sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

E-KAUDEN PÖHINÄT

Kevät on vihdoin täällä ja meidän E-kausi on edennyt yli puolen välin (jes). Ollaan päästy lennättämään (säät ovat olleet pääosin todella hyviä), möyhimään metsässä ja tekemään paljon kaikkea muutakin (myös sellaista mitä ei ihan odottanut tekevänsä). Me ollaankin oltu ehkä enemmän tai vähemmän kysymysmerkkinä tämän meidän E-kauden alun ajan. Voitaisiin jopa todeta, että viikkojen edetessä olo on ollut hetkinen, en laittanut rastia ruutuun tässä kohtaa - teemainen. Kuten olen jo aiemmin maininnut, täällä palveluksessa itselle raastavinta henkisesti on se, ettei tiedä mitä tehdään tai miksi jokin asia tehdään. Yleensä kaikki asiat väännetään rautalangasta niin että jopa henkilö, jonka aivojen tilalla on se lautasia hakkaava apina, tajuaa mitä tapahtuu. Siksi ihmetys onkin ollut suurta kun on hiljalleen tajunnut ettei homma olekaan niin selvää.

Erään infernaalisen maastoharjoituksen aikana tuli koettua oman palveluksen persreikäsin päivä. Olisi tehnyt mieli vain kaatua sohjoiseen maahan meritähdeksi makaamaan ja todeta, että tää oli tässä nyt. Toimin sen viikon viikon vanhimpana eli maastoharjoituksen ryhmänjohtajana eikä päässä soinut muuta kuin mornings. Kyseinen viikko taisi osoittaa myös meidän kouluttajille, että nyt on jonkinlainen informaatio- ja viestintäkatkos päässyt tapahtumaan ja asiaan lopulta tartuttiin. Se, onko tämä nyt sitä mitä sen kuvitteli olevan on asia erikseen, mutta nyt itsellä on vihdoinkin jonkinlainen ymmärrys siitä, että mitä me tehdään ja miksi me niin tehdään. Vaikka kyseessä olisikin joku aamuinen homma, se on nyt helpompi järkeistää ja perustella itselle. Huh, tämän episodin jälkeen oma olo onkin helpottunut huomattavasti.

Tuntuu, että tänne ei nykyään kirjoita muuta kuin valitusvirsiä, mutta on tänne risukasaan paistanut välillä aurinkokin. Edellinen viikko meni hyvissä hommissa kun päästiin tossutimppaileen. Aiheesta on tarkoitus kirjoittaa lisää myöhemmin, mutta pakko todeta jo tässä, että kyllä siellä se yksinäinen kyynel vierähti poskelle kun omassa tähypaikassaan makasi. Nuo jutut vaan kiinnostaisi niiiiin paljon ja tiedustelu oli se homma mikä innosti eniten jo ennen palvelusta niiden hatarien tietojen perusteella mitä mistäkin aselajista kykeni onkimaan netin syövereistä. Ollaanhan sitä nytkin tiedustelijoita, mutta kyllä mä voisin palloilla enemmänkin tuolla metsässä meidän ydinhommien lisäksi. 

Tähän loppuun voi todeta taas, että jumalaare kun aika menee nopeasti eteenpäin. Nyt ollaan jo huhtikuussa mikä meinaa sitä, että palvelusta on enää kuppaset 2,5 kk jäljellä. 2,5 kk on ei mitään!
 
Epätietoinen sotilas metsän siimeksessä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!