maanantai 13. helmikuuta 2017

TOIMITSIJANA TST-HARJOITUKSESSA

Tiedättekö millainen fiilis on, kun aluksi ei voinut edes kuvitella kuinka selviäisi hengissä tulevasta harjoituksesta ja sitten sitä löysikin jo itsensä moottorimarssilta palaamassa takaisin kassulle harjoitusalueelta? Jopa melkein kaikissa hengen ja mielen voimissa (mitä nyt puolet aivoista tuli niistettyä viikon aikana nessuihin). Se mitä niin kamalasti kuumotteli olikin oikeasti ehkä yksi mukavimmista kokemuksista täällä firman syleilyssä. On mahtava tunne huomata, että asia jota jännitti olikin oikeasti aika lepiä ja sitä tunnetta oon kaivannut täällä palveluksessa nyt jo jonkin aikaa (rip auk).




Meidän ryhmälle ilmoitettiin tosiaan puolta viikkoa ennen, että olemme menossa alokkaiden tst-harjoitukseen toimitsijoiksi. Sen enempää emme sitten tiennetkään ennenkuin harjoituksen varo-oppitunti pyörähti käyntiin maanantaiaamuna. Edellinen viikonloppu meni aikalailla panikoidessa, että mitä kaikkea pitäisi ottaa mukaan jotta selviäisi tulevista -27 asteen pakkasista. Mutta jo varo-oppitunnin aikana oikeastaan tuli sellainen olo, että eihän tämä nyt pahalta kuulosta. Täällä palveluksessa kyllä itelle syöpäsin asia on tietämättömyys sillä silloin sitä aina ajattelee pahinta mahdollista skenaariota josta sitten hyppii seinille. Heti kun faktat läväytetään tiskiin niin vaikka siellä olisikin joku paha nakki kuikuilemassa niin tietämällä siitä siihen voi varautua etukäteen.

Juomien pitämistä sulana.


Omana hommana harjoituksessa oli toimiminen taisteluradalla, ensin telamiinarastilla ja perjantaina käsikranaattirastilla arvioimassa monnien suorituksia sotilaan perustutkintoa varten. Kun ohitse sujahti noin 250 alokasta niin kyllä siinä aika kului vikkelästi. Ja kuten kuvista voi päätellä niin kerkesi siinä välissä aina rötiseen myös nuotiolla sulatellen jäätyneitä juomiaan ja kuivattelemassa hikisiä villasukkia. Rasteja pidettiin vain valoisaan aikaan joten meidän hommat loppuivat päivälliseen mennessä. Sen jälkeen olikin vain tukikohtahommailua eli  puiden keräämistä ja hakkaamista omaa telttaa ja seuraavan päivän nuotiota varten. Rötving alkoikin usein jo klo 20 (tai jo aiemmin...) ja vain kahtena viimeisenä yönä jouduttiin pitämään omia kipinöitä. Chokoilua lisäsi myös mahdollisuus syödä kenttämukessa lämpimässä samaan aikaan kun alokkaat värjötteli linjastossa saadakseen kädenlämpöistä puuroa. Ah. Kivaa oli myös se, että meillä oli hyvä toimitsijaporukka joka koostui viestin, korohoron ja haupitsin (eli Auschwitzin) alikersanteista ja parista kuskista. Kuten eräs palvelustoveri totesi matkalla kasarmille "Tää tais olla mukavin leiri tähän mennessä".

Et ole kokenut mitään ennenkuin olet kokenut käkrilautasen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!