tiistai 12. syyskuuta 2017

OMA HENKINEN PAKOPAIKKA INTISSÄ




Ennen palveluksen alkua pohdiskelin kuinka onnistuisin intissä latailemaan akkujani jos tuvassa elämöitäisiin aina sinne hiljaisuuteen saakka joka ilta. Introventtinä ihmisenä rauhoittuminen on ensisijaisen tärkeää oman hyvinvoinnin ja jo melkeinpä mielenterveyden kannalta eikä omat akut lataudu jos en saa olla omissa oloissani. Ajattelin siis, että tupaeläminen saattaisi olla välillä haastavaa vaikka oonkin tottunut elämään kämppisten kanssa ja matkustellessa nukkumaan monen hengen dormeissa.

Itsellä kävikin aikamoinen munkki koko palveluksen ajan tupien ja siellä olevien ihmisten suhteen. Meidän P-kauden tuvassa oli 6 alokasta ja neljä johtajaa. Eniten ääntä pitivät johtajat, mutta hekin todella harvoin. Illat kuluivat enimmäkseen kaikilla omissa oloissa, punkissa torkuttiin, kuunneltiin musiikkia tai katseltiin tv-sarjoja tai elokuvia, käytiin iltapalalla, lenkillä ja saunassa. Aukissa jaoin tuvan sotakoiraohjaajien kanssa, mutta he oleskelivat tuvassa vain yöt ja olivat muuten kaiken ajan koiratalolla. Omaa ihanaa yksityistä hiljaisuutta ja rauhallisuutta joka tuli todella tarpeeseen sillä tuona aikana aivot kävivät aikamoisilla ylikierroksilla. Takaisin Parolaan palattuani elin muutaman viikon omassa tuvassa ja alokkaiden tultua siirryin toiseen komppaniaan (hellou välimatkat ja niiden aiheuttamat säätämiset) p-kauden ajaksi. Tuvassa oli jälleen johtajia ja alokkaita sekaisin ja vaikka naisia olikin tuvassa 10, oli siellä kyllä aina rauhallista. E-kaudella pääsin takaisin omaan komppaniaan ja 16 hengen tuvassa mun lisäksi majaili peräti yksi naisoppilas. Otettiin vielä punkat eri puolilta tupaa niin meillä oli kyllä aika kuninkaalliset oltavat koko loppupalveluksen ajan.


Pepsi Max, aina matkassa mukana...


P-kaudella oli jotenkin vielä niin psykoosissa kaikesta, ettei lukemisesta tullut oikein mitään. Aloitin pari kirjaa, mutta sain luettua vain muutamia sivuja molemmista. Vasta aliupseerikurssin alettua alkoi nousta todella suuri tarve saada jotakin täysin muuta ajateltavaa vastapainoksi sille teoriatankkaamiselle. Niinpä muistin hyvin, hyvin monen vuoden tauon jälkeen kirjaston olemassaolon. Siitä alkoikin mun melkeinpä joka viikonloppuiset pyhiinvaellusmatkat Tampereen pääkirjastoon. 

Aloin käymään läpi Paolo Coehlon kirjallisuutta ja niiden henkiset teemat olivat mukavaa vaihtelua käytäntöön keskittyvälle koulutukselle. Myöhemmin lukeminen alkoi siirtyä enemmän "teemaan" sopivaan kirjallisuuteen: Suomen sotiin, lottien muistelmiin ja rauhanturvaamiseen. Sinänsä nurinkurista, sillä lukemisen tarkoitus oli nimenomaan päästä hetkeksi karkuun armeijaelämää mutta nyt oikein kylvin kaikessa aiheeseen liittyvässä. Mutta ehkä siinä olikin tujaus jonkinlaista shokkiterapiaa mukana, kun luki 40-luvun sotakokemuksia ei se oma (henkinen) kärsimys tuntunutkaan niin pahalta nykyisyydessä, heh.




Vuoden vaihteessa palvelustoveri vinkkasi mulle Helmet lukuhaasteesta 2017, jonka ideana oli lukea tulevan vuoden aikana 50 kirjaa erilaisilla etukäteen määrätyillä teemoilla. Haasteen tarkoituksena on avartaa lukijan lukuvalikoimaa ja saada ihmisiä lukemaan monipuolisemmin erilaisia teoksia. Koska haasteessa yhdistyi lista (listat on parhaita!) ja tavoitteellinen suorittaminen, olin myyty saman tein. Toinen puolikas omasta palveluksesta menikin sitten vapaa-ajan puitteissa haastekirjoja lukemalla ja sain haasteen suoritettua nyt syyskuun alussa (luettuja kirjoja tällä hetkellä 57!). 

Palveluksen aikana oli ihanaa kun pääsi pitkän tauon jälkeen oikein sukeltamaan kirjojen maailmaan ja lukea koko sielunsa kyllyydestä. Nimittäin sitä ennen meni puoli vuotta tiukasti tenttikirjojen parissa ja ne jos mitkä ovat suurimpia lukemisen inspiraation tappajia. Vaikka olenkin aina ollut kova lukutoukka niin näin intensiivisesti pääsin viimeksi lukemaan varmaankin ala-asteella jolloin raahasin koulun pikkukirjastosta viikottain repullisen kirjoja kotiin. Itsellä lukeminen toimii täydellisenä nollaajana ja siitä muodostui palveluksen aikana oikea henkireikä. Lisäksi lukeminen vaan on mitä parhainta ajankäyttöä. Vai mitä mieltä olette:


“A reader lives a thousand lives before he dies. The man who never reads lives only one.” 

 George R.R. Martin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt sitä kommenttia!