisäkkiin ja pieneen m05-reppuun. Koska tiedustelu, kaikki kannettiin itse yhdellä kertaa. Säkki oli yhtä iso ja melkein yhtä painavakin kuin allekirjoittanut itse ja johan se meinasi käydä voimille odotella omaa vuoroaan vv:n pihalla, ergonomiasta ja isosta repusta kun ei hyvällä tahdollakaan voida puhua saman päivän aikana. Onneksi havu synninpäästö auttoi tälläkin kertaa pientä taistelijaa. Kellon lyödessä 12 oli sitten aika sanoa näkemiin ja karauttaa Tampereelle. 

Viimeistä kertaa, komppania!


Mätisäkki painoi aikalailla saman verran kuin havuvarustus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!