keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

KAIKKI ON PASKAA PAITSI KUSI

Tervehdys kajahtaa täältä rikki niistettyjen nessujen keskeltä. En tiedä valuiko ennen joulua koetun mahataudin aikana mun vastustuskyky ripulin mukana viemäriin vai mitä tässä on tapahtumassa, mutta olen ollut kipeä ihan saakelin pitkän ajan ja se ottaa aivoon aika huolella. En enää edes muista miltä tuntui olla terve. Ja kaikista pahinta tässä on se henkinen tuska, joka syntyy kun stressaa mitähän sitä seuraavaksi sairastaa, saako illalla unta vai meinaako hukkua omaan räkään ja hikoileeko aamulla kuin pieni sika pienestäkin ponnistuksesta. Oh the glory.

Kaikkihan alkoi tammikuun viimeisestä kokonaisesta viikosta jolloin maailmanherran elkein olin ottanut itselleni yhteensä 10 päivän lomat. Suunnitelmissa oli paiskia töitä neljä päivää (tai mun tapauksessa iltaa), tienata hyvä summa rahaa keväälle (koska matti on asunut kukkarossa jo pitkän aikaa), siinä sivussa nähdä kavereita ja muuten vain olla ja nauttia siviilin tarjoamista huvituksista. Jotka mun tapauksessa siis tietenkin meinasivat sängyssä makaamista ja lukemista, sohvalla makaamista ja lukemista sekä tietenkin syömistä ja lukemista. Toisin kuitenkin kävi. Keskiviikkona oli alilämpöä ja töitä paiskiessa olo oli kuin sydänkohtauksen partaalla olevalla, läksin siis kesken työpäivän kotiin lepäämään. Siitä kuume sitten nousikin ja vaikka pysyi koko ajan suhteellisen matalana (vain 37,5) niin loppulomaa ei kyennyt tekemään yhtään mitään. Ainoa lohdutus koko hommassa oli se, että tuolla "kuumeella" olisi Parolan veksissä tullut vain keppiä joten oli "hyvä" sairastaa tuollainen epämääräinen kuumeilu kotona missä oikeasti pystyi lepäämään.

Tästä viikon päästä eli helmikuun ensimmäisellä kokonaisella  viikolla meillä oli taas aiemmassa kirjoituksessa mainittu taisteluharjoitus. Sitä räkäpaperin määrää mitä mulla kului tuon kuuden päivän aikana ei voi sanoin määritellä. Olin oikeastaan koko ajan niistämässä tai kaivelemassa nessua esiin. Päivisin nokka vuoti kuin seula ja öisin se taas meni niin tukkoon ja kuivaksi, että Saharassa olisi ollut mahdollista mitata korkeampi kosteusprosentti kuin mun sieraimen sisältä. 

Helmikuun toinen viikko oli vain "normaali" nuhanen flunssaviikko, mutta sen jälkeen (eli viime viikolla) iski maailman pahin silmätulehdus molempiin silmiin. Saapuessani kassulle maanantai-iltana näytin siltä, että olisin vedellyt viikonlopun ajan muutakin kuin mehua ja nallekarkkeja. Mulla ei ole koskaan ollut silmätulehdusta (eikä muitakaan tulehduksia) joten oli kyllä taas hieman wtf-olo kun odottelin veksissä että saa itselleen silmätipat. Koko viikko menikin sitten tippojen kanssa läträtessä, ensin 2 h välein ja loput päivät 4 h välein.

Juuri kun kerkesin ajattelemaan että ehkä elämä voittaa sittenkin, lähdettiin lomille torstaina ja sen lisäksi, että silmät rähmi vielä koko viikonlopun alkoi myös jäätävä kurkkukipu joka on kestänyt tähän päivään saakka. Kurkkukivun on saanut joka päivä turrutettua suhteellisen hyvin päivän ajaksi kittaamalla kuumaa teetä sivutyönä, mutta yöllä nukkuminen onkin sitten ollut yhtä tuskaa kun se kipu on iskenyt täydellä voimalla ja valvottanut. Viimeksi nukuin hyvin viime ke-to yönä. Veksissä katottiin tulehdusarvot sekä angiinan pikatesti eikä kummassakaan näkynyt mitään. Virusperäistä flunssaa siis vaan on ja kipulääkkeellä mennään eteenpäin. Sain tollasia hevosille syötettävän kokoisia 1000 mg buranoita joita on ollut hyvä nappailla aina aamupalaksi. Lähtee päivä vauhdikkaasti käyntiin.

Uskon, että tähän kipuiluun on vaikuttanut myös se, että nyt on henkisesti ollut hieman raskaanpuoleista. On aika kokonaisvaltaisesti sellainen rekan alle jäänyt fiilis missä henkinen väsymys ruokkii fyysistä huonoa oloa ja fyysinen huono olo pistää vuorostaan mieltä matalaksi. Ja samalla ottaa pannuun kun on tottunut siviilissä siihen, että kerran vuodessa sairastaa ehkä jonkun pikaisen kuumeilun tai ruokamyrkytyksen reissussa ja se on sitten siinä. En oo tottunut tällaiseen movetron heikkouteen.


Mutta, jos se aurinko nyt alkaisi paistamaan tähänkin risukasaan pian. Olis aika jees.


4 kommenttia:

  1. ihan loistava teksti. tiedän ton tunteen joskus kauan aikaa sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D

      Mä en tosiaan tätä ennen oo koskaan ollut pahemmin kipeä ja oon ehkä pitäny itteeni aika kuolemattomana kipeilyn suhteen. Vähän on maailmankuva romuttunut tässä kuukauden aikana :D

      Poista
  2. Kassuilla kulkee kyllä sellanen morttirutto ettei oo tosikaan. Mut evakuoitiin morttileiriltä kaameasta kuumeesta ja flunssasta, joka ei koskaan parantunut vaan kehitteli ittensä sitten oikein mojovaksi poskiontelon tulehukseksi. Se sitten räjähti P-kauden vikalla viikolla suorastaan karmeana olotilana. Eikun vegasiin ja viikon ab-kuuri tuliaisiksi. Pahinta kai täällä on se, että parannella ei paljoa kerkeä ja jos sulla ei oo vapautusta, oletetaan että olet täysin kykenevä (lue: terve) osallistumaan kaikkeen ryynäämiseen. Mutta kevättä kohti, jospa tää tästä.. Mutta mistä hitosta tätä räkää tulee!?! :D tsemppiä sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mulle sairaanhoitaja veksissä sanoikin, että nyt on tullu uudet monnit ja uudet taudit ja bakteerit. Siksi sitä saattaakin olla kipeä nyt vaikka puoli vuotta meni ilman ongelmia. Että morttirutto todellakin! :D

      Pitää koputtaa puuta kun nyt sanon, mutta itsellä tää viikko on selkeesti ollut paljon parempi. Räkää tulee yllättävän vähän. Kyl tää tästä!

      Poista

Nyt sitä kommenttia!