maanantai 7. elokuuta 2017

VIIMEINEN VIIKKO PALVELUKSESSA YHTÄ JUHLAA



Vaihteen vuoksi aikaa on kulunut jo niin paljon, että hyvä kun muistaa missä oli ja mitä teki (kun muistaisi edes mitä teki viime viikolla...). Onneksi on kuvia ja muistinpanoja virkistämässä alkavaa dementiaa. Viimeinen viikko palveluksessa oli monellakin tapaa spesiaalimpi kuin muu palvelus.

Ensinnäkin tekemistä oli aivan älyttömän vähän ja suurin osa ajasta meni kivien pyörittelyyn. Vaikka sinänsä aamut ei painaneet yhtään sen enempää kuin aiemmin (pikemminkin päinvastoin), väljä päiväohjelma oli hieman muulla tavalla raskas. Kun heräsit päivän aikana aamulla 5.30, seuraavan kerran lounaalle menoon 10.35, kolmannen kerran juuri ennen päivällistä 15.45 ja sitten vielä iltapalalle klo 19, oli yksi aamu venynyt yhtäkkiä neljän aamun mittaiseksi. Kuten joku tokaisi osuvasti "ei ihmekään, kun kuskit on aina niin kärttyisiä, tää jatkuva herääminen on hiton rankkaa".

Tiistaina koitti palveluspäivä jota ei moni sälli pääsekään kokemaan armeijassa. Meikäläinen täytti pyöreitä vuosia ja vaikka sielu kuinka huutaa, että oon ikuisesti nuori ja kuolematon niin todellisuudessa mittariin tuli järkyttävät 30 vuotta. Onneksi oma ulkomuoto on tällainen pieni ja pörröinen niin ei ihan vielä tarvinnut rollaattoria kaivaa esiin. Ja kuten ylläoleva korttikin sen kertoo: ei botoxiakaan tartte vielä käyttää! Onko olo nyt aikuinen? Viisas? Tyyni ja rauhallinen? Näitä odotellessa ei varmaan kannata pidätellä hengitystään...

Merkkipäivää juhlistin lähtemällä meidän ryhmänjohtajan kanssa *rumpujen pärinää* Mäkkäriin! Ai että kun maistui hyvälle ja taisi olla muuten neljännet iltavapaat oman palveluksen aikana. Ei ole paljoa jaksanut palvelusajan jälkeen kiskoa lomapukua päälle, punkka on aina vetänyt pidemmän korren. Mäksyn jälkeen näin p-kauden tupalaisiani sotkussa, jotka yllättivät mut täysin pullealla lahjapaketilla ja hienolla kortilla. Paketin sisältä löytyi kaikkea tarpeellista kuten iso sipsipussi. Mitä muuta varusmies voi enää kaivata?



Keskiviikkona taasen meillä oli koko joukko-osaston kotiutuvien juhla. Ihme ja kumma, aurinko paistoi joten ei haitannut ollenkaan viettää sitä ulkona. Oli puheita, varusmiessoittokunnan soittoa sekä palkintojen jako. Täysin puskista tuli myös itselle kunniakirja ja villasukat, kiitos vain Maanpuolustusnaisten liitolle!  Ehkei tää homma nyt ihan puihin mennytkään vaikka välillä oli kyllä sellainen fiilis että palveluksella vois heittää  sitä kuuluisaa vesilintua.

Torstain juhlallisuus oli ennemminkin mielentila joka vallitsi koitutuvien keskuudessa. Aamu alkoi aamupalan jälkeen siviilivaatteisiin pukeutumisella ja viimeisen varuserän palautuksella. Sen jälkeen moppi heilui siihen saakka kunnes katsottiin, että meidät voidaan päästää vapauteen. Palvelustodistus kouraan viimeisten saatesanojen kera, kaikkien yksikön kouluttajien kättely ja reserviin, mars! (Olin hieman pettynyt kun kukaan ei oikeasti huutanut meille reserviin mars.) Reserviin pääsyä juhlistettiin pienellä AU-kurssin porukalla Tampereella. Monet järkkäili tj0-risteilyjä sun muita bakkanaaleja, mutta täytyy palveluskaverin sanoja lainaten todeta, että jos on jo vuoden verran haistellut samojen äijien pershikeä niin ei sitä jaksa mennä minnekään suljettuun tilaan tekemään tätä samaa enää vapaa-ajalla. Kaikella rakkaudella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!